MAN OF ARAN
29.01. perjantai 19:00
Flahertyn Man of Aran on yksi romanttisen dokumenttielokuvan suurimpia teoksia. Se on urotyö, työsuorituksena todiste kärsivällisyydestä ja sisukkuudesta, malliesimerkki taiteilijan sitoutumisesta tehtävään, jolla ei ole leveyttä, mutta kylläkin perspektiiviä.
Romanttinen dokumenttielokuva pyrkii näyttämään ihmisen luonnossa, luonnon taustaa vasten ja useimmiten taistelussa valtavia luonnonvoimia vastaan. Ensimmäisen kerran Flaherty oli tehnyt sen elokuvassaan Nanook of the North. Tabussa ja Moanassa hän kehitteli edelleen tyyliään ja näkemyksiään, ja vuonna 1933 hän sai suuren tilaisuutensa. Englantilainen yhtiö Gaimont British halusi antaa Flahertyn saada tahtonsa läpi ja rahoitti kaksivuotisen oleskelun syrjäisillä Aran-saarilla Irlannin länsirannikon ulkopuolella. Hänen oli määrä elää samaa kovaa elämää kuin väestö, tutkia sitä, ja ajan kypsyessä filmata se. Hänellä ei ollut mitään tarinaa, ei mitään käsikirjoitusta. Elinehdot sanelisivat elokuvan kulun ja sen draaman, tarina kasvaisi esiin arkipäivästä.
Osan ajasta toimi apulaisena englantilainen dokumentaristi John E. Taylor. Muuten Flaherty toimi yksin kameransa, myrskyn, Atlantin valtameren ja köyhien kalastajien kanssa. Man of Aran näyttää meille heidän elämänsä. Näemme heidän laahaavan leviä ylös kallioille; se on ainoaa ruokamultaa joka tulee toimeen saarilla. Näemme heidät kalastamassa, myrskyssä ja merihädässä, valtavassa taistelussa hain kanssa. Tapaamme heidät mökeissään, joissa he etsivät lämpöä ja suojaa öljylampun köyhän liekin valosta. Ja kaikkialla ja kaiken läpi, kuvissa ja ihmisten tietoisuudessa, jyrisee ja ärjyy valtameri, alituinen vertauskuva ihmisen ja ylivoimaisen luonnon väliselle taistelulle. Ei koskaan aikaisemmin eikä koskaan myöhemmin merta, aaltoja, kuohua ole kuvattu niin mielikuvituksellisesti, meri ei koskaan missään filmissä ole ollut niin valtava ja ihminen niin pieni.
Tämän elokuvan ihmisten takana on aina luonto, ankaruus. Jos ei meri, niin pilvinen, myrskyinen taivas. On vain kamppailu olemassaolosta, luontoa vastaan. Erinomainen leikkaus syventää ja painottaa teemaa, esimerkiksi hainpyydystysjaksossa, joka houkuttaa vertailuun kuuluisimpien montaashin luojien – Grifftihin, Eisensteinin ja Pudovkinin – kanssa. Niin kuin Eisensteinilla on Odessan portaansa, Flahertylla on hainpyydystyksensä. Samanlaisia kohokohtia on muissakin hänen elokuvissaan. Flaherty halusi, että jokaisessa hänen työssään piti olla virtuoosimainen leikkauskliimaksi. Joskus se onnistui – muistamme pojan kamppailun krokotiilin kanssa elokuvasta Louisiana Story. Mutta missään hän ei – pelkästään leikkauksen avulla – saanut aikaan yhtä voimakasta ja vaikuttavaa tehoa kuin teoksessa Man of Aran. Kokonaisuutena ottaen voimme nyt todeta, kun Flahertyn elämäntyö valitettavasti on päättynyt, että Man of Aran on hänen paras elokuvansa. Se yltää lähimmäksi sitä unelmaa, jota Flaherty tavoitteli 30 vuoden ajan, unelmaa ihmisen ja luonnon yhteensulautumisesta konfliktintäyteisessä, dramaattisessa ykseydessä
-Theodor Christensen
liput 6,5 € / klubikortilla 5,5 €
Esityskalenteri
Seuraavaksi Orionissa
Lue lisää elokuvista ja osta liput.
| lauantai 11.02.2012 | 18:35 | BERLIININ TAIVAAN ALLA | Verkkomyynti on päättynyt 30 minuuttia ennen näytöksen alkua. | 20:55 | URGH! A MUSIC WAR |
| sunnuntai 12.02.2012 | 16:00 | KAHLEKUNINGAS | 18:00 | KINOKONSERTTI: PELLEAS ET MELISANDE | 20:00 | MILJOONA |
Kaikki näytökset löydät näytösluettelosta
