LYHYT ELOKUVA RAKKAUDESTA

Lyhyt elokuva tappamisesta (1988) ja Lyhyt elokuva rakkaudesta (1988) -elokuvat juontuvat Kieslowskin Raamatun kymmeneen käskyyn pohjaavasta Dekalog-televisiosarjasta. Varsovalaiseen lähiöön sijoittuvissa jaksoissa Kieslowski hahmottaa moraalisten kysymysten ohella puolalaisen yhteiskunnan mentaalista tilaa rautaesiripun murtumisen kynnyksellä. 5. ja 6. käskystä tehtiin pidennetyt elokuvateatteriversiot, jotka avasivat Kieslowskin kansainvälisen uran.
***
"Elokuva on hyvin lyhyt. Minusta se on ehjä. Kiinnostavaa siinä on minusta perspektiivi. Siinä maailmaa katsotaan koko ajan sellaisen ihmisen näkökulmasta, joka rakastaa, eikä sellaisen jota rakastetaan. Ensimmäinen näkökulma on pojan, Tomekin, joka on rakastunut naiseen, Magdaan, mutta naisesta emme tiedä vielä mitään. Näemme naisen kuten poika hänet näkee. Eräänä hetkenä näemme heidät yhdessä, mutta sitten perspektiivi muuttuu täydellisesti. Magda alkaa tuntea poikaa kohtaan jotakin, ensin sääliä, myöhemmin omantunnontuskia ja sitten ehkä jonkinlaista kiintymystäkin, ja samalla katsoja alkaa nähdä maailman naisen silmin. Poika katoaa, koska hän viiltää ranteensa auki ja hänet viedään sairaalaan. Kuva ei koskaan mene hänen mukanaan sairaalaan, kaikki nähdään nyt vain naisen näkökulmasta.”

– Kieslowski (teoksesta “Kieslowski on Kieslowski”, 1994)

Lyhyt elokuva rakkaudesta on puolella tunnilla laajennettu elokuvateatteriversio Dekalogin eli kymmenosaisen tv-sarjan kuudennesta osasta. Kuten tunnettua, sarjan lähtökohtana on vaikuttanut Katekismuksen kymmenen käskyä, joista kuudes kuuluu “Älä tee huorin”.

Arkisen ankeaan lähiömaisemaan, samaan kuin Dekalogin muutkin osat, sijoittuvan tarinan päähenkilö on orpo nuorukainen, joka työskentelee postissa ja asuu vanhan tädin luona. Poika tarkkailee kaukoputkella vastapäisen talon taiteilijakaunotarta, häiritsee tämän miessuhteita ja hankkiutuu vähitellen naisen tuttavuuteen, seurauksin jotka kääntävät näkökulman ylösalaisin.

Kysymys ei ole tirkistelijän muotokuvasta eikä edes Hitchcockin Takaikkunan uudesta muunnelmasta, vaan seksuaalista poikkeavuuttakin harvinaisemmasta ilmiöstä: puhtaasta ja oikeasta ja pyyteettömästä rakkaudesta, joka on parhaimmillaan platonisina eikä voi itsekkäänä, kylmänä ja kyynisenä aikanamme juuri näyttäytyä muuna kuin eräänlaisena sairautena.

Kieslowski vie tarinan läpi hyvin eleettömästi ja kehittää samalla sisäisen latauksen, joka ei toimi niinkään eroottisella kuin tunne-elämän ja olemassaolon peruskysymysten tasolla. Asetelma näyttää noudattavan oikeaoppista feminististä käsikirjoitusta: naisen katseen ja halun kohteena, katsominen hallitsemisen ja omistamisen välineenä. Vähitellen näkökulma kuitenkin siirtyy kokonaisvaltaiselle kokemukselliselle tasolle. Nainen saa äänen ja tietoisuuden, kunnes hän lopussa katsoo samalla kaukoputkella – itseään, sisäpuolelle, kuin mikroskoopilla.

Vai onko niin, kuten Magda sanoo, että mitään rakkautta ei ole edes olemassa, että on vain tyhjiä tiloja joiden paljastaminen aiheuttaa molemmissa epätoivoa. Tuskaa tuntuu aiheuttavan kyvyttömyys oivaltaa rakkauden mahdollisuus, ei niinkään rakkaus sinänsä. Eikä Magdakaan elokuvan lopussa lähesty tuhon partaalla roikkuvaa Tomekia kuin rakastajatar, vaan kuin epätoivoinen papitar, joka haluaa lisää tietoa pelastavasta voimasta.

– Sakari Toiviaisen (1989) ja muiden lähteiden mukaan