LOUISIANA STORY

Louisiana Storyn päähenkilö on nimeltään Alexander Napoleon Ulysses Latour, iältään 13-vuotias; miljöönä ovat Louisianan osavaltion suoseudut. Teemana on ihmisen ja luonnon kohtaaminen nähtynä läpi Alexanderin päivittäisten löytöretkien pitkin yksinäisiä vesiteitä ja läpi työläisten yritysten löytää öljyä suomailta. Teema on tuttu Flahertyn aikaisemmista elokuvista: Man of Aranissa oli ihminen ja meri, Nanookissa ihminen ja autiot jäälakeudet; nämä kaikki ovat surumielisiä, läheltä nähtyjä, runollisia tutkielmia yksilön kyvystä sopeutua luontoon ja käyttää sitä hyväkseen. 

Lokakuussa 1949 Flaherty kirjoitti Lousiana Storysta: "Eräänä päivänä muuan mies valtion komissiosta kysyi minulta: haluatteko tehdä propagandaelokuvan öljystä? Olin enemmän tai vähemmän samassa tilanteessa kuin mies joka on kutsuttu päivälliselle ja jolta emäntä kysyy: haluatteko soittaa minulle hieman pianoa? … Annoin komissiolle saman vastauksen kuin olisin antanut musiikista kiinnostuneelle emännälle: en ole koskaan soittanut pianoa, mutta voinhan yrittää… Vietin Louisianassa kolme kuukautta, tutkin seutua, sen asukkaita, tutustuin tapoihin ja väestöön ja sanoin: sovittu, minä kerron teille tarinan Louisianasta…"

Louisiana Storyn aineisto rakentuu kolmen navan ympärille: suomaasto, Alexander-poika perheineen ja työläiset. Nämä kolme aihetta ovat alituisessa, välistä tasapainoisessa, välistä ristiriitaisessa vuorovaikutussuhteessa keskenään. Asiallisuus on Flahertyn hallitseva tyylilaji. Pojan ja öljytyöläisten taistelulla luontoa vastaan ei ole varsinaisesti mitään eroa. Vastaavuus toteutuu jaksossa, jossa poika ensin kamppailee alligaattorin kanssa ja jota seuraa työläisten menestyksekäs pyrkimys hallita ja voittaa öljynporauksen aiheuttama räjähdys. On huomattava, että näemme elokuvan tapahtumat pojan silmin. Hän tarkkailee luontoa yhtä avoimesti ja uteliaasti kuin työläisten toimia. Juuri tämän "todistajan" ansiosta koemme Flahertyn suhteen aiheeseen asialliseksi.

Flaherty ei ole mikään romantikko. Tietysti Flahertyn elokuvissa on selvä mystiikan, perinteisen amerikkalaisen vitaalisuuden leima, joka Louisiana Storyssa näkyy tavassa jolla kuvataan koneiden ja luonnon suhteita. Mutta harhateillä ollaan, jos luullaan, että Flahertyn asenteessa olisi jotakin rousseaulaista. Flahertyn asiallisuus, hänen "terve järkensä" hillitsee poikkeamat liian ilmeiseen mystiikkaan. Pojan taistelussa alligaattoria vastaan ja työläisten taistelussa kapinallista luontoa vastaan voittaa ihminen kummassakin tapauksessa. Voidaan siis sanoa, että Flahertyn humanismi on hengissä selviämisen taidon tutkimista: "he kestivät" (Faulkner).

Flahertyn leikkaaja Helene van Dongen on kertonut mitä vaatimuksia Flaherty asetti aineiston muokkaukselle: "Meillä ei ollut mitään täsmällistä käsikirjoitusta, josta olisi käynyt ilmi mitä kohtauksia kuvaisimme tai mitkä mahtuisivat lopulliseen tarinaan. Sen sijaan meillä oli visuaalisesti ja elokuvallisesti kirjoitettu käsis, jonka tärkein tehtävä oli saada aihe luettavaksi. Johdanto oli siis kirjoitettu seuraavaan tapaan: "Olemme Louisianan suiston soilla. Vesi on korkealla, maa puoliksi veden peitossa. liikumme läpi tiheään kasvaneiden puiden metsän. Kaikkialla on villejä lintuja, veden pinnassa ja lennossa. Olemme lumoutuneita tämän aarniometsän elämästä ja arvoituksesta jne.". Tätä jaksoa varten kuvasimme valtavasti aineistoa, emmekä yksin tätä jaksoa silmällä pitäen. Aina kun saimme näköpiiriin jotakin jota mahdollisesti voisimme käyttää ilmentämään seudun maantiedettä tai ilmapiiriä, niin kuvasimme sen. Miltei kaikki saattoi liittyä tähän teemaan ja miltei kaiken kuvasimme. Niin kuin kaikki mikä elää suoseudulla, kasvoivat kuvammekin valtaviin määriin. Leikkaajan on keksittävä ja paljastettava ohjaajan kuviot; lisäksi hänen on muistettava, ensinnäkin, että hänen on annettava kuva mystisestä erämaasta joka edelleen on sivistyksen ulottumattomissa; toiseksi, hänen on tavoitettava se lyyrinen sävy joka sopii muun elokuvan tyyliin ja rytmiin ja että erämaa on nähtävä noin 13-vuotiaan pojan maagisin silmin: kolmanneksi, että jokainen kuva on sinänsä neutraali sisällöltään ja pysyy sellaisena kunnes se saatetaan oikeaan yhteyteen jonkun toisen kuvan kanssa, jolloin siitä vasta tulee elävä ja se saa syvempää merkitystä."
   
– Jerker A. Eriksson