LOTAT & SUOMENLAHDEN SISARET

Lotat

”Ja oli tapaus totuuden nimessä seuraava. Ensimmäinen pataljoona oli ollut jo pari päivää Aunuksen tienvarressa ilman ruokaa. […] Risteys oli sekä venäläisten että meidän tulemme alla, mutta meillä ei ollut luontoa hyökätä täysin aukeassa maastossa yli peltojen ilman tykistön ja panssareiden apua. Tuli siihen lotta ”Kotilainen” hevosmiehineen ja soppakanuunoineen. Sanoi vievänsä soppaa miehilleen. Sanoimme: ”Älä jumalauta ämmä mene tonne aukeelle, se on varma kuoleman paikka.” Mutta se otti ohjakset siltä hevosmieheltä ja potkaisi sen pois kärryiltä ja löi hevosta lautasille. Ja niin se ajoi yksinään tukka hulmuten, puoliksi seisoen. […] Ja kaksi armeijaa katseli suu auki ämmän ja hevosen hurjaa menoa ja laukaustakaan ei ammuttu. Hurrattiin vaan perkeleesti ja niin ensimmäinen pataljoona ja Linnan Väiskikin sai soppansa ja sota pääsi taas jatkumaan. Tämä tapahtui kuudes päivä syyskuuta 1941 ja akka sai mitalinsa 18. päivä. Miksei tästä ole mitään kerrottu? Se on mua vaivannut 40 vuotta.”

Tällaisen tarinan kertoi ”Tuntematon todistaja” Suomen Kuvalehden numerossa 7/1986. Tarkoituksena oli ottaa kantaa Rauni Mollbergin Tuntemattoman sotilaan (1985) negatiiviseen lottakuvaukseen ja ylipäänsä lottien loatuksi koettuun maineeseen. Samaan aikaan toisaalla erään entisen lotan aviomies luki vaimolleen ääneen tuota artikkelia ja kysyi ”sinäkö siinä olit”. Tähän Aino Meriläinen o.s. Ihatsu vastasi, että ”minäpä hyvinkin”. Sama tarina sai vuonna 1995 aloittaa myös Taru Mäkelän Lotat-dokumentin lotta Ihatsun itsensä kertomana. Vanha nainen kertoi tarinaa hieman vähätellen ja hymyillen, mutta selvästi ylpeänä. Hän totesi tulleensa valituksi tehtävään, koska oli muonituslottasakista nuorin ja rohkein, eikä osannut pelätä, vaikka aluksi luoteja viuhuikin korvien ohi.

Ohjaaja Taru Mäkelä kiinnostui lotta-aiheesta tehdessään dokumenttielokuvaa Viipurin poika (1993), joka kertoo talvisodan jälkeen 16-vuotiaana SS-joukkoihin karanneesta pojasta. Perehtyessään sota-aineistoon Mäkelä törmäsi Mirja Hakon toimittamaan teokseen Naiset kertovat sodasta (1988), jonka kätköistä löytyi myös ylläoleva sankaritarina lotta Ihatsun sotakokemuksista. Mäkelä suunnitteli ensin tekevänsä dokumentin Aino Ihatsun tapauksesta, mutta päätti kuitenkin laajentaa näkökulmaansa useamman, eri tehtävissä työskennelleiden lottien kokemuksiin. Haastatteludokumentissa kuullaankin muonituslotta Ihatsun lisäksi ilmatorjuntalotta Aini Kaprion, viestilotta Laina Ojaniemi-Hakalan, lääkintälotta Martta Arffmanin ja pikkulotta Eeva Tapion sotataipaleesta.

Mäkelä koki, että Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta alkanut sepitteinen lottakuva oli muokannut liiaksi kansakunnan muistia, ja sen myötä sankaruudelle oli julkisesti muodostunut vain miehisiä esikuvia. Lottadokumentin päämääräksi Mäkelä otti lottien kunnian palauttamisen ja naisten sotakokemusten esilletuonnin. Lottana toimiminen vaati urheutta ja dokumentissa käykin ilmi, ettei lottien ainoa pelko ollut venäläisten hyökkäysten uhka, vaan myös pelko omien sotilaiden väkivaltaisuudesta. Esimerkiksi Laina Ojaniemi-Hakala kertoo dokumentissa vaietun tarinan siitä, kuinka suomalainen mies oli uhannut lottien henkeä ampumalla heidän majoituspaikkansa oven läpi, koska lotat eivät olleet päästäneen juovuksissa ollutta häiriköijää luokseen.

Mäkelän dokumentti käynnisti pitkään niin yleisessä keskustelussa kuin elokuvateollisuudessa unohdetun lotta-aiheen uudenlaisen käsittelyn. Dokumentti sai osakseen paljon kiitosta, ja sen koettiin avaavan mahdollisuuden käsitellä lottien kokemuksia muutenkin kuin yksipuolisesta ja stereotyyppisesti. Kritiikeissä korostettiin, että dokumentti tarttui aiheeseen suorasukaisesti ilman ”poliittista ja nostalgista haikailua”. Haastatteluiden ohella dokumentissa nähdään myös harvinaista ja ennennäkemätöntä arkistomateriaalia.

Tiina Suutala 6.1.2010

Suomenlahden sisaret

Suomenlahden sisaret kertoo vielä elossa olevien suomalaisten lottien ja virolaisten naiskodukaitselaisten 1920-luvulla alkaneesta yhteistoiminnasta, ja heidän toisen maailmansodan aikaisista kohtaloistaan. Naisten kertomuksista heijastuvat totalitarismin voittokulku 1930-luvun Euroopassa, sekä sotilaalliset toimet Neuvostoliitossa ja natsi-Saksassa. Tarinasta käy ilmi, että ennen sotaa suomalaiset ja virolaiset lotat tekivät tiivistä yhteistyötä ja harjoittelivat tulevia kriisitilanteita varten. Imbi Pajun ohjaama dokumentti lähestyy tätä yhteistyötä eräänlaisena esifeminismin muotona, joka antoi näille naisille ja tytöille mahdollisuuden toimia itsenäisesti ja ilman miesten ohjausta.

Dokumentti rakentuu naisten tarinoista, ja siinä nähdään myös ainutlaatuista arkistomateriaalia, joka syventää kertomusten ajankuvaa. Draama kasvaa vähitellen, ja kuvaa Suomen ja Viron lähimenneisyyttä  usean päähenkilön kautta. Dokumentissa iäkkäät naiset tapaavat toisensa vuosien jälkeen ja jakavat sekä keskenään että  elokuvayleisön  kanssa vaiettuja muistojaan. Menneisyys punoutuu nykyisyyteen erityisesti Elisabeth Rehnin tarinassa, jossa entisestä lottatytöstä tulee puolustusministeri ja YK:n ihmisoikeustarkkailija Balkanilla.

Suomalaisten lottien sotakokemuksista kertovat myös Ulla-Marita Rajakaltio, Kyllikki Villa, Greta Kupiainen, Laila Auer ja Hannah Eckert. Tarinaan mahtuu Gretan raiskauskokemus, Ulla-Maritan koettelemukset jatkosodan aikaisessa Itä-Karjalassa, Kyllikin kertomus nuorten hauskanpidosta rintamalla, sekä Hannahin  kuvaus sotakokemuksistaan juutalaisena lottana. Laila Auer palauttaa mieleen virolaisten pikkulottien kanssa vietetyt yhteiset kesäleirit Virossa. Virolainen Helju Höderjärv vie katsojat puolestaan Tallinnan englantilaiseen tyttöjen ja poikien yhteiskouluun. Lisäksi hän muistelee koulunsa ja Naiskodukaitsen perustajaa Anna Tõrvand-Tellmania sekä koulun kansainvälistä ilmapiiriä. Helmi Visnapuun aviomiehen taas vangitsi  Neuvostoliiton salainen poliisi, ja hän itse joutui raskaana ollessaan salaisen poliisin kiduttamaksi ja näki, miten toisia naisia raiskattiin.

Suomenlahden sisarten lopussa kerrotaan tekstein dokumentin päähenkilöiden myöhemmät kohtalot. Kyllikki Villasta tuli kääntäjä ja kirjailija, Hannah Eckert auttoi Saksan keskitysleireistä pelastuneita juutalaisia, Ulla-Marita Rajakaltio toimi Steiner-koulun opettajana, Elisabeth Rehnistä tuli Suomen puolustusministeri. Virolaisen Heljun Höderjärven isä ammuttiin Neuvosliiton miehityksen alkaessa, mutta Helju ja hänen äitinsä pelastuivat työleiriltä. Myöhemmin Heljusta tuli kemian professori. Helmi Visnapuu oli neuvostoaikana pitkään leimattu kansanviholliseksi, mutta kun Virosta jälleen tuli  itsenäinen valtio vuonna 1991, hän alkoi maalata ja piti 90-vuotiaana ensimmäisen taidenäyttelynsä.

Toimittaja, kirjailija ja elokuvaohjaaja Imbi Paju on saanut osakseen kansainvälistä huomiota elokuvallaan Torjutut muistot (2005). Dokumentissa kuvataan Viron neuvostomiehitystä, karkotuksia, stalinismin terroria ja vankileirien todellisuutta, jotka koituivat myös Pajun oman äidin kohtaloksi. Paju on palkittu elokuvantekijänä oivaltavasta tavastaan välittää kuvin traumaattisia tunteita, joita  on vaikea ilmaista sanoin. Suomenlahden sisaret voidaan nähdä jatkona tälle totuudenetsimiselle.

–Tiina Suutala 6.1.2009

(Imbi Pajun mukaan)