LICHTER

Berliinin ja modernin elämän hektistä arkea pyrittiin 1920-luvulla hahmottamaan läpileikkaus -käsitteen (Querschnitt) avulla. Todellisuus ei enää taipunut yksilötarinoiksi ja yhden näkökulman totuuksiksi. Asialla olivat Querschnitt-kulttuurijulkaisu, Georg Groszin satiirinen taide ja luonnollisesti myös elokuvat, joissa arjesta nostettiin esille yksityiskohtia kuvaamaan suurkaupunki-ihmisen elämää yleensä. Unkarilaissyntyinen, mutta Berliinissäkin vaikuttanut elokuvateoreetikko Béla Balász kirjoitti kuinka läpileikkauselokuvien ei tulisi kuvata elämää vain yhden ihmisen ja hänen kokemusmaailmaansa perustuen vaan laajana läpileikkauksena. Todellisuuden läpäisevää elokuvallista periaatetta sovellettiin muun muassa Betrhold Viertelin Die Abenteuer eines Zehnmarkscheins (1926) ja Gerhard Lamprechtin Mielenkiintoinen talo (Menschen Untereneinander) sekä Walter Ruttmanin kuulussa Berliini: Suurkaupungin sinfonia (Berlin: Die Sinfonie der Großstadt, 1927) elokuvissa.

Natsismin, toisen maailmansodan, Saksan jakautumisen ja yhdistymisen jälkeen Hans-Christian Schmidt hahmottaa ajankuvaa dokumentaarisella tyylillä ja osittain läpileikkauselokuvan keinoin. Vuoteen 1989 Saksan ja Berliinin jakoi kahtia Berliinin muuri, symbolisesti ja konkreettisesti. Muuri murtui mutta Saksan sisäinen jakautuminen ei kadonnut kuten ei myöskään raja idän ja lännen välillä. Muuri vain muutti muotoaan ja sijaintiaan idemmäs Saksan ja Puolan väliseen Oderin rajajokeen, Euroopan Rio Grandeen. 2000-luvun alkuun sijoittuva Lichter alkaa kohtauksella, jossa kuorma-auto jättää aamuhämärässä ryhmän ihmisiä tien varteen. Etäältä heijastuvat valot ovat Berliini, kertoo saattajana oleva mies, joka poistuu ripeästi paikalta. Matkustajat ovat länteen pyrkiviä ukrainalaisia, joille valkenee pian, että he ovat Berliinin sijaan puolalaisessa Slubicen rajakaupungissa. Saksasta ja Berliinistä heidät erottaa tummana virtaava Oder. 

Lichter on kollaasi samanaikaisista tapahtumista ankealla rajaseudulla, Frankfurt an Oderin ja Slubicen rajakaupungeissa. Puolalainen taksikuski (Kieślowskin elokuvista tuttu Zbigniew Zamachowski) ajautuu henkilökohtaiseen kurimukseen ja siirtolaisten salakuljettajaksi lapsensa kalliin rippipuvun vuoksi. Ruohonjuuritasolla raja-alueen mahdollisuuksista puolestaan pyrkii hyötymään tupakan salakuljetukseen erikoistunut saksalainen pikkurikollisperhe. Patjakauppias Ingo kärvistelee Frankfurt an Oderissa franchising-yrittäjänä. mutta laillisin keinoin reaalitaloutta vastaan taisteleva yrittäjä on tuomittu häviämään. Humaani tulkki Sonja puolestaan ottaa kiinnijääneen ukrainalaisen Koljan auttamisen henkilökohtaiseksi asiakseen. Tämän unelmaksi tarkentuu rakenteilla oleva Potsdamer Platz, kerran muurin halkaisemalle jätemaalle nouseva Berliinin uusi keskus. Vielä 1920-luvulla Potsdamer Platz oli kaupungin sykkivä keskus,  jossa myös Ruttmann kuvasi läpileikkauselokuvaansa. Muurin murtumisen jälkeen valtava rakennustyömaa houkutteli kaupunkiin runsaasti Koljan kaltaista siirtolaistyövoimaa. Lichter-elokuvassa Potsdamer Platz jää kuitenkin vain kaukaiseksi ja utooppiseksi sivujuonteeksi, itärajalla Berliinin valot ovat vain pettävä kangastus.

Vaikka Oder on rajajoki, se ei erota toisistaan rikasta ja köyhää maata. Rajan molemmilla puolilla on pulaa rahasta ja työstä. Yhdentyminen ei ole tuonut vaurautta itäiseen Saksaan, vaan elämä siellä näyttäytyy vielä epätoivoisemmalta kuin Puolan puolella Slubicessa. Saksalaiset liikemiehet juonivat kuinka alueesta saisi puristettua vielä viimeisetkin mehut. Välikätenä on nuori idealistinen saksalaisarkkitehti (Diehl), jolla on myös henkilökohtaisia syitä palata alueelle. Arkkitehdin surullisen ritarin hahmoon tiivistyy traaginen oivallus vallitsevien olosuhteiden rappeuttavasta vaikutuksesta niin makro- kuin mikrotasoillakin. Yhdentymisen ei-toivottujen seurausten symboliksi noussut alue on kiinnostanut myös muita elokuvantekijöitä. Andreas Dresenin Halbe Treppe (2002) kuvaa samanlaista pienyrittäjän kurimusta kuin Lichter-elokuvaan sisältyvä patjakauppias Ingon episodi.

Pasi Nyyssönen 19.11.2009