THE LAND & INDUSTRIAL BRITAIN & TWENTY-FOUR-DOLLAR ISLAND

 The Land

Kesällä 1939 Pare Lorentz kutsui sähkeellä Robert J. Flahertyn Englannista takaisin Yhdysvaltoihin tekemään elokuvan U.S. Film Servicelle aiheena Yhdysvaltain maatalouden ristiriidat, koneiden aiheuttama työttömyys, tomumyrskyt, eroosio, siirtotyöläiset, koko Vihan hedelmien valtaisa kenttä… Flaherty  teki kaksi vuotta elokuvaansa The Land, kaiken aikaa piinattuna tutkiessaan nyt ensi kertaa synnyinmaataan. Filmattu materiaali muodosti eräänlaisen elokuvapäiväkirjan sarjasta matkoja halki Yhdysvaltain mantereen.

Helen van Dongenin luovan leikkauksen ansiosta Flahertyn runollisista, meneillään olevaan sotaan enemmän tai vähemmän piilotajuisesti liittyvistä, osin ahdistuneen epätoivoisista impressioista sukeutui elokuvakokonaisuus, katkelmallinen, vaan ei muodoton dokumentti. Valmistuessaan elokuva oli jo vanhentunut USA:n problematiikan kannalta, laman vaihduttua sota-ajan noususuhdanteeseen, ja niin tämä "eeppinen runo maasta" jäi vaille levikkiä, yleisöä. Elokuvassa ei ole sankareita eikä roistoja, siinä on vain uhreja. Lopussa Flaherty kysyy: "Entä ihmiset?" Se on kysymys, johon ei ole vastausta.

- Richard Barsamin (Nonfiction Film, 1973), Arthur Calder-Marshallin (The Innocent Eye, 1963), Richard Corlissin ("Robert Flaherty", luku Richard Roudin tuoimittamassa kirjassa Cinema: A Critical Dictionary) ja Paul Rothan, Sinclair Roadin & Richard Griffithin (Documentary Film, 1952) mukaan.

Industrial Britain

John Grierson halusi järjestää ihailemalleen Robert Flahertylle työtilaisuuden sen jälkeen kun mestarin kaksi viimeisintä elokuvaan (W.S. Van Dyke II:n käsiin siirtynyt Valkoisia varjoja Etelämerellä ja F.W. Murnaun Tabu) olivat hänen henkilökohtaisten tavoitteidensa kannalta olleet murhenäytelmiä. Riidattomasti ei mennyt tämäkään yhteistyö, sillä Flahertyn tapa edetä ilman käsikirjoituksia ja sitovia ennakkosuunnitelmia keskelle todellisuuden salattuja merkityksiä oli vaikeaa sulatettavaa pedanttiselle ja tuotantokurin ehdottomuuteen tottuneelle Griersonille.

Industrial Britain oli täysin suora, keskeisiin aiheisiin paneutuva dokumentti tehtaista ilman totuttuja "elävöityksiä". Kuitenkin teos jättää Flahertyn primitiivistä maailmaa ihannoivia idyllejä monimielisemmän vaikutelman. Sen nostalgisessa klassisuudessa modernin teollisuuden ja englantilaisen voiman iskulauseita vahvistavat Mozartin ja Beethovenin musiikki ja tietysti ilmaisevat peruskuvat mustista savupiipuista, valkoisista savuista, kuluneista käsistä - ovatko ne muutakin kuin kauniit? - ja tyytyväisistä työläisistä. Dokumentti saattoi yhtä paljon kuin satumaisin näytelmäelokuva olla vain yksi todellisuuspaon muoto.

 - Peter von Baghin mukaan (Englantilainen elokuva, 1980) AA 1991