KOLMAS MIES

Kolmannen miehen perusta on melodraamaa, mutta sen tunnelma on epämääräisempi. Tarina ei sinänsä ole erityisen jännittävä – pikemminkin synkkä ja hyytävä: painopiste ei ole toiminnassa, vaan henkilöissä ja atmosfäärissä, sodanjälkeisen Wienin juonitteluissa ja salatuissa kauhuissa. Graham Greenen käsikirjoituksen päähenkilö on Holly Martins, altis mutta melko nukkavieru amerikkalainen lännentarinoiden kirjoittaja, joka saapuu Wieniin työskennelläkseen ystävälleen Harry Limelle. Viileä, illuusioton brittiläinen poliisiupseeri kertoo hänelle, että Lime, pahamaineinen rikollinen on kuollut onnettomuudessa. Martins ei usko tätä vaan ryhtyy jäljittämään kaikkia niitä, jotka tunsivat hänen ystävänsä: yksinäinen, pelästynyt näyttelijätär, jolla on väärennetyt paperit ja joka oli rakastunut häneen; kaksi tuttavaa, loppuun kulunut Kurtz ja ovela Popescu, jotka olivat onnettomuuden todistajia.

Nämä tutkimukset johtavat hänet keskelle Wienin hävitystä ja korruptiota ja paljastavat että Lime, aseista riisuvan hävytön roisto, on yhä elossa. Martins kamppailee omantuntonsa kanssa ja tapahtumat huipentuvat aavemaiseen takaa-ajoon, jonka kuluessa Lime vetäytyy kaupungin viemäreihin. Kuolleen näköiset kadut, pommitusjälkineen, sisätilat loisteliaine reliikkeineen, puolityhjät kahvilat ja valtavat, kiiltävät viemärit näyttävät Robert Kraskerin tunnelmallisesti kuvaamina sijoittuvan jonnekin surulliselle, rappeutuvalle ei-kenenkään-maalle. Melankolista tunnelmaa korostaa alusta lähtien loistavasti käytetty sitramusiikki vihlovine, heltymättömine sävelineen. Tämän kadotetun, sijoiltaan menneen kaupungin rinnalla ihmiset hämärine juonitteluineen ja raadollisuuksineen ovat miltei mitättömiä. Lopussa he sulautuvat takaisin varjoihin ja häipyvät viimein kokonaan.

Mutta elokuvan jättämä vaikutus on kestävä ja voimakas, koska henkilöt on piirretty terävästi ja tulkittu hyvin: Trevor Howard on erityisen hyvä brittiläisen upseerin osassa, Orson Welles magneettinen Harry Limen pienessä roolissa ja Joseph Cotten tavoittaa tarkasti Martinsin oikullisuuden ja epävarmuuden. Erinomaisia ovat myös Ernst Deutsch ja Paul Hoerbiger Limen tuttavina; vain Alida Valli näyttelijättärenä jää vaisuksi ja tuntuu kuin hänen suhteensa sekä Limeen että Martinsiin olisi kehitelty liian ohuesti. Jo luonteensa puolesta miljöö ja tarina tuovat silloin tällöin mieleen Langin ja Hitchcockin, mutta Reedin elokuvassa ei ole mitään lainattua toi jäljiteltyä.

Tyylillisesti Kolmas mies on Carol Reedin vaikuttavin elokuva. Jos katsoja ei pidä tinkimättömästä objektiivisuudesta, jos vaaditaan että elokuvassa pitäisi olla henkilökohtaisempi sävy, se voi jättää toivomisen varaa, mutta sen tekniikan hiottua täydellisyyttä voi aina ihailla. Tunnelman ja tilanteen kuvaajana Reed on käytännöllisesti katsoen ylittämätön tämän päivän elokuvassa, ja luullakseni on epäoikeudenmukaista leimata hänet yksinkertaisesti tunteettomaksi teknikoksi, koska hänen tyylinsä niin selvästi on sovitettu palvelemaan tätä terävää, tahallisen etäistä asennetta.

– Gavin Lambert. ST. Tekijätietoa päivitti 11.8.2005 AA