KISSA KUUMALLA KATOLLA

14.11. lauantai 21:00

(Cat on a Hot Tin Roof/Katt på hett plåttak), USA , 1958
Elizabeth Taylor, Paul Newman, Burl Ives
svenska texter
K11
108
2. esitys/visningen

 

Elokuva Tennessee Williamsin näytelmästä Kissa kuumalla katolla perustui sen Broadway-versioon, jonka MGM oli ostanut Grace Kellyä varten. Kun Kelly päättikin ruveta Monacon prinsessaksi, nimiosaan valittiin Elizabeth Taylor. Jo ennen kuin Richard Brooks valittiin ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi MGM tilasi James Poelta luonnoksen elokuvakäsikirjoitukseksi. Sekä Poe että Brooks tiesivät millaisia ongelmia räjähdysherkkässä aineistossa piili. Brooks pyrki uskollisuuteen Williamsille, heitti Poen hahmotelman paperikoriin ja alkoi luonnostella omaa tulkintaa. "Suurimpana ongelmana oli löytää korvike näytelmän homoseksuaalisille viitteille", Brooks toteaa. "Siihen aikaan kun elokuvaa tehtiin jo pelkkä sana 'homoseksuaali' oli sensuurin kieltämä". Tähän tabuun Brooks oli törmännyt kun hän oli joutua sotaoikeuteen romaaninsa The Brick Foxhole (1945) takia; yksi sen päähenkilöistä oli homo. Homous korvattiin antisemitismillä filmatisoinnissa Crossfire (Oikeutettu kosto, 1947). Nyt Brooks joutui saman ongelman eteen. "Oli keksittävä jotakin Brickin torjutun homoseksuaalisuuden korvaamiseksi, jotakin mikä kytkeytyisi Brickin ja Skipperin väliseen läheiseen suhteeseen ja selittäisi miksi Skipper oli tehnyt itsemurhan hyppäämällä hotellin ikkunasta." Skipperin kuolema on yksi niistä "menneisyyden syvistä salaisuuksista", jotka toistuvat Williamsin näytelmissä, "yksi niistä salaisuuksista, jotka kohoavat pintaan näytelmän käännekohdassa, jossa henkilöhahmojen on kohdattava se".

Toinen ongelma, joka Brooksin oli ratkaistava, oli kahden päänäyttelijän tähtikuvan sovittaminen elokuvaan. "Valkokankaalla yleisön olisi vaikea uskoa, että Brick torjuu Maggien, jota esittää kaunis, aistillinen Elizabeth Taylor. Mikä yleisö voisi uskoa, että Brick kieltäytyisi menemästä sänkyyn Maggien kanssa ja torjuisi tämän lähentelyt? Yritimme ratkaista tämän ongelman intiimillä kuvalla. Maggie ahdistelee Brickiä makuuhuoneessa, ja mies uhkaa lyödä häntä sauvallaan. Mies karkaa naisen syleilystä kylpyhuoneeseen. Sen ovessa roikkuu Maggien kylpytakki. Brickin lukitessa oven hän tulee hipaisseeksi tuoksuvaa takkia. Hän upottaa kasvonsa takkiin, joka symbolisoi Maggieta itseään. Näin käy selväksi, että Brick kuitenkin kaipaa syvästi Maggieta. Tämä yleisön oli mahdollista hyväksyä. Katsojat tajusivat, että syynä siihen, miksi Brick torjuu Maggien, ei ole ainakaan epämiehekkyys."

Brooksin selityksenä siihen miksi Brick torjuu Maggien on miehen kypsymättömyys, hänen kieltäytymisensä kasvaa ja kohdata aikuisen elämän haasteet. Tämä on ollut myös pohjimmaisena syynä hänen kiintymykselleen Skipperiin, joka on ruokkinut hänen haluaan pysytellä poikamaisena urheilijasankarina. Brickin uskotellessa itselleen, että Maggie on vastuussa Skipperin kuolemasta hän rankaisee naista ystävänsä kuolemasta torjumalla tämän vaimona, koska Skipperin kuolema on merkinnyt sen poikavuosien maailman kuolemaa, jossa he elivät yhdessä. Emotionaalisen kypsymättömyyden teema sisältyi jo näytelmässä Brickin hahmoon, mutta Brooksin oli korostettava sitä elokuvassa huomattavasti enemmän voidakseen selittää Brickin emotionaalisen taantumisen tarvitsematta turvautua piilevän homoseksuaalisuuden esittämiseen.

Paul Newman valittiin Brickin osaan Brooksin painostamana. "Osaan tarvitaan nuori mies, joka pystyy esittämään draamaa pelkillä kasvojensa ilmeillä samalla kun kaikki muut puhuvat", Brooks perusteli. Elokuvan alkuosassa Newman sanoo tuskin sanaakaan, ja silti hänen osasuorituksensa on dynaaminen. Sekä Newmanin että Taylorin osasuoritukset kuuluvat heidän uransa parhaisiin. Molemmat nimettiin Oscar-ehdokkaiksi. Elokuvasta tuli suuri menestys, mutta Williams ei koskaan ihastunut siihen. "I don't think the movie had the purity of the play", hän sanoi. "It was jazzed up, hoked up a bit".

- Gene D. Phillipsin mukaan (The Films of Tennessee Williams, 1980) AA 1992