JULES JA JIM - RAKKAUDEN HYMY

Jules ja Jim on sovitus Henri-Pierre Rochén ensimmäisestä romaanista, joka ilmestyi 1953 kirjailijan ollessa 74-vuotias. Teos on pitkälle omaelämäkerrallinen ja käsittelee aikaa 1907–30. Kaksi vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen Truffaut sai sen sattumoisin käsiinsä ja innostui välittömästi. Hän on mennyt niinkin pitkälle, että todennut: "tuon kirjan lukeminen määräsi lopullisesti elokuvakutsumukseni". Erityisesti hän päätti, että jos hänellä ikinä olisi mahdollisuus tehdä elokuva, Jules ja Jim olisi ensimmäinen. Tiedämme, että olosuhteet sittemmin määräsivät toisin.

On helppo nähdä, miksi Truffaut niin oitis ihastui kirjaan. Paitsi, että aihe on kuvattu impressionistisesti lyhyin, välähdyksenomaisin kosketuksin, Truffaut on varmaan löytänyt siitä kaikki oman henkilökohtaisen mytologiansa ainekset. Alkuperäisessä tarinassa lähinnä Jim edustaa kirjailijan minää, mutta Truffaut samastuu mieluummin Julesiin ja kehittelee Oscar Wernerin hahmoa tavalla, joka tuo mieleen sekä 400 kepposen Antoinen että Charlien elokuvassa Ampukaa pianistia. Jules on perinyt Charlien ujouden ja yleisen epävarmuuden, etenkin suhteessa naisiin. Jim auttaa Julesia antamatta tälle omat vanhat heilansa, ja Catherine huomauttaa, että eniten häntä Julesissa kiehtoivat tämän jalomielisyys, viattomuus, haavoittuvuus". Tämä ujo, haavoittuva mies huomaa kietoutuneensa kahteen ihmissuhteeseen, jotka antavat Truffautille mahdollisuuden käsitellä hänelle niin rakkaita teemoja: Rakkautta, Ystävyyttä ja Naista vaikeasti tavoitettavana, ihannoituna myyttihahmona.

– C.G. Crisp (teoksesta François Truffaut, Movie Paperbacks, 1972)