JUHA

On aika yltiöpäistä ryhtyä 70 vuotta äänielokuvan läpimurron jälkeen tekemään mykkäelokuvaa, enkä tiedä ketään muuta kuin Aki Kaurismäen, joka on käyttänyt tätä menetelmää päästäkseen lähemmäksi elokuvan varhaisvuosien viattomuutta ja kerronnallista puhtautta ja voimaa. Toisaalta on vaikea keksiä toista yhtä pitävää tapaa päästä eroon elokuvaan kertyneestä kyynisyydestä ja omahyväisyydestä. Elokuva on ollut kauppatavaraa aina, mutta 1900-luvun alussa se ei näkynyt parhaiden kertojien uskossa tarinan mahtiin. Ei ole ihme, että Kaurismäki on valinnut tämän puhdistautumisriitin kohteeksi suomalaisista romaaneista sen, jossa järkyttäviä asioita tapahtuu kaikkein viattomimmille ihmisille: Juhani Ahon Juhan.
   
Kuten Kaurismäki itse kirjoittaa elokuvan esittelyssä, Ahon romaani on yksinkertainen ja vahva kolmiodraama, jossa Juhan, Marjan ja Shemeikan tunteita kuvataan syvästi ja ymmärtäen. Siten se kasvaa melodramaattisen materiaalin yläpuolelle, kohtalontarinaksi. Kaurismäen Juha kasvaa sulokkaasta rakkaustarinasta puhtaaksi tragediaksi. Mitä syvemmälle tarinaan mennään, sitä ilmeisemmäksi myös käy, ettei elokuvan "mykkyys" ole vain päähänpisto. Juuri repliikkien puuttuminen antaa mahdollisuuden kuvata henkilöiden todellisia tunteita umpikujaan johtaneessa tilanteessa, jossa selittäminen on mahdotonta. Miten selittää miehelleen ja itselleen, että on pettänyt tämän toisen miehen kanssa, tullut raskaaksi ja saanut lapsen? Ei mitenkään. Sellaisia asioita selitetään vain tosielämässä ja saippuaoopperoissa.
   
Kaurismäki on mennyt Juhaa tehdessään myös entistä syvemmälle omaan, ajattomaan maailmaansa, aikaan ja maisemaan, sosiaaliseen ja aineelliseen todellisuuteen, jota ei ole koskaan ollut muualla kuin hänen mielessään. Se on kaipuuta tilanteeseen, jossa vaatimaton onni oli mahdollista. Se on myös poliittinen kannanotto ja elettävän elämän kritiikkiä. Juhani Ahon Juha on sijoitettu 1700-luvulle, Ruotsin vallan aikaan, Karjalan korpiin, suurten koskien ääreen. Kaurismäen Juha tapahtuu vähäväkisellä maaseudulla, jossa eletään kädestä suuhun. Päivän kaalisato myydään torilla, ja illalla palataan kotiin töitä ja elämää jatkamaan. Juha ja Marja elelevät taloaan viattomina kuin Aatami ja Eeva ennen kuin käärme luikertelee heidän paratiisiinsa. Tässä mielessä Ahon kertomus on maailmallisempi, eroottisempi, kuin Kaurismäen. Ahon romaanissa tyytymättämyys on alkanut jäytää Marjan mieltä jo ennen kuin lipevä kulkumies sattuu taloon, ja hän lähtee Shemeikan mukaan puolittain sokaistuneena. Kaurismäen Juhassa Shemeikka mustaa Juhan Marjan silmissä, eikä tämä koskaan sen jälkeen ole pelkästään viaton. Tästä eteenpäin Juha ja Marja kärsivät erillään ja eri tavalla. Juha ei ymmärrä, eikä Marja osaa palata entiseen. Juha sekä kostaa että antaa anteeksi. Marja joutuu jäämään maan päälle. Paratiisiin ei voi palata.
   
Kaurismäki kertoo Juhansa tarinan edetessä aina vain varmemmin ottein. Hänen mustavalkoiset kuvansa ovat puhtaita ja puhuttelevia. Hänen psykologinen silmänsä on etenkin Marjan suhteen rikkumaton. Eihän hän tätä työtä yksin tee. Kuvaaja Timo Salminen on hänen silmänsä. Kati Outinen näyttelee Marjaa tavalla, jota on vaikea pukea sanoiksi. Hän on oivaltanut mestarillisesti, miten näytellä sanoitta. Hän hyödyntää mykän elokuvan perinnettä lankeamatta lainauksiin tai liioitteluun. Marjan sydämen ääni kuuluu vahvana ja selkeänä. Sakari Kuosmanen esittää Juhaa juuri oikealla tavalla jurosti. Juha on suoruudessaan karkea. Hän ei voi kuin sen minkä voi. Ranskalainen André Wilms on nautittava Shemeikka.
   
Elokuvan yksi keskeinen tekijä on säveltäjä Anssi Tikanmäki. Hänelle on langennut harvinainen tehtävä, mahdollisuus säveltää koko elokuva. Hänen työnsä on kuin elokuvan toinen käsikirjoitus, siinä on mukana kaikki. Hänenkin työnsä saavuttaa elokuvan kolmannessa näytöksessä, jossa Marjan tragedia raskauden ja lapsen syntymän kautta kerrostuu ja saa uusia sävyjä, lopullisen täyteläisyytensä. Musiikkiin tulee uutta tietoa elämästä.

– Helena Yläsen mukaan ("Käärme paratiisissa", Helsingin Sanomat / NYT 26.2.1999) AA 28.12.2010