JUDE

Michael Winterbottom on tarttunut herkästi ja ennakkoluulottomasti brittiläisiin kirjallisuusklassikoihin. Ensimmäisenä oli vuorossa Jude (1996), joka perustuu Thomas Hardyn historialliseen romaaniin. Jude on vaatimattomissa oloista lähtöisin oleva nuorukainen, joka tähtää korkealle, mutta törmää sosiaalisen taustansa asettamiin rajoituksiin. Elokuva toi uutta verta brittiläisen pukuelokuvan normitettuun maailmaan.
***

Thomas Hardyn järkyttävä romaani Jude the Obscure (1895) kertoi kivenhakkaajasta – Jude on tässä miehen nimi – jolla on kunnianhimoja opin tielle mutta joka kohtaa musertavasti brittiläisen luokkayhteiskunnan, kohtalon ja oman huonon onnensa vastukset. Romaani herätti sellaisen pahennuksen, että Hardy ei koskaan enää kirjoittanut romaania, vaan vetäytyi loppuiäkseen kirjoittamaan runoja.

Michael Winterbottom välttää tietoisesti brittiläisen pukuelokuvan kliseitä ja omaksuu lennokkaan, lähes gallialaisen otteen filmatisointiin. Hän ottaa mallia François Truffaut'n pukuelokuvista, niiden katkotusta kerronnasta, puolimodernista tunnelmasta ja emotionaalisesta etäännytyksestä.

Mustavalkoinen alkukela esittelee tapahtumapaikan, Hardyn kuvitteellisen "Wessexin" ja Juden nuorena poikana. Siirrymme väreihin ja ajassa eteenpäin 1880-lukuun. Nuori aikuinen Jude (Christopher Eccleston) nai sensuaalisen Arabellan (Rachel Griffiths), joka kuitenkin jättää hänet ja matkustaa Australiaan. Jude muuttaa Christminsteriin ja kohtaa lumoavan Suen (Winslet). Suhteen esteeksi tulee kuitenkin se, että Jude on yhä virallisesti naimisissa.

Käsikirjoittaja Hossein Amini on sankarillisesti sisällyttänyt kaksituntiseen elokuvaan romaanin runsaan sisällön, jonka tv-toteutukseen tarvittiin kuusiosainen sarja. Hän on myös perustellusti muokannut dialogin yleispäteväksi, ei-kirjakieliseksi englanniksi. Truffaut'n tyyliin Winterbottom kuljettaa tapahtumia myös musiikkimontaaseina ja välitekstien kautta. Hän ottaa emotionaalista etäisyyttä, melodraamaa kaihtaen, ja antaa pakahduttavan tunteen kohota vähitellen näyttelijöiden roolitulkintojen kautta.

Niin vakuuttava kuin Eccleston nimiroolissa onkin, elokuvan todelliseksi tähdeksi kohoaa fotogeeninen Kate Winslet. Häntä voi verrata Jeanne Moreauhon elokuvassa Jules ja Jim, jossa siinäkin nainen on todellinen päähenkilö, vaikka häntä ei elokuvan nimessä mainitakaan. Winslet uskaltaa asettua alttiiksi myös rakkauskohtauksissa, jotka viimeistään tekevät selviksi, ettei kyseessä ole tutunomainen brittiläinen heritage-elokuva. Rohkeista kohtauksista, joita nähtiin myös elokuvissa Butterfly Kiss ja Go Now, on tullut Winterbottomin tunnusmerkki. Rachel Griffiths on vakuttava Arabellana, jonka hahmo on muistutus Judelle mahdollisuuksien rajattomuudesta. Teknisesti elokuva on huipputyötä. Trevor Waiten leikkaus on levotonta ja sujuvaa. Adrian Johnstonin musiikki tuo oman värinsä kuhunkin tapahtumapaikkaan. Joseph Bennettin osaava lavastus tukee Winterbottomin naturalistisia tavoitteita. Eduardo Serran laajakangaskameralla on runsaasti tilaa ja avaruutta seikkailla tarinassa tavalla, jonka tarjoama avaruuden tunne on erittäin tärkeä tässä usein ahdistavassa kertomuksessa.

– Derek Elleyn (Variety 13.5.1996) ja Roger Ebertin (Microsoft Cinemania 1997) mukaan AA 11.3.2010