JACQUES TATIN LYHYTELOKUVIA 2

 

Soigne ton gauche
 

Suojaa vasemmalla oli Jacques Tatin suosikki 1930-luvun varhaisista lyhytelokuvistaan.

 

"Elokuva on Tatin nyrkkeilymimiikan näyteikkuna. Tati esittää renkiä, joka näkee mestarinyrkkeilijän harjoittelevan. Kun Tati alkaa jäljitellä tätä, seuraa kokonainen joukko kommelluksia" (Armand J. Cauliez: Jacques Tati. Cinéma d'aujourd'hui. Pariisi: Editions Seghers, 1968).

 

"Kaikki tässä on filigraanilla viimeisteltyä. Tapahtumapaikkana on aito, luonnollinen maalaismiljöö,  josta tulee Lystikkään kirjeenkantajan hieno ja rohkea ominaispiirre. Toiminnan amatöörimäisyys ja improvisatorisuus tuo mieleen kaverusten välisen hauskan vitsin. Renki varjonyrkkeilee yksinäisenä pantomiimina aitassa (grange) näkymättömän vastustajan kanssa, tavalla, joka symbolisoi Tatin syrjäänvetäytyvän, itseään hillitsevän taistelijan henkeä. Hänen raitapaitansa on valmistettu samasta aineesta kuin Hulot'n sukat. Tämän elokuvan postinkantaja on tosin vasta karkea pittoreski luonnos, mutta se on kuitenkin hahmotettu jo varmoin vedoin. Mukana on viimein myös lapsuuden henki, jota ilmentävät elokuvia kahvimyllyllä tekevät lapset. Löydämme tässä elokuvassa taas alkumuodossa kaikki myöhemmin kehittyvät teemat."

 

-Claude Beylie: "Jacques Tati inconnu". Cinéma 57, no. 23, 1957

 

L'École des facteurs
 

Jacques Tati piti Kirjeenkantajien koulua elokuvauransa varsinaisena avauksena. Kun René Clément, jonka piti ohjata se, sairastui, Tati ohjasi sen itse. Tulos sai niin hyvän vastaanoton, mm. Max Linder -palkinnon, että Tati rohkaistui kehittelemään samasta aiheesta esikoispitkänsä Lystikäs kirjeenkantaja.

 

Kirjeenkantajien koulussa Tati loi koomiseksi hahmokseen kylän kirjeenkantajan, hongankolistajan nimeltä François, joka hurjastelee ikivanhalla polkupyörällään toimittaakseen postin perille huippuvauhtia. Elokuvassa on vain vähän vuorosanoja, ja toimintaa tarjoaa pitkäkoipisen Tatin akrobatiikkaa pääroolissa. Elokuvaohjaajana Tati osoitti jo mieltymystään kaukokuviin. Yhdessä niistä nähdään kiemurteleva polku, joka katoaa näköpiiristä kuvan oikealla ja vasemmalla puolella. Tati halusi näyttää, miten pyöräilevä postimies katoaa kuvasta ilmestyäkseen jälleen muutaman sekunnin kuluttua. "Pidän kaukokuvista", hän sanoi. "Katsoja saa itse löytää sen mikä kuvassa on näkemisen arvoista. Lähikuva alleviivaa ja korostaa: 'Katsokaa! Tämä on hauskaa!"

 

Kirjeenkantajien koulussa Tati testasi jo monia gageja, jotka nähdään Lystikkäässä kirjeenkantajassa: kirjeitä leimataan kiitävän kuorma-auton perälaudalla, paketti leikataan vahingossa kahtia, kirje lentää hevosen hännän alle, polkupyörä nousee taivasta kohden tasoristeysportilla, postinkantaja joutuu kilpapyöräilijöiden keskelle. Loppu on erilainen: François polkee kilpaa lentokoneen kanssa ja ehtii kiinnittää kirjeen sen perään ennen kuin se nousee ilmaan. Kahta parasta jaksoa ei toistettu Lystikkäässä kirjeenkantajassa. Ensimmäisessä nähdään kirjeenkantajien sulkeisharjoitukset ja koulutusjakso, jossa heitä opetetaan ilmaisemaan iloa syntymäuutisesta, väheksyntää ristisiteitä kohtaan, alistuneisuutta verokarhupostin suhteen, jne. Toisessa hauskassa jaksossa François opettelee erikoislaatuista tanssia ylikorostetun täsmällisesti.

 

-James Hardingin mukaan. Jacques Tati Frame by Frame. Lontoo: Secker & Warburg, 1984

 

Jacques Tatin (1907-1982) viimeinen elokuva jäi keskeneräiseksi, ja kuvausmateriaali oli pitkään  kadoksissa, samoin kuin Tatin ensimmäinen elokuva Oscar, champion de tennis. Vuonna 1978 melko tuntematon italialainen jalkapallojoukkue Bastia pääsi finaaleihin mestaruussarjassa vastustajanaan PSV Eindhoven. Tatin ystävä Gilbert Trigano pyysi Tatia kuvaamaan loppuottelun Italiassa.

 

Tatimainen lopputulos keksittyy enemmän kaupunkilaisten juhlintaan ja yleisen euforian yksityiskohtiin kuin peliin itseensä. Pelin keskeyttää rankkasade, jonka jäljiltä kenttä jää mudan peittoon. Ohjaajan tytär Sophie Tatischeff viimeisteli ja leikkasi elokuvan vuonna 2001.

 

-Roberto Ribeiro, IMDb 4.9.2005 – AA 3.9.2010