ITSEMURHAPARTIO

"Rakastan Itsemurhapartiota. Pääosassa on Aldo Ray, mikä on aina mahtavaa, ja elokuva on todella viihdyttävä."
-    Quentin Tarantino, Image 8/2009

Parhaiten sotaelokuvarooleistaan Raoul Walshin Alastomissa ja kuolleissa (The Naked and the Dead, 1958) ja John Waynen ja Ray Kelloggin Vihreissä bareteissa (The Green Berets, 1968) muistettava perusjermu Aldo Ray (1926–1991) esittää ranskalaista kersantti Cloadecia, jolle on annettu tehtäväksi koota kuuden hengen kommandojoukko tuhoamaan natsien salainen lentokenttä. Koulutusjakson jälkeen yksikkö hyppää laskuvarjoilla vihollislinjojen taakse Natsi-Saksan sydämeen samaan tyyliin kuin elokuvassa Kotkat kuuntelevat (Where Eagles Dare, 1968). Mutta toisin kuin siinä ja Likaisessa tusinassa (Dirty Dozen, 1967) sankarimme joutuvat heti vaikeuksiin pudottuaan maahan, sillä saksalaiset tappavat heidän purkueksperttinsä ja takavarikoivat räjähteensä.

Camillo Bazzonin ohjaaman italialais-saksalaisen tuotannon vahvin puoli on Francisco Sánchezin techniscope-kuvaus. Tämä ei ole yllättävää, sillä kameraoperaattorina on ollut tuleva kolminkertainen Oscar-voittaja Vittorio Storaro, joka myöhemmin pääsi näyttämään mallia sodan kuvaamiseen Francis Ford Coppolan Ilmestyskirja. Nytissä (Apocalypse. Now, 1979). Storaro on työskennellyt uransa aikana useimmissa veljesten Luigi & Camillo Bazzoni elokuvissa. Maininnan arvoinen on myös Daisy Luminin vihellyspitoinen musiikki, joka on sekoitus spagettiwesterntyyliä ja Wagneria.

Vanhemman polven suomalaiset harrastajat saattavat muistaa elokuvan Filmihullussa julkaistusta Elina Kataisen valokuvasta, jossa Bio Rexissä ensi-iltansa saaneen Peter Von Baghin Kreivin (1971) syrjäyttää vain viikon ajon jälkeen Itsemurhapartion mainosplakaatti.

– eri lähteiden mukaan Antti Suonio 23.12.2009