INTIMACY

(INTIMACY), UK/Ranska , 2000

 

Pitkän linjan teatteriohjaaja Patrice Chéreau (s.1944) on tottunut tekstien muokkaaja ja nyanssien hioja, joka ei kaihda uusia tulkintoja. Esimerkiksi Wagnerin Ring-oopperasta hän teki maineikkaan marxilaisen version Bayreuthin festivaalille. Teatteritaustasta johtuen myös Chéreaun elokuvilla on useimmiten vahva kirjallinen pohja. Ensimmäinen elokuvaohjaus Orkidean arvoitus (La Chair de L'Orchidée, 1975) perustui James Hadley Chasen romaaniin, Hôtel de France (1987) Tsehovin varhaiseen näytelmään Platonov ja Kuningatar Margot (La Reine Margot, 1994) Alexandre Dumas'n romaaniin. Intimacyn taustalla on puolestaan kaksi Hanif Kureishin tekstiä. Omaelämäkerrallinen kohuromaani Intimacy (1998) kuvaa kuinka mies jättää perheensä ja lapsensa. Toinen lähde on Love in a Blue Time (1997) -kokoelmaan sisältyvä novelli Night Light. Intimacy on Chéreaun ensimmäinen ohjaustyö englanniksi ja Lontoon vähemmän tunnetuille alueille sijoittuvan elokuvan tyyli poikkeaa hänen aikaisemmista puheliaista ja sivujuonteiden täyttämistä elokuvistaan (Kuningatar Margot, Those Who Love Me Can Take the Train).

Elokuvan alkukohtauksessa nainen tulee yllättäen miehen asuntoon ja lyhyen mitäänsanomattoman keskustelun ja kiusaannuttavan hiljaisuuden jälkeen seuraa naturalistisesti kuvattu rakastelukohtaus. Vastaavia vereviä kohtauksia elokuvassa on englantilaisten sanomalehtien mittausten mukaan 35 minuuttia, ja ne ovat luonnollisesti nousseet keskiöön elokuvasta käydyssä keskustelussa. Intimacya on verrattu Bertoluccin Viimeiseen tangoon Pariisissa (Ultimo tango a Parigi, 1972) ja yhdistetty art house -elokuvan uuteen kiinnostukseen pornografiaa kohtaan. Esimerkiksi Linda Williams on pitänyt Intimacya yhtenä esimerkkinä – Lars von Trierin Idioottien (Idioterne, 1998) ja Catherine Breillat'n Romancen (1999) ohella – uudesta porno chic -aallosta, jossa pornoteollisuuden banalisoima seksi hiipii valtavirtaelokuvan reunamille. Näissä on avoimia seksikohtauksia, mutta ne eivät ole koko elokuvan sisältö kuten pornossa eivätkä myöskään soft-focuksen ja lattean musiikin estetisoimaa Hollywood-erotiikkaa. Ohjaaja itse kuitenkin toivoo että Romancea (ja Virginie Despentes'n Pane mua (Baise-moi) -elokuvaa) ei nostettaisi esiin Intimacyn yhteydessä. Lähin inspiraation lähde Chéreulle on Bergman ja hänen intiimit ihmissuhde-elokuvansa, erityisesti Kosketus (Beröringen, 1971).

Intimacyn nainen on taksikuskin kanssa naimisissa oleva Clare ja mies perheensä jättänyt nelikymppinen Jay. He tapaavat joka keskiviikko miehen nuhjuisessa asunnossa ja toistavat saman hiljaisen rakastelurituaalin ilman nimiä, keskustelua tai tietoa yhteisestä historiasta. Sanaton sopimus suhteen rajoittumisesta pelkään seksiin kuitenkin rikkoutuu pian, sillä Jay haluaa enemmän emotionaalista sitoutumista. Chréreau ja hänen käsikirjoittajansa Anne Louise Trividic ovat muuttaneet Kureishin mieskeskeistä tekstiä, jossa nainen on eronneen ja vasemmistolaisen maailmankatsomuksensa menettäneen miehen intohimon hämärä kohde. Intimacyn Claire tietää mitä tahtoo. Miehen itsesäälin tilalla on elävä, eteenpäin elämässään pyrkivä nainen, joka hakee omaa tilaansa teatterista. "Sait kirjan miehestä ja teit elokuvan naisesta", on Kureishi todennut Chéreaulle.

– Eri lähteiden mukaan Pasi Nyyssönen 6.11.2007