HAMLET LIIKEMAAILMASSA

Shakespearen Hamlet-draamasta tehtyjen väitöskirjojen ja tutkimusten bibliografia on Jan Kottin mukaan kaksi kertaa Varsovan puhelinluettelon kokoinen. Hamlet on myös filmattu erinäisiä kertoja, maineikkaimpina Laurence Olivierin (1948) Grigori Kozintsevin (1964) sovitukset. Hamletia on esitetty näyttämöllä keskiajan ja renessanssin asuissa, sirkustrikoissa ja frakeissa, synkän eksistentialistisista tulkinnoista puhumattakaan. Italialaisen Benno Bessonin Hamlet Lilla Teaternissa 1980-luvun puolivälissä tarjosi varsin komediallisen tulkinnan, ja samaan suuntaan, farssin ja satiirin keinojen tyylittelevään yhdistelmään on lähtenyt myös Aki Kaurismäki elokuvassaan Hamlet liikemaailmassa.

Hamlet on siis lyhyesti sanoen näytelmä, jossa jokainen aikakausi on nähnyt omat kasvonsa. Sen ydin voidaan tiivistää poliittisen rikoksen ja vallanhimon kuvaukseksi. Kaurismäen Hamlet ei kenties ole kovin määrätietoisesti poliittinen elokuva, mutta yhtäkaikki se onnistuu nostamaan esiin kasinotalouden ajankohtaisen ilmiön ja täyttää näin velvoitteitaan alkuperäistä Hamletia kohtaan. Kaurismäen Hamlet liikkuu liikemaailmassa, joka sijaitsee jossain myöhäisen teollisuuskapitalismin ja orastavan kasinotalouden välimaastossa. Isänsä paperi- ja telakkaimperiumin perivä Hamlet itse edustaa edellistä ja hänen katalat sukulaisensa ja neuvonantajansa jälkimmäistä: he haluaisivat myydä telakan ja paperikoneet ja alkaa spekuloida ruotsalaisvalmisteisilla kumiankoilla.

Hamlet liikemaailmassa on nyky-yhteiskunnan jännitteiden läpitunkema julma komedia, Aki Kaurismäen ensimmäinen elokuva vailla lempeyttä ja kipua. Pahat ihmiset ovat mukavia, hyvät ovat sivuhenkilöitä jos heitä on lainkaan. Jokainen pelaa omaan pussiinsa ja saa rangaistuksen, johon ei liity tuomiota eikä vihaa. Mustavalkoisen elokuvan visuaalinen vertailukohta löytyy kenties vanhoista suomalaisista rikoselokuvista. Tämä illuusio on luotu tyhjillään olevaan hotelli Fenniaan, jonka ikkunoista avautuvat Suomen jykevimmät näkymät: Kansallisteatteri ja asema talvella. Tälle mahtavuudelle antavat kuitenkin koomisen sävytyksen hotellin pienet huoneet, kapeat käytävät ja ovien valtava määrä. Syntyy tunne, että tämän ahneuden ja intohimojen näytelmän esiintyjät ovat kylmissä huoneissa vaeltavia haamuja.

Kaurismäen Hamlet ei ole vääryyttä kokenut kärsijä. Hänen hulluutensa on juoni ja hänen lukemistonaan on sarjakuvalehtiä. Hänen Ofeliansa on rahallisen arvonsa tunteva teollisuussuvun jäsen, isäpuoli on rikollisena pikkutekijä ja äiti vain pettynyt edustusvaimo. Kaurismäen tuotannossa on niin komedioitten (Calamari Union) kuin tragedioitten (Rikos ja rangaistus) pohjana selkeä taju siitä, kenellä on valtaa ja miten se vaikuttaa. Hänen idealisminsa tilasta antaa kiinnostavan kuvan se, että perheen palvelijoina on nuori pari, joka muistuttaa elokuvan Varjoja paratiisissa rakastavaisia jo muutaman rinnakkaisen kuvan kautta, mutta jolla on keskeinen rooli juonittelujen ei-niinkkään-viattomassa loppuratkaisussa. Näyttelijöistä Pirkka-Pekka Peteliuksen monipuolisuus häikäisee jälleen: hänen Hamletinsa on tyylilajin mukaisesti hillitty ja mahtava, hahmon salaisuuden loppuun asti säilyttävä.

– Helena Yläsen (HS 22.8. 1987) ja Matti Apusen (AL 22.8. 1987) mukaan