HALLELUJAH!

(Hallelujah!), USA , 1929

 

 

Vidor oli pitkään haaveillut etelän mustia käsittelevän elokuvan tekemisestä, mutta hän saattoi toteuttaa sen vasta kun äänielokuvan läpimurto, Mamoulianin Porgyn menestys Broadwayllä, ja huhu, jonka mukaan Fox-yhtiöllä oli tekeillä tämän kaltainen projekti (Laiska Jimmy), saivat MGM:n johdon panostamaan spirituaalien ja jatsin suosioon elokuvan ääniraidalla. Hallelujah sekä on että ei ole musikaali (sillä musiikki pikemminkin säestää kuin ilmentää useimpia elokuvan kliimaksista), ja se aloitti sekä "Negro" uskonnollisten elokuvien (Vihreät laitumet, Tupa taivaassa),  että seksuaalisten Carmen Jones -tyylisten operettien sarjan.

Elokuvan puuvillanpoimijat, tyytyväisinä pieneen palaan maataan, eivät vaikuta Setä Tuomon tupa -hahmoilta ainakaan jos heitä vertaa siihen, miten Vidor näyttää yritteliäiden valkoisten yhteisön elävän elokuvassa Jokapäiväinen leipämme (1934). Mutta muutoinkin, pienviljelijöiden elämän päivittäinen ahdistus ja väsyttävyys tulee esiin Mammyn jokaöisessä kuiskauksessa "Jumalan kiitos", kun hänen perheensä vihdoin on turvallisesti levolla, tai vuodenaikojen kierron aiheuttamassa epävarmuudessa, joka nousee etualalle eräässä keskeisessä juonenkäänteessä (sadosta saadun voiton mennessä kaupunkilaisille).

Jos Hallelujahista pitäisi poimia virheitä, niin sellainen olisi valkoisten jättäminen kokonaan elokuvan ulkopuolelle, jopa vankilakohtauksessa. Tämän johdosta ei ole selvää, mikä oikeastaan on perheen suhde maahan, jota he viljelevät. Kontrasti maalaiselämän niukkuuden ja lipevien huijareiden välillä liittyy lukemattomien amerikkalaisten elokuvien kaupunki-maaseutu-vastakkainasetteluun (alkaen Griffithin yksikelaisista kuten A Child of Ghetto -elokuvien kuten Maailman nainen, Auringonnousu, New Yorkin valot ja Mr Deeds tulee kaupunkiin sen kiistämiseen elokuvissa kuten Keskiyön Cowboy), joka ilmeni Vidorin elokuvissa säännöllisemmin kuin useimpien muiden. Elokuvan päähenkilö Zeke pitää tiukasti kiinni perheen rahoista kunnes Hot Shot kiusoittelee häntä haukkumalla häntä "maalaistolloksi" ja "puolentoista dollarin puuvillan poimijaksi". Elokuva todella ihannoi perhearvoja, maata ja maalaisyhteisöä ja (ainakin korostaessaan ahkeruutta, vaatimattomuuttaan kovaa työtä ja perheen individualismia) puritaanista etiikkaa - afroetnisyyden kautta välitettynä.

Vidor kuvasi joskus elokuvaansa vahvan melodramaattisin käsittein taisteluksi seksin ja uskonnon välillä, "kamppailuksi" hyvän ja pahan välillä. Mutta tällaiset haastattelulausunnot voivat olla harhaanjohtavia. Tämäkin toteamus viittaa huomattavasti vähemmän mielenkiintoisiin kysymyksiin kuin mitä tulee esiin hänen omaelämäkerrassaan, jossa ilmenee hänen sympaattinen kiinnostuksensa etelän mustia kohtaan - joita hän oli tuntenut nuoruudessaan - ei vain heidän "aitouttaan ja heidän uskonnollisen ilmaisunsa kiihkoa" kohtaan, vaan myös "heidän seksuaaliviettinsä rehellistä yksinkertaisuutta" kohtaan. "Näiden toimien sekoittuminen tuntui tarjoavan iskevän dramaattisen sisällön [elokuvalle]." Kuten katolinen kriitikko Henri Agel on todennut, niin hurja kuin Vidorin elokuva onkin, se tuntuu päästävän valloilleen elementaarisia voimia pikemminkin kuin pahuuden sinänsä. Charles Barr puolestaan näkee Vidorin elokuvan aitona tragediana - konfliktina kahden oikean pikemminkin kuin oikean ja väärän välillä.

Siinä missä Agelille mustien vitaalisuus oli "traaginen heikkous", monille 20-luvun lopun amerikkalaisille mustat olivat helposti kiihtyviä, eivät koska he olisivat olleet lapsenkaltaisia, vaan koska he olivat espanjalaisten ja italialaisten tapaan kiihkeitä. Tästä pidettiin, ja useimmat Vidorin kiinnostavimmat henkilöt ovat kiihkeitä etnisestä taustastaan riippumatta. Tällainen rodullinen stereotypia vaikuttaa nykyperspektiivistä vähintäänkin epäkorrektilta, mutta ainakaan Vidorin taholta kysymys ei ollut mitenkään alentuvasta asenteesta, melkeinpä päinvastoin.

Raymond Durgnatin ja Scott Simmonin kirjan King Vidor, American mukaan, HB 8.10.2002