GORKIN LAPSUUS

Donskoi on kertonut suunnitelleensa Gorki-trilogiaa kuusi vuotta. Eläessään Gorki vastusti ideaa omaelämäkerrallisen trilogiansa filmaamisesta, koska ei halunnut itsestään tehtävän elävää monumenttia. Elokuvat tehtiin Gorkin kuoleman jälkeen ja kirjailijan kaikki pelko osoittautui aiheettomaksi. Donskoin trilogiasta on tullut yhtäläinen klassikko omalla alueellaan ja kaikkea muuta kuin yksiviivainen henkilöhistoria: vivahteikas, sykkivä panoraama tsaarin Venäjästä ja sen suunnattomista mahdollisuuksista, jotka vielä ovat alistettuja itsekkyydelle, tietämättömyydelle ja raakuudelle. Jokaisen trilogian osan mottona ovat seuraavat Gorkin sanat: “Saattaessani menneisyyden elämään minun on vaikea uskoa, että se tosiaan oli sellaista… mutta totuus on säälin yläpuolella.”

“Gorkissa minua on aina kiehtonut", kertoo Donskoi, “tämä tukahdutetun lahjakkuuden teema, kansanihminen, jonka kyvyt jäävät käyttämättä, kun ne toisissa oloissa, todellisen vapauden yhteiskunnassa saattaisivat loistaa kaikissa sateenkaaren väreissä. Ensimmäisessä ja toisessa osassa Donskoi kartoittaa tämän yhteiskunnan. Aleksei Peshkov isovanhempien kodissa, jota hallitsevat viha, raakuus, kateus, ahneus, toisiaan ja perintöä kyräilevät enot, ankara isoisä ja lempeä, tarinoita kertova isoäiti, johon tuntuvat kerääntyneen kaikki venäläisiin äitihahmoihin liitetty maanläheisyys, turvallisuus ja lämpö. Tietenkään Donskoi ei jätä miljöötä ja ihmisiä vaille sovittavia piirteitä: ennen yleistä tappelua soitetaan, lauletaan ja tanssitaan yhtä täysin sydämin kuin jossakin Fordin elokuvissa, isoisällä on heikot hetkensä ja enojen puolustukseksi mainitaan tyhmyys ja tietämättömyys. Maailmalla Aleksein sidonnaisuutta ei määrää enää sukulaisuus- vaan työsuhde. Orjuutuksen, nöyryytysten, vehkeilyjen, vääryyden määrä ei siitä kuitenkaan vähene. Lyhyet tuokiot kirjojen parissa, keskustelut ymmärtäväisten ihmisten kanssa antavat toivoa paremmasta. Tämä tiivistyy episodissa, jota ei ole Gorkilla: rampa, hyönteisiä ja muita eläimiä keräilevä kellariloukon poika, jonka ylimpänä toiveena on joskus päästä luontoon. Ja kaiken taustalla väijyy santarmeissa ruumiillistuva epämääräinen koneisto, joka sieppaa ihmisiä Siperiaan.

Kolmas osa ikään kuin tiivistää asiat ja vetää johtopäätökset. Aleksei on tullut tietoiseksi osastaan, hän haluaa yliopistoon, hän haluaa kirjoittaa ("sanat joita kaipaamme, oikeat, suorat sanat”). Niin ikään Aleksei oppii tuntemaan työläisten solidaarisuuden merkityksen, sielullisen masennuksen ja epäilyn. “Elämään, elämään antamaan sille kaiken sen hyvän mikä piilee sydämissämme ja aivoissamme”: elämä, ihminen, sydän – nämä kuluneet sanat, joita Donskoi jatkuvasti toistaa, saavat hänen elokuvissaan sisällön, joka on kaukana kuluneesta.

- Sakari Toiviainen

Gorkin lapsuus on eräs kiinnostavimmista kaunokirjallisen teoksen filmausyrityksistä. Se ei seuraa suoralinjaisesti pohjana olleen teoksen tapahtumia, mutta vastaa silti tämän kerrontaa ja henkeä johdonmukaisesti. Kuten Gorkin teoksessa, elokuvassa nähdään nuoren ihmissielun muotoutumisen prosessi. Toisaalta elokuvassa Gorkin läsnäolo tuntuu hänen suhtautumisessaan tapahtumiin, hänen elämänmyönteisyyteensä ja ihmisrakkauteensa. Samalla elokuva esittää maailman nähtynä nuoren pojan silmillä, pojan, joka ensimmäisen kerran joutuu kosketuksiin elämän varjopuolen ja sen pelottavuuden kanssa silti menehtymättä elämässä. Kuvaus ja lavastus antavat erinomaisen tarkan kuvan 1870-luvun Venäjästä.

Vaikka Mark Donskoin Gorki-aiheinen filmitrilogia on kokonaisuutenakin epäilemättä hyvin kiinnostava teos, ovat sen kaksi viimeistä osaa ensimmäistä osaa huomattavasti heikompia. Ne ovat enemmän episodimaisia samalla kun koululainen Ljarski, joka ensimmäisessä osassa onnistui hyvin lapsena, oli heikompi toisessa osassa jouduttuaan vaikeampien tehtävien eteen. Toisaalta trilogian toisesta osasta puuttuvat ne ilmeikkäät ja pikkutarkat elämän esittelyt, jotka ovat olleet niin voimakkaina ensimmäisessä osassa.

Aiheensa käsittelyn kannalta on Donskoin trilogian viimeinen osa ehkä edellisiä osia tiiviimpi, mutta tämä on saavutettu huomattavilla poikkeamisilla elokuvan pohjana olleesta teoksesta, eikä tämä koske yksin juonellista sisältöä, vaan – mikä pahempaa – Aleksei Peshkovin hahmoa. Kirjassaan Yliopistoni Gorki kertoo elämänkoulunsa viimeisimmästä vaiheesta, jolloin hän pääsemättä yliopistoon silti jatkoi "opintojaan". Elokuvassa Aleksei tosiasiassa usein opettaa ihmisiä. Joissakin kohtauksissa pääsee elokuva silti huomattaviin saavutuksiin, kuten esim. karille ajaneen proomun purkauskohtauksessa tai syntymisen kohtauksessa loppumetrillä.

- Martti Savo

Huom. Trilogian muut osat ovat V ljudjah (Maailmalla / Ute i världen, 1939) sekä Moi universitety (Elämäni yliopistot / Mitt livs universitet, 1940).