DERNIER MAQUIS

(DERNIER MAQUIS), Ranska/Algeria , 2008

 

Ranskan siirtolaistaustaisista nykyohjaajista omaleimaisimpia ja näkemyksellisimpiä on Rabah Ameur-Zaïmeche. Cahiers du Cinéma -lehti ei epäröi viitata hänen yhteydessään esim. Godardiin ja Renoiriin tai Fassbinderiin. Hänen kolmas pitkä elokuvansa Dernier maquis käsittelee arkaluontoista aihetta: islamin harjoittamisen ja työmaailman välisiä suhteita. Alun perin Ameur-Zaïmeche oli ajatellut kuvata ylipäätään ihmisten elämää hallitsevia koneistoja – esimerkiksi koululaitosta tai sairaalalaitosta. Mutta koska islam on hänen oman kulttuurinsa ydinaluetta, hän päätyi miettimään, miten valtaapitävät käyttävät uskontoa ja tämän tarinan puitteissa nimenomaan islamia manipulointivälineenä.

Dernier maquis sijoittuu Pariisin lähistölle, teollisuusalueelle jossa on vain polttoainesäiliöitä ja kanaali ja jonka ylitse pyyhkäisee aika ajoin lentokoneita. Tämänkaltaiseen miljööseen päätyvät lukemattomat niistä, jotka ovat uhmanneet autiomaan taipaleita ja valtamerta päästäkseen raatamaan nälkäpalkalla Eurooppaan. Teollisuusalue itsessään nousi ohjaajan silmissä yhdeksi päähenkilöksi, se on kuin antiikinaikainen teatteri, jonka hän täytti tuhansilla punaisilla siirtolavoilla. Näistä jatkuvasti liikkeessä olevista lavoista tuli myös niin esteettisesti kuin symbolisesti yksi elokuvan päämotiiveista. Ne ovat aivan oleellisia tavaroiden kuljettamisessa, mutta muutoin vain arvotonta puutavaraa…

Näyttelijöiden joukossa työläiset ovat aitoja työläisiä, jotka ovat peräisin Pohjois-Afrikan maista tai Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Mekaanikot kuuluvat Ameur-Zaïmechen muissakin elokuvissa esiintyneiden ammattinäyttelijöiden joukkoon. Imaami on oikea imaami, samoin rukoukseen kutsuja - muessin. Ohjaaja näyttelee itse Maoksi kutsutun pomon roolin. Pitääkseen paremmin hyppysissään työläisensä tämä Mao perustaa heidän käyttöönsä oman moskeijan, oman turvapaikan vieraan kulttuurin keskelle. Mutta omaa etuaan ajavana pomona hän valitsee myös imaamin – mikä on täysin vastoin perinnettä. Osassa työvoimaa tämä saa aikaan kapinaliikkeen. Ameur-Zaïmeche käsittelee taitavasti näitä työnjohdon ja työläisten välisiä ristiriitoja, mutta myös Afrikan eri alueilta peräisin olevien ihmisten kulttuurisia eroja. Hän avaa ikkunan yhteen tämän hetken Ranskaan – ja tekee sen voimallisilla kuvilla, silmiin painuvilla väreillä.

- Eri lähteistä, mm. Cahiers du Cinéma, octobre 2008. Satu Laaksonen 25.11.2009