DER GETEILTE HIMMEL
29.11. sunnuntai 17:30
Jaettu taivas on elokuva Saksan jaosta ja naisesta, joka menettää rakastettunsa. Toistuva kuva-aihe on jyrkän symmetrinen otos maantiesillasta, joka ylittää laakson. Kuvan nurkassa on pieni talo. Siellä elokuvan päähenkilö Rita toipuu hermoromahduksesta, jonka hän on kokenut päätettyään olla pakenematta länteen rakastettunsa luokse.
Jaettu taivas oli Saksan demokraattisen tasavallan kahden lupaavimman taiteilijan reaktio maan historian käännekohtaan: Berliinin muurin pystyttämiseen vuonna 1961. Ernest Renan on väittänyt, että jokaisen kansakunnan identiteetti perustuu väkivaltaiseen tapahtumaan. Jos näin on, DDR:ssä tuo tapahtuma oli muurin rakentaminen. Jaettu taivas perustuu Christa Wolfin läpimurtoromaaniin. Christa Wolfista tuli sittemmin arvostettu kirjailija muurin molemmilla puolilla ja myös muurin jälkeen. Ohjaajaksi tuli Konrad Wolf (ei sukua), DDR:n ehkä arvostetuin elokuvantekijä.
Yhteistyö oli merkittävä DDR:n elokuvassa. Jaettu taivas kuului kansainväliseen uuteen aaltoon, ja sitä kutsuttiin "harppaukseksi moderniin elokuvaan" omassa maassaan. Se myös innoitti maan muita elokuvantekijöitä omaperäisiin ja rohkeisiin teoksiin. Vaikka Jaettu taivas oli ilmaisultaan haastavan moderni, siitä tuli myös yksi vuoden suosituimmista elokuvista maassaan.
Elokuvassa pyrittiin myös tietoisesti määrittelemään uudelleen, mitä merkitsee elämä sosialistisessa yhteiskunnassa. Kyseessä oli siirtymävaiheen teos itäsaksalaisen identiteetin kehityksessä. DEFA:n 1950-luvun aikalaiskuvauksia oli kutsuttu nimellä Gegenwartsfilme: ne pyrkivät kuvaamaan muuttuvaa DDR:ää. 1970-luvulle tultaessa tuli vallalle suuntaus nimeltä Alltagsfilme, arkielokuvat, joissa yhteiskunta näyttäytyi staattisena. Niissä DDR ei esiinny sosialismin yleismaailmallisen mission toteuttamisprojektina vaan erityisenä ja ainutlaatuisena paikkana. Jaetussa taivaassa molemmat suuntaukset ovat esillä.
Jaetun taivaan suoranaisina ja tietoisina esikuvina oli kaksi elokuvaa: Alain Resnais'n Hiroshima rakastettuni (1959) Marguerite Duras'n käsikirjoituksesta ja Herbert Veseleyn länsisaksalainen Rakkauden leipä (Das Brot der frühen Jahre, 1960) Heinrich Böllin kertomuksesta.
Jaettu taivas, kertomus menetyksestä ja hajoamisesta, alkaa Hallen kaupunkia kuvaavalla katkelmien ja palasten montaasilla. Kuvaus on toteutettu eksentrisistä kuvakulmista. Elokuva rakentuu seitsemän takauman varaan, jossa hermoromahduksesta toipuva Rita elää muistoissaan traumaattisen tapahtumaketjun. Modernin ilmaisun pohjalla on Bildungsroman, kertomus nuoren naisen kehityksestä ja luonteen kasvatuksesta. Myös suoranainen Erziehung, opetus, kuuluu aihepiiriin, sillä Rita valmistuu opettajaksi. Myös sosialismin rakentaminen esitetään kipeänä kasvatusprosessina.
Elokuva ei ole yksioikoista propagandaa. Lännen rikkaus ja houkutus tuodaan esiin, vertauskuvanaan Länsi-Berliinin ydinkeskusta ja Café Krantzler. Mielenkiintoista kyllä Länsi-Berliinin kuvaus on hyvin samanlaista kuin länsisaksalaisessa Rakkauden leivässä. Kuvaus on realistista ja jopa naturalistista. Kuten Resnais'n ja Durasin elokuvassa, tässäkin rakkaustarina on arkipäiväinen; Durashan pyrki kuvaamaan rakkaustarinan banaalina. Eletään kylmän sodan vaarallisinta aikaa ja toisaalta avaruuden valloituksen aikaa. Ritan maailmassa kaikki liittyy yhteen: rakkaus, tehdas, pommi, avaruuden valloitus. Rita hylkää lännen ylellisyyden ja valitsee sosialismin rakentamisen karun vaihtoehdon.
Muurin rakentaminen horjutti DEFA:n elokuvatuotantoa. Suuri Babelsbergin studio sijaitsee Potsdamissa Berliinistä etelään lähellä paikkaa, johon muuri rakennettiin. Tuhansien jokapäiväinen kulkureitti vaikeutui. Kolmannes Babelsbergissä työskennelleistä oli ollut länsiberliiniläisiä. Muurin rakentaminen oli kipeä ja järkyttävä asia kaikille, ja se pakotti selventämään näkökantoja. Kirjallisuudessa sai alkunsa suuntaus nimeltä Ankunftsliteratur (saapumisen kirjallisuus), johon Jaettu taivaskin kuului. Siinä yhdistyivät perinteiset teemat Bildung (kasvatus) ja Produktion (tuotanto). Niissä esiintyi päähenkilöitä, joiden oli sovitettava korkeat ihanteet kylmään todellisuuteen. Niissä kohdattiin reaalisosialismi vallitsevana olotilana todellisine ristiriitoineen eikä pelkästään siirtymävaiheena. Tällaisen suuntauksen saavutuksena kriitikot olivat innoissaan Jaetun taivaan melko suuresta rehellisyydestä. Muurielokuvista oli jo tullut Itä-Saksassakin oma alalajinsa, mutta elokuvat eivät olleet tätä ennen olleet kovin onnistuneita. Jaettu taivas kuului myös Itä-Euroopan suhteellisen vapautumisen aaltoon. Neuvostoliitossa Aleksandr Solzhenitsyn oli saanut virallisesti julki romaaninsa Ivan Denisovitshin päivä. Prahassa pidettiin Kafka-kongressi.
Jaetun taivaan pysyvää vaikutusta on, että nuoren naisen subjektiivinen tietoisuus tuli keskeiseksi ilmiöksi itäsaksalaisessa elokuvassa. Elokuvan mahdottomana haasteena oli yhdistää uuden aallon sensibiliteetti kuvattuun aiheeseen, muurin rakentamisen järkytykseen, vallitsevaa järjestystä loukkaamatta.
– Joshua Feinsteinin mukaan (kirjasta The Triumph of the Ordinary: Depictions of Daily Life in the East German Cinema. Chapel Hill ja Lontoo: The University of North Carolina Press, 2002) AA 26.11.2009
Esityskalenteri
Seuraavaksi Orionissa
Lue lisää elokuvista ja osta liput.
| torstai 17.05.2012 | 16:00 | NAAPURINI TOTORO | 18:00 | BLACK SWAN | 20:00 | ELÄÄ ELÄMÄÄNSÄ |
| perjantai 18.05.2012 | 17:00 | TRUE HEART SUSIE | 19:00 | TYTTÖ PARIISISTA | 21:00 | TERRAKOTTASOTURI |
Kaikki näytökset löydät näytösluettelosta
