CAFÉ EUROPA

18.05. tiistai 19:00

(G.I. Blues), USA , 1960
Elvis Presley, Juliet Prowse, Robert Ivers .
suom. tekstit/svenska texter
S
104

 

Amerikkalaisen kapinallisen Elvis Presleyn vimma taittui armeijapalvelukseen Saksassa, jota peilailee fiktiivisesti ajanvietteellinen Café Europa (G.I. Blues), vastanäyttelijänä upea tanssijatar Juliet Prowse.
***
Café Europa valmistui Elvis Presleyn kahden vuoden asepalveluksen ja filmaustauon jälkeen kahden hänen parhaisiinsa kuuluvan elokuvan, King Creolen (1958) ja Puoliverisen (1960) välissä. Café Europassa Elviksellä oli ohjaajanaan ensi kertaa Norman Taurog. Taurog ohjasi sittemmin vielä kahdeksan muutakin Elvis-elokuvaa. Hänestä tuli Elviksen liukuhihnavaiheen pääohjaaja ja Café Europasta tuon vaiheen avausteos. 1950-luvun Elvis oli ollut kapinallinen, nyt hänestä tuli vauvoja kaitseva kotikissa tai hedonistinen rantaleijona. 1950-luvun elokuvissa Jailhouse Rock ja King Creole oli tuotu maailmalle Elviksen legendaarisimpia hittejä. 1960-luvun elokuvissa laulujen taso romahti. Elvis itsekin oli pettynyt Café Europan kappaleisiin, eikä laulujen tekijöitä edes mainittu elokuvan alku- ja lopputeksteissä.
   
Café Europaa alettiin kuvata Länsi-Saksassa Elviksen ollessa vielä palveluksessa, vaikka Elvis oli jyrkästi kieltänyt kuvaukset palvelusaikanaan. Elvis palveli panssarivoimissa Third Armored (Spearhead) -divisioonassa ja yleni kersantiksi. Elokuvassa hänen arvonsa on pykälää alempi specialist. Kuvauspaikkoja olivat Wiesbaden, Walhalla, Frankfurt ja Rüdesheim, ja aitoja maisemia nähdään Paramountin studiolla kuvattujen kohtausten taustaheijastuksina.
   
Juonenpoikanen kertoo kolmesta varusmiehestä, jotka aikovat kotiuduttuaan perustaa yökerhon, ja sen rahoittamiseksi harrastetaan vedonlyöntiä. Vedonlyönnin kohteeksi tulee myös tanssijatar Lili (Juliet Prowse), jota on kuulemma mahdoton saada. Kun iskijäksi nimetty Dynamite saa siirron Alaskaan, hänen tilalleen tulee vastahakoinen Tulsa (Elvis). Tulsa ja Lili ihastuvat kuitenkin toisiinsa oikeasti, ja kun Tulsa joutuu lapsenvahdiksi, hän tarvitsee Lilin apua...
   
Elvis ja Juliet Prowse ovat aidosti karismaattisia ja puoleensavetäviä tyhjänpäiväisissä rooleissaan. Café Europasta tuli yksi vuoden suuria menestyselokuvia. Seuraavaksi Elvis teki kaksi parhaisiin kuuluvaa elokuvaansa, Puoliverisen (1960) ja Kapinallisen laulun (1961), mutta niiden kassamenestys ei vetänyt vertoja Café Europalle. Norman Taurog palasikin ohjaajaksi Sinisessä Havaijissa (1961), joka veti Elviksen elokuvauran pysyvästi liukuhihnalinjoille.
   
Café Europasta julkaistiin myös soundtrack-albumi G.I. Blues (1960), johon elokuvan laulut on koottu. Saksalaiseen kansanlauluun perustuvasta "Wooden Heartista" tuli brittisinglenä listaykkönen.
   
Upea tanssija Juliet Prowse (1936-1996) oli syntynyt Bombayssa ja viettänyt lapsuutensa Etelä-Afrikassa. Prowse oli saanut läpimurtonsa elokuvassa Can-Can (1960), ja Café Europa oli hänen toinen elokuvansa. Prowse oli päässyt maailmanlehdistön otsikoihin Can-Canin kuvauksissa Foxin studioilla vierailleen Nikita Hrushtshovin julistettua hänen tanssinsa moraalittomaksi. Prowse kertoi sittemmin, että hänellä oli noihin aikoihin kuuma suhde sekä Frank Sinatran että Elvis Presleyn kanssa.

Antti Alanen 18.5.2010