BHAJI ON THE BEACH

2.10. perjantai 17:00

(BHAJI ON THE BEACH), UK , 1993
Kim Vithana, Jimmi Harkishin, Sarita Khajuria
K11
101
2. esitys/visningen

 

Keniassa syntynyt mutta Lontoossa varttunut ohjaaja Gurinder Chadha aloitti uransa BBC Radion toimittajana. Hän ohjasi BBC:lle useita dokumentteja ja siirtyi lopulta yhteistyöhön British Film Instituten ja Channel Fourin kanssa. Vuonna 1990 Chadha perusti oman tuotantoyhtiön, Umbi Filmsin. Chadhan tunnetuin teos lienee menestyskomedia Parempi kuin Beckham (2002), jossa hänen ensimmäisessä pitkässä elokuvassaan Bhaji on the Beach (1993) alkaneet kulttuurisen identiteetin hahmottamisen teemansa jatkuivat.

Bhaji on the Beach  kertoo ryhmästä Saheli Asian Women's Centerissä Birminghamissa kokoontuvia intialaissyntyisiä naisia, jotka lähtevät viettämään päivää Blackpoolin rannalle. He edustavat eri ikäluokkia ja kullakin on omat syynsä osallistua naisten kesken tehtävään matkaan. Teinityttöjä kiinnostavat lomailun tuomat mahdollisuudet tavata poikia ja perheenäiti hakee hengähdystaukoa alistavasta miehestään. Lääketieteen opiskelija toivoo löytävänsä ratkaisun mieltänsä painavaan salaisuuteen: hän on raskaana mustalle poikaystävälleen, eikä ole varma haluaako pitää lapsen. Joukkiota täydentävät iäkkäämmät rouvat, jotka ovat ajatusmaailmaltaan tiukan konservatiivisia.

Rantakaupungissa törmäävät niin kulttuurit kuin sukupolvetkin. Chadha tiivistää päiväretkeen kysymyksiä, joita Britanniaan muuttaneet aasialaiset kohtaavat luoviessaan omien ja uusien, läntisten tapojen välillä.Intialaisten perinteiden sovittaminen brittiläiseen elämänmenoon ei käy ristiriidattomasti, eivätkä traditionaaliset arvot ja asenteet ole etenkään nuorille itsestäänselvyyksiä. Avioero sekä ihonväristä riippumaton seurustelu ovat käytännön esimerkkejä, joita Bhaji on the Beachissa nostetaan esiin kahden kulttuurin arjen ongelmakohtina. Elokuvassa on vahva naisnäkökulma, ja keskeisenä tarkastelun kohteena ovat valinnat, joita naiset joutuvat tekemään tasapainoillessaan henkilökohtaisten tarpeidensa ja yhteisön vaatimusten välillä.

Värikkäiden, eri elämäntilanteita havainnollistavien hahmojen tarinat kantavat elokuvaa eteenpäin, joskin kriitikot ovat huomauttaneet etenkin alun olevan runsaudessaan paikoin sekava. Huolimatta sellaisista vakavista (ja aina valitettavan ajankohtaisista) teemoista kuin seksismi, rasismi ja ulkopuolisuus, elokuvassa riittää sävyjä myös kutkuttavaan komediaan ja kevyeen flirttiin. Chadhalla on paljon sanottavaa, mutta hän sulauttaa asiansa toimintaan, eikä anna raskaiden väitteiden hallita kerrontaa. Vertauskuvallisen roolin elokuvassa saa bhaji, Britteinsaarilla länsimaistunut intialainen pikkupurtava. Tapahtumia rytmittävä, niin ikään intialaisia ja länsimaisia vaikutteita yhdistävä bhangra-musiikki alleviivaa kulttuuriperinteiden sekoittumisen positiivisia puolia.

Bhaji on the Beach toi Gurinder Chadhalle vuoden 1993 Locarno International Film Festivaleilla kaksi palkintoa ja yhden ehdokkuuden. Vuonna 1995 Evening Standard British Film Awards myönsi hänelle lupaavimman uuden tulokkaan palkinnon. Lisäksi Chadha oli yhdessä tuottaja Nadine Marsh-Edwardsin kanssa ehdolla BAFTA Awardseissa parhaan brittiläisen elokuvan kategoriassa vuonna 1995.

- Maija Iltanen 29.9.2009 – lähteet: IMDb; James Berardinelli 1994, reelviews.net; Robert Ebert 23.9.1994, Chicago Sun-Times; Hal Hinson 9.7.1994, washingtonpost.com; Desson Howe 8.7.1994, washingtonpost.com; Deborah Young 11.10.1993, variety.com