ALADDININ TAIKALAMPPU

(Arajin to maho no ranpu/Aladdin och den förtrollade lampan), Japani , 1979

 

Tuhannen ja yhden yön satujen kuuluisimpia kertomuksia on tarina köyhästä Aladdin-pojasta, jonka noita houkuttelee noutamaan taikalampun synkeästä luolasta. Tarinasta on tehty lukemattomia variaatioita ja elokuvia. Tarinan näyttävässä animeversiossa Aladdinin taikalamppu (Yoshikatsu Kasai,1979) yksinhuoltajaäidin jengiytyneestä pojasta sukeutuu vastuullinen nuori sankari lampun hengen ja kauniin prinsessan siivittämänä.
***

Tuhannen ja yhden yö sadut ovat olleet oiva lähde elokuvan tekijöille aina elokuvan esihistoriasta alkaen. 1700-luvulla länsimaihin levinnyt tarinakokoelma oli oiva lääke eksotiikannälkään, joka jatkui 1800-luvun laajana kiinnostuksena Orienttiin, joka tarjosi aineksia myös populaarikulttuurille. 1800-luvun taikalyhty-esitysten ja näytelmien maagiset maailmat siirtyivät ripeästi myös filmille 1900-luvun alussa. Georges Mélièsin Les Palais des mille et un nuits (1905) pohjasi 1880-luvun pantomiimi-Aladdiniin ja Pathé-tuotantoyhtiön varhaiset elokuvat (Ali Baba et le quarante voleurs, 1901-1902, Aladdin, 1906). Näistä ainakin Pathen Ali Baba levisi myös Japaniin, jossa se sai ensi-iltansa 1907.

Japaniksi satukokoelma käännettiin vasta 1875 ja suoraan arabiasta vasta 1960-luvulla, jolloin valmistui myös Toei-animaatiostudion ensimmäinen, Sinbad merenkävijä -osioon pohjaava elokuva (Arabian naito: Shindobaddo no bōken, 1962). Varsinaisena virstanpylväänä pidetään kuitenkin 1969 ensi-iltansa saanutta Osamu Tezukan ensimmäistä pitkää elokuvaa Senua Ichiya Monogatari eli Tuhannen ja yhden yön sadut (1969). Sarjakuvapiirtäjänä aloittaneen ja sittemmin japanilaisen televisioanimaation pioneerin viitan saaneen Tezukan pontimena Tuhannen ja yhden yön saduissa oli haku kohottaa animaatioelokuvan matalaa arvostusta Japanissa. Pyrkimyksenä oli luoda animaatioelokuva, joka viehättäisi lapsia, mutta tarjoaisi kypsiä teemoja myös aikuiskatsojille. Vastaavankaltaista, lapsia viehättävää ja aikuisia puhuttelemaan pyrkivää lähestymistapaa Tuhannen ja yhden yön satuihin käytettiin myös Neuvostoliitossa. Esimerkiksi Bagdadin taikuri Starik Hottabytsh (Gennadi Kazanski 1957) on 1950-luvun Moskovaan sijoittuva Aladdin-tarina, jossa pikkupojan Moskova-joesta löytämästä ruukusta ponnahtaa ajan myötä höperöksi käynyt henki. Tämän uudelleenkoulutus tarjoaa tilaisuuden kommunistisen järjestelmän periaatteiden kertaukseen. Vastaavia poliittisia pyrkimyksiä Tezukalla ei tiettävästi ollut.

Tezukan pioneerityön jälkeen Japanissa tehtiin satukokoelmaan pohjaavia animaatioita, mutta Yoshinori Kasain Aladdinin taikalamppu oli kansainvälisyydessään merkittävä poikkeus. Sen osatuottajana oli Arthur Rankin ja Julies Bassin 1960-luvun alussa perustama Rankin/Bass Productions, joka erikoistui television juhlapyhien täytteeksi suunnattuihin animaatioelokuviin. Yhtiöllä oli kiinteät yhteydet Japaniin, sillä pääosa sen animaatiosta tehtiin Toein ja siihen kuuluvan Top Craftin animaatiostudiolla. Lisäksi Rankin Bass osallistui mm. Inoshiro Hondan hirviöelokuvien tuotantoon. Aiempi yhteistyö Toein kanssa oli luonnollisesti pääsyy siihen miksi Rankin/Bass päätyi myös Aladdinin osatuottajaksi ja amerikkalaisesta tuotantoyhtiöstä olikin hyötyä elokuvan kansainväliselle levitykselle. Poikkeuksellisesti japanilainen animaatio nähtiin ainakin elokuvateattereissa Ranskassa ja Espanjassa ja jopa Suomessa, jossa sitä kuitenkin lyhennettiin reilut kolme minuuttia, jotta elokuva saatiin sallituksi kaikenikäisille. Televisiossa japanilaisanimaatiosta pääsivät nauttimaan muun muassa DDR:n lapset.

Kasain Aladdinin taikalampu näyttää edelleenkin komealta. Elokuvan vaikuttava värimaailma ja huolellinen kuvasommittelu viestivät vientituotteeseen paneutumisesta. Aladdinin hahmoa on päivitetty modernimmaksi pojankoltiaiseksi, joka aiheuttaa huolta ja vaivaa köyhälle äidilleen. Tämä joutuu kerran jos toisenkin huokaamaan "olisipa isäsi elossa". Aladdinilla on kuitenkin lämmin sydän, mutta myös vahva taloudellisen ja sosiaalisen menestymisen halu. Yläluokan välinpitämättömyys ja ahneus (sulttaani järjestää huutokaupan tyttärestään) näyttää heijastuvan myös kansan pariin.

Pasi Nyyssönen 21.2.2010