AHO & SOLDAN 2: CLAIRE AHO
29.01. perjantai 17:00
Aho & Soldan oli oman aikansa merkittävin dokumenttielokuvayhtiö. Yhtiön nimi oli käsite, yhtä valovomainen kuin tekijänimet Heikki Aho ja Björn Soldan. Aho & Soldan aloitti toimintansa kesällä 1923 ja jatkoi huipputasolla sotavuosiin asti. Tuohon mennessä oli valmistunut yli 400 mustavalkoista dokumenttifilmiä ja 20 000 valokuvaa. Vielä 1950-luvulla yhtiön kamerat peilasivat aikakauslehtiin, kuvakirjoihin ja lyhytfilmeihin sodan jaloista nousevaa kansakuntaa.
Näytöksen kunniavieras Claire Aho (s. 2.11.1925), suomalaisen valokuvauksen ja lyhytelokuvan veteraani, aloitti isänsä Heikki Ahon apuna Aho & Soldanin elokuvalaboratoriossa ja osallistui vaativille kuvausmatkoille Lappiin asti. Sotien jälkeen Claire Aho loi oman aina 1960-luvun yli kantaneen uransa taide- ja muotikuvaajana.
1950-luvun vaihteessa Heikki ja Claire Aho panostivat yhdessä täysillä ulkoministeriön tilaamiin värielokuviin Suomi väreissä ja Suomi – värien maa. Ne avasivat Helsingin kesäolympialaisten lähestyessä näköaloja Suomeen ulkomaita varten. Myöhemmin kesällä 1952 Claire Aho ja elokuvaaja Erik Blomberg saivat filmata kisoja järjestelytoimikunnan johtajan Erik von Frenckellin ja kuvakeskuksen päällikön Jack Witikan erityisessä suojeluksessa.
Suomi – värien maa ei säilynyt jälkipolville kaikessa loistossaan. Vain häivähdys tuon kesän onnenpäivistä siivilöityy tähän päivään haalistuneen kopion kalvolta. Olympia-Filmin Holger Harrivirta leikkasi onneksi vuonna 1955 Muistojen kisakesän, joka kokosi Claire Ahon, Erik Blombergin ja saksalaisen Sepp Allgeierin vielä värikylläisinä hohtavia ruutuja muistojen rainaan.

Ulkoministeriön tiedotusosaston luottamus Aho & Soldanin perintöön perustui Heikki Ahon 1930-luvulla muotoilemille Suomi-kuville, eikä Claire Ahon Sibelius kotonaan pettänyt tilaajansa odotuksia. Vuonna 1961 lukuisina kopioina ulkomaille lähetetty säveltäjämestarin henkilökuva oli menestys, joka yhdisti Sibeliuksen kirjeenvaihdosta suodattuvan subjektiivisen, Ainolan näkymät mestarin kuoleman jälkeen ja lähietäisyydeltä otetut Sibeliuksen kuvat, jotka poimittiin Heikki Ahon vaaliman yhtiöarkiston kerrostumista.
Aho & Soldanin filmilaboratorio Helsingin keskustassa veti kulttuuriväkeä taikakoneen lailla. Työntäyteinen huoneisto toimi sekä leikkaamona, koeteatterina että taiteen virtauksia setvivänä salonkina. Suvun merellinen keidas Tvärminnessä oli puolestaan henkireikä, joka imi kesäisin vastustamattomasti puoleensa. Esityksemme aloittaa Elokuivaaja kesälomalla takautumana kesään 1937. Perhefilmin rooleissa näemme isoäidin, taidemaalari Venny Soldan-Brofeldtin, intomielisen kalastajan Heikki Ahon ja välähdyksen sivuroolissa verkkoa vyyhtivästä apulaisesta Claire Ahosta, joka oli usein myöhemmin isänsä kameran hellimä tähti.
Ilkka Kippola ja Jari Sedergren 29.1.2010
liput 6,5 € / klubikortilla 5,5 €
Esityskalenteri
Seuraavaksi Orionissa
Lue lisää elokuvista ja osta liput.
| sunnuntai 12.02.2012 | 16:00 | KAHLEKUNINGAS | 18:00 | KINOKONSERTTI: PELLEAS ET MELISANDE | 20:00 | MILJOONA |
| maanantai 13.02.2012 | 19:00 | PEILI |
Kaikki näytökset löydät näytösluettelosta
