Esitykset

13.09. maanantai

18:00 Peter von Bagh Sodankylä ikuisesti: elokuvan vuosisata

90 min
Näytöksen alustaa Sodankylän elokuvajuhlien ohjelmapäällikkö Timo Malmi. Vapaa pääsy.

1900-luku suurten elokuvantekijöiden kertomana: elokuvan syntytarinoiden takaa kuoriutuvat eletty historia, tarinat lapsuudesta ja nuoruudesta "ennen kuin minusta tuli elokuvantekijä". Jakson erityistä voimaa on aineistosta kasvava idän ja lännen merkittävimpien ihmisten dialogi, kohtaaminen jossa välittyvät tuiki erilaiset tekemisen ehdot ja kuitenkin päättäväisyys samojen inhimillisten teemojen ja haasteiden välttämättömyydestä. Suuria elokuvia syntyy lukemattomista lähtökohdista.

14.09. tiistai

13:00 Jacques Tati PLAYTIME

Ranska , 1967
Jacques Tati, Barbara Dennek, Jacqueline Lecomte
S
152

Nyt kun keskustelu ekologiasta, ihmisten elinympäristöstä on ollut polttopisteessä muutaman vuoden ajan, on syytä muistaa, ettei kukaan toinen elokuvantekijä ole kuvannut aihetta hauskemmin, terävämmin ja kauhistuttavammin kuin Jacques Tati. Harvaan tahtiin syntyneissä, mutta sitä painokkaammissa elokuvissaan Tati on kartoittanut elinympäristön muuttumista jo 40-luvun lopulta lähtien.

17:00 JACQUES TATIN LYHYTELOKUVIA 2

suom. tekstit (E)
S
64
2. esitys/visningen

19:00 Samuel Fuller SHOKKIKÄYTÄVÄ

(Shock Corridor/Chockkorridoren), USA , 1963
Peter Breck, Constance Towers, Gene Evans, James Best
suom. tekstit/svenska texter
K18
101
uusinta/repris 17.9.
Elokuvan yhteydessä esitetään myös Fuller Sodankylässä 1986, kesto 5 min

21:00 Luchino Visconti SIVULLINEN

(Lo straniero/Främlingen), Italia/Ranska/Algeria , 1967
Marcello Mastroianni, Anna Karina, Bernard Blier
versione italiana * suom. tekstit (E)
K11
104
2. esitys/visningen

15.09. keskiviikko

17:00 Aki Kaurismäki HAMLET LIIKEMAAILMASSA

(Hamlet i affärsvärlden), Suomi , 1987
Pirkka-Pekka Petelius, Esko Salminen, Kati Outinen * kuvaus Timo Salminen
K7
86
uusinta/repris 18.9.

Shakespearen Hamlet-draamasta tehtyjen väitöskirjojen ja tutkimusten bibliografia on Jan Kottin mukaan kaksi kertaa Varsovan puhelinluettelon kokoinen. Hamlet on myös filmattu erinäisiä kertoja, maineikkaimpina Laurence Olivierin (1948) Grigori Kozintsevin (1964) sovitukset. Hamletia on esitetty näyttämöllä keskiajan ja renessanssin asuissa, sirkustrikoissa ja frakeissa, synkän eksistentialistisista tulkinnoista puhumattakaan.

19:00 Luchino Visconti LUDWIG II

(Ludwig), Italia/BRD/Ranska , 1972
Helmut Berger, Romy Schneider, Trevor Howard, Silvana Mangano
versione italiana * suom. tekstit (E)
K15
237
2. esitys/visningen

16.09. torstai

16:30 Charles Chaplin KIVÄÄRI OLALLE VIE!

(Shoulder Arms/På axel gevär), USA , 1918
S
43
uusinta/repris 19.9.

Pay day
Palkkapäivä

18:30 Michael Powell, Emeric Pressburger PUNAISET KENGÄT

(The Red Shoes/De röda skorna), GB , 1948
Moira Shearer, Anton Walbrook, Marius Goring * kuvaus Jack Cardiff
suom. tekstit/svenska texter
S
133
uusinta/repris 19.9.
Elokuvan yhteydessä esitetään Powell Sodankylässä 1987, 5 min

21:00 Luchino Visconti BELLISSIMA

(Den vackraste), Italia , 1951
Anna Magnani, Walter Chiari, Tina Apicella
English subtitles
S
112
2. esitys/visningen

17.09. perjantai

17:00 Luchino Visconti KOLME EPISODIA

(Tre episoder), Italia
K15
113
2. esitys/visningen

19:15 Jacques Tati TRAFIC – LIIKENNE

(Trafic), Ranska/Italia , 1971
Jacques Tati, Maria Kimberly, Marcel Fraval
suom. tekstit (E)
S
97
2. esitys/visningen

21:00 Samuel Fuller SHOKKIKÄYTÄVÄ

(Shock Corridor/Chockkorridoren), USA , 1963
Peter Breck, Constance Towers, Gene Evans, James Best
suom. tekstit/svenska texter
K18
101
2. esitys/visningen

18.09. lauantai

17:00 Jacques Tati PARADE

Ranska/Ruotsi , 1974
Jacques Tati, Karl Kossmayer
suom. tekstit (E)
S
85
2. esitys/visningen

Monet kokit ovat olleet hämmentämässä Jacques Tatin Paraden tuotantoa. Aluksi siitä piti tulla ruotsalainen tv-ohjelma, mutta loputtoman tuotannollisen soutamisen ja huopaamisen sekä uudelleenkirjoitusten jälkeen siitä tuli ranskalainen elokuva, joka yhtäkaikki on lähellä alun perin tähtäimessä ollutta tv-ohjelmaa. Kansainväliselle elokuvatuotannolle on häpeäksi, että nykyajan elokuvakomedian ainoa nero joutuu työskentelemään näin epävarmoilla ehdoilla.

19:00 Mario Serandrei, Luchino Visconti, Giuseppe De Santis, Marcello Pagliero KUNNIAN PÄIVIÄ

(Giorni di gloria/Ärans dagar), Italia , 1945
suom. tekstit (E)
K7
70
2. esitys/visningen

21:00 Aki Kaurismäki HAMLET LIIKEMAAILMASSA

Suomi , 1987
Pirkka-Pekka Petelius, Esko Salminen, Kati Outinen * kuvaus Timo Salminen
K7
86
2. esitys/visningen

19.09. sunnuntai

16:00 Charles Chaplin KIVÄÄRI OLALLE VIE!

(Shoulder Arms/På axel gevär), USA , 1918
S
43
2. esitys/visningen

18:00 Luchino Visconti VALKEAT YÖT

(Le notti bianche/Vita nätter), Italia/Ranska , 1957
Marcello Mastroianni, Maria Schell, Jean Marais * musiikki Nino Rota
English subtitles
K15
102
2. esitys/visningen

20:00 Michael Powell, Emeric Pressburger PUNAISET KENGÄT

(The Red Shoes/De röda skorna), GB , 1948
Moira Shearer, Anton Walbrook, Marius Goring * kuvaus Jack Cardiff
suom. tekstit/svenska texter
S
133
2. esitys/visningen

Edellinen viikko | Seuraava viikko