LASTEN AFRIKKA
LASTEN AFRIKKA ORIONISSA JA KIASMASSA
12.10.–13.11.2011
Elokuvateatteri Orionissa esitetään syyskaudella elokuvia teemalla Lasten Afrikka Kiasman ARS11 -näyttelyyn liittyen. Perhepäivänä 22.10. ohjelmistossa on Kirikou-elokuvia Orionissa ja erilaisia tapahtumia Kiasmassa. Michel Ocelotin värikkäissä animaatioissa Kirikou ja paha noita (1998) sekä Kirikou ja viidakon eläimet (2005) pikkuruinen Kirikou uhmaa Karaba-noitaa.
Afrikan Guineassa lapsuutensa viettänyt ranskalaisohjaaja on siirtänyt omat värikkäät kokemuksensa onnistuneesti valkokankaalle. Tuloksena on yksityiskohtia ja tunnelmia tulviva, riemullisen värikäs miljöö ja silmiä hivelevän huikaisevia kuvia. Elokuvan keskushenkilönä on neuvokas, pienenpieni Kirikou, joka koostaan huolimatta haastaa kyläänsä kiusaavan pahan Karaba-noidan taikoineen. Ocelotin Kirikou-tarinat ovat tarinoiltaan yksinkertaisia, ja selkeitä. Molemmissa elokuvissa tarinan keskiössä on pahan ja hyvän ikuinen taistelu, mutta myös humaanit teemat nousevat esiin.
Afrikkaa esitellään myös nuorten elokuvilla. Berliinissä Kristallikarhulla palkittu The Wooden Camera (2003) kertoo valinnoissa, jotka määrittelevät tulevaisuutta. Kapkaupungissa asuvaa teinipoikaa Mabidaa eivät kiinnosta jengit, toisin kuin hänen parasta kaveriaan. Mabida kuvaa mieluummin värikästä kotikaupunkiaan. Samalla hän ystävystyy valkoiseen keskiluokkaan kuuluvan Estellan kanssa, ja nuoret huomaavat haaveilevansa samasta asiasta – paremmasta huomisesta.
Berliinin elokuvajuhlilla esitetty Africa United (2010) on kuin postikortti Afrikasta, jossa matkustetaan koko mantereen halki. Elokuvan alussa rikkaan afrikkalaisperheen uraäiti ohjaa jalkapalloilevaa teinipoikaansa, että Afrikan on lopetettava haaveilu ja herättävä todellisuuteen. Nuoret tekevät juuri päinvastoin ja lähtevät matkalle unelmiensa perässä. Nuorten road movie sivuaa ongelmia, joista Afrikka on tänä päivänä tuttu – aidsia, lapsiprostituutiota, lapsisotilaita – mutta ei nosta näitä pääosaan. Tulevaisuus on kuitenkin valoisa ja jokaisella on mahdollisuus uuteen alkuun. Tärkeintä on uskoa ja unelmoida.
Yaaba (1989) on tarina suvaitsevaisuudesta ja ystävyydestä yli ikärajojen. Siinä nuori poika tuntee sympatiaa vanhaa naista kohtaan. Naista väitetään tuhopolttajaksi ja noidaksi, mutta poika asettuu puolustamaan mummoa koko kyläyhteisöä vastaan.
PERHEPÄIVÄ ORIONISSA 22.10.
klo 12.00 Kirikou ja paha noita (K7/K5)
Kirikou et la sorcière, 1998 • puhumme suomea • 74 min
klo 14.00 Kirikou ja viidakon eläimet (K7/K5)
Kirikou et les bêtes sauvages, 2005 • puhumme suomea • 80 min
Teemaan liittyvistä koulunäytöksistä jatketaan Kiasmaan työpajoihin ja näyttelyopastuksiin. Ilmoittautumiset koulut@kava.fi.
ORIONIN KOULUNÄYTÖSTEN AIKATAULU
Alakoulut:
ke 5.10. klo 9.30 Kirikou ja paha noita (K7/K5)
ti 18.10. klo 9.30 Kirikou ja viidakon eläimet (K7/K5)
työpajat ARS-näyttelyn yhteydessä viikolla 42.
Yläkoulu, lukio & muut toisen asteen oppilaitokset
ti 4.10. klo 13 Africa United (K11)
Original in English • suom. tekstit (E) • 88 min
ke 5.10. klo 13 Wooden Camera (K11)
Original in English • suom. tekstit (E) • 92 min
Kiasmassa yläasteille ja lukioille opastettuja näyttelykierroksia ARS-näyttelyyn viikolla 42
- Juhlaviikot 2013
- Orionin kesä 2013
- Esityskalenteri
- Elokuvia kouluille
- Aluesarjat
- Kino Tulio
- Vuokraa elokuvateatteri
- Pääsyliput
- Verkkokauppa
- Esitysarkisto
- Kesä 2012
- Kevät 2011
- Kevät 2012
- Kesä 2010
- Kevät 2010
- Syksy 2011
- Selaa virtuaalivihkoa!
- Helsingin juhlaviikot 2011
- Muutoksia ohjelmistossa 27.9. & 30.9.
- Vain muutaman Sergion tähden
- Helsingin juhlaviikot: Jia Zhangke
- Helsingin juhlaviikot: Mike Leigh
- Suomalainen sarjakuva 100 vuotta
- Elizabeth Taylor in memoriam
- Nyrki Tapiovaara 100 vuotta
- Jafar Panahi
- Kuukauden elokuva s2011
- Ukraina
- Ihmefilmi U.S.A.
- Lens Politica: Heynowski ja Scheumann
- Helsingin lyhytelokuvafestivaali
- Rakkautta & Anarkiaa
- Venäläisen elokuvan historia
- Juhlaviikoista Lasten Afrikkaan
- Romy Schneider
- Leo Jokela
- Italia 150 vuotta
- Afrikkalaisia sydämenlyöntejä
- Dokumentin ytimessä
- Elokuvan historia
- Alexander Kluge
- Sidney Lumet in memoriam
- Luis Buñuel
- Ski Patrol
- Jussit 2011
- Syksy 2012
- Kesä 2011
- Syksy 2009
- Syksy 2010
- Kino Tulio - menneet esityssarjat
- Teema-arkisto
- Yhteystiedot
- Palaute
Esityskalenteri
Seuraavaksi Orionissa
Lue lisää elokuvista ja osta liput.
| lauantai 25.05.2013 | 16:15 | STAR TREK II: KHANIN VIHA | 18:30 | STAR TREK IV: KOTIINPALUU | 20:50 | STAR TREK |
| sunnuntai 26.05.2013 | 16:00 | ANTZ MUURAHAIZET | 18:00 | POUR LA SUITE DU MONDE | 20:00 | KISS ME DEADLY |
Kaikki näytökset löydät näytösluettelosta
