Orionin syksy on yhtä juhlaa
Arkiston syksy on tulvillaan elokuvataiteen auteureita Viscontista Fulleriin ja Tatista Kaurismäkeen. Lähikuvaan pääsevät myös mm. eteläkorealainen ja meksikolainen elokuva.
"Surun ja tyhjyyden väliltä valitkaamme elokuva" (Aki Kaurismäki).
Aki Kaurismäki – elokuvan runoilija, yhteiskuntakriitikko ja humoristi – on Suomen kansainvälisin ohjaaja. Hänen kootut elokuvansa esitetään Orionissa, ja Risto Jarva -seura järjestää Akin kunniaksi seminaarin 13.11.
Helsingin Juhlaviikoille on katettu erityisen upea elokuvaohjelma. Luchino Viscontilta, oopperan ja teatterinkin suurmieheltä, nähdään täysi retrospektiivi, mukana monta kopiota Italiasta. Kaikkien aikojen Jacques Tati -sarjan kopiot saadaan Ranskasta, hieno Tati-näyttely avataan Postimuseossa, ja Tati-seminaarin vieraana 11.9. on Stéphane Goudet. Komedian ranskalaiselta mestarilta nähdään harvinaisia lyhytelokuviakin.
Suomalaisen dokumentti- ja essee-elokuvan mestarilta Kanerva Cederströmiltä esitetään 11 elokuvan retrospektiivi, ja Cederströmin carte blanche -sarjassa helmiä Jean Rouchista Pier Paolo Pasoliniin.
Viime vuosikymmenen parhaita elokuvia listattaessa havaittiin, että useimpia niistä ei ollut lainkaan tuotu Suomeen teatterilevitykseen, festivaaleille ja arkistonäytöksiin vain. Yhdessä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin kanssa luotaamme nyt vuosikymmenen huippuja, mukana Apichatpong Weerasethakul, Lucrecia Martel ja Carlos Reygadas.
R&A-yhteistyöhankkeena ja tuoreeseen elämäkertaelokuvaan liittyen esitämme Kalle Kinnusen, Lauri Lehtisen ja Antti Suonion suunnitteleman Serge Gainsbourg -retrospektiivin, katsauksen ranskalaisen populaarikulttuurin provokaattoriin.
Sodankylän elokuvafestivaalin 25-vuotisjuhlasarja (Fuller, Kieslowski, Demy... ) on varustettu erikoisalkukuvilla. Täysi retrospektiivi omistetaan Samuel Fullerille, elokuvan villille modernistille, jonka räjähtävä vaikutus ulottuu Godardista Tarantinoon.
Ranskan valtiollinen elokuva-arkisto Archives Françaises du Film du Centre National du Cinéma et de l'Image Animée (AFF/CNC) on täyttänyt 40 vuotta. Vieraanamme Eric Le Roy näemme erikoisohjelman miehitysajan Ranskasta, juhlimme Cercle Franco-Finlandais'n 120-vuotista toimintaa ja esitämme vertailuohjelman Suomen sota-ajasta.
Kirjailija ja näyttelijä Anne Wiazemsky on luvassa vieraaksi Kirjamessuille 28.-31.10., ja esitämme silloin hänelle omistetun sarjan.
Ilkka Kippolan ja Jari Sedergrenin suunnittelemassa Dokumentin ytimessä -sarjassa ovat esittelyvuorossa suuret selostajat.
Meksikolaisen kauhuelokuvan sarjassa nähdään merkkiteoksia 1930-luvun kummitustarinoista Guillermo del Toron Cronokseen.
Eteläkorealainen elokuva on ollut suuressa nosteessa, ja nyt nähdään otos sen tähtihetkiä kuten Kim Ki-youngin Hanyo / Housemaid. Esillä ovat maineikkaat ohjaajat Lee Man-hee ja Bong Joon-ho, ja ilmaisukirjo yltää realismista komediaan ja rikoselokuvaan.
Kuukauden elokuva -sarjassa suomalaiset elokuvaohjaajat esittelevät lempielokuviaan. Teemme kunniaa ensimmäisen Oscar-palkitulle naisohjaajalle Kathryn Bigelowlle. Jean Genet'n 100-vuotispäivä muistetaan. Suositut Elokuvan historia- ja Elokuva ja psyyke -sarjat jatkuvat uusilla elokuvilla. Jussit-sarjassa nähdään kevään 2010 kotimaiset uutuudet. Kauden päättää toivottu Andrei Tarkovskin retrospektiivi.
Sunnuntain ensimmäiset näytökset on omistettu koko perheelle: tarjolla on suuri Charles Chaplin -sarja ja lasten klassikoita. Lisätietoa laajasta mediakasvatusohjelmastamme: www.kava.fi/mediakasvatus
Tervetuloa Orioniin!
Antti Alanen
- Syksy 2010
- JUHLAVIIKOT: Isaac Julien
- JUHLAVIIKOT: Luchino Visconti
- JUHLAVIIKOT: Jacques Tati
- Aki Kaurismäki
- Toiveklassikoita
- Kuukauden elokuva
- Noidan kirot ja RSO
- Charles Chaplin
- Jean Genet 100 vuotta
- Sodankylän elokuvajuhlat 25 vuotta
- Dokumentin ytimessä: selostajat
- R&A: 2000-luvun parhaita
- R&A: Serge Gainsbourg
- Lasten klassikot
- Ihmefilmit ja klassikot lukiolaisille
- Samuel Fuller
- Kanerva Cederström
- Carte blanche à Kanerva Cederström
- Cinemaissí: Meksikolainen kauhu
- Elokuva ja psyyke
- Vichyn Ranska
- Anne Wiazemsky
- Elokuvan historia
- Etelä-Korea
- Jussit 2011
- Kathryn Bigelow
- Andrei Tarkovski
- Esityskalenteri
- Mediakasvatus
- Kuukauden nettivieras
- Tapahtuma-arkisto
- Aluesarjat
- Vuokraa Orion
- Yhteystiedot
- Pääsyliput
- Verkkokauppa
- Esitysarkisto
- Parhaat elokuvat
Esityskalenteri
Seuraavaksi Orionissa
Lue lisää elokuvista ja osta liput.
| tiistai 07.09.2010 | 16:45 | ENONI ON TOISTA MAATA | 19:00 | INTOHIMO JA VÄKIVALTA | 21:15 | MADAME IRMAN PARVEKE |
| keskiviikko 08.09.2010 | 17:00 | CHAPLININ POIKA | 19:00 | VARJOJA PARATIISISSA | 21:00 | QUERELLE |
Kaikki näytökset löydät näytösluettelosta
