Tunnelmia animaation kokokeilupajasta
Sukellus animaation maailmaan 5.11.2009
KAVA, Helsingin opetusviraston mediakeskus ja Vantaan lasten ja nuorten kulttuuritalo Vernissa järjestivät kotimaista animaatiota luodanneen tapahtuman 5.11.2009 elokuvateatteri Orionissa. Tapahtuma sisälsi yleisölle ja kouluille suunnattuja animaatiokinonäytöksiä, sekä opettajien täydennyskoulutusta animaation saralla. Lisäksi niin muksut kuin vanhemmatkin oppilaat pääsivät kokeilemaan animaatioelokuvan tekemistä käytännössä. Osallistujat saivat mukaansa mediakeskuksen tuottaman ja Tuomas Heimalan toimittaman Tohtori Markkasen nukkeanimaatio-oppaan, joka tarjoaa selkeät ohjeet oman animaatioelokuvan tekemiseen. Toimintaa on jatkettu ja animaation kokeilupajat ovat tätä nykyä Orionin säännöllistä mediakasvatusta.
Animaation kokeilupajassa oli kolme työpistettä, joissa oppilaat saivat ryhmittäin kokeilla animaatioelokuvan valmistamista. Kuvassa pajan vetäjä Tuomas Heimala sekä Mikke, Ali, Jade, Tuukka ja Sonja Puotilan ala-asteelta.
Pajan vetäjät toivat paikalle taipuisat nuket ja rekvisiitan, joita oppilaat saivat vapaasti käyttää. Lapset pistivät mielikuvituksen liikkeelle kehitellessään lyhyitä kohtauksia, jotka kuvattiin tietokoneeseen yhdistetyllä kameralla. Kuvassa Anni-Sofia, Isaac ja Jonatan Töölön ala-asteelta.
Sara ja Alicia Puotilan ala-asteelta elokuvanteon kimpussa.
Valmiit tuotokset heijastettiin päivän päätteeksi valkokankaalle ja kaikki katsoivat ne yhdessä. Oppilaat saivat pyynnöstä oman elokuvansa mukaan kotiin.
Entä mikä oli päivän paras elokuva (jos itse tehtyä ei lasketa)?
"Eka kengurujuttu (Plumps!) oli paras, kun se pelleili koko ajan ja se oli hassu ja kalat kiusas." - Jasmin, Aurora ja Naomi (9 v.)
"Molemmat Urpo ja Turpo -elokuvat olivat parhaat, koska ne olivat hauskoja." - Viola ja Iita (alakoululaisia)
"Kaukosaaren kirous ja Eläköön markkinatalous. Molemmissa hyvää oli huumori." "Samat kuin edellisellä sekä Pieni porsas, jossa ääni oli ihan paras, just klassinen." "Pieni porsas oli ihan hyvä." "Kaukosäädinhomma (Kaukosaaren kirous) ja Pieni porsas." "Tosi hyvin tehty, tosi hyvä idea että kaukosäätimellä lähti viikset ja sit lähti play..(Kaukosaaren kirous). Niissä oli hyvä idea ja sit olivat hauskoja." - Jeremias, Otto, Henkka ja Roope (7. luokka)
"Eläköön markkinatalous oli paras ikinä, niin totta. Oli kiva kun puhuttiin kunnolla. Pizza Passionatassa hyvää oli yleinen toteutus, hieno kokonaisuus, hienot lavasteet, suu liikkui hyvin ja liike oli sulavaa." -Veera ja Anmari (lukion 3. luokka)
Esityskalenteri
Seuraavaksi Orionissa
Lue lisää elokuvista ja osta liput.
| torstai 17.05.2012 | 16:00 | NAAPURINI TOTORO | 18:00 | BLACK SWAN | 20:00 | ELÄÄ ELÄMÄÄNSÄ |
| perjantai 18.05.2012 | 17:00 | TRUE HEART SUSIE | 19:00 | TYTTÖ PARIISISTA | 21:00 | TERRAKOTTASOTURI |
Kaikki näytökset löydät näytösluettelosta
