Helmikuun nettivieraana Satu Kyösola
Tutkijakoulun johtaja valitsi kuukauden ohjelmistosta ravistelevia ja kunnianhimoisia elokuvia.
Satu Kyösola työskentelee Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksella tutkijakoulu Elomedian johtajana. Elokuvan historiaa ja estetiikkaa opettava Kyösola väitteli 2001 aiheenaan melankolia Aki Kaurismäen elokuvatuotannossa. Sittemmin hänen kiinnostuksensa on suuntautunut moderniin eurooppalaiseen elokuvaan sekä kummituselokuviin (le fantastique cinématographique). Kyösola on toiminut myös Sodankylän elokuvajuhlilla useissa tehtävissä. KAVA:n kevään ohjelmaan Kyösola on koonnut Näkökulmia ranskalaiseen elokuvaan -sarjan, joka lähestyy ranskalaista elokuvahistoriaa vastaavaisuusparien kautta.
Orionin helmikuun ohjelmistosta Kyösola on valinnut kolme elokuvaa:
Pier Paolo Pasolinin Matteuksen evankeliumi (1964) on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen hienoimmista Jeesuksesta kertovista elokuvista. Siinä yhdistyvät Pasolinin visuaalisen kerronnan ainutlaatuisuus, kärsivän Kristuksen hahmoon kietoutuvat ohjaajan tuotannossa toistuvat teemat (kuolema, köyhyys ja seksuaalisuus), henkeäsalpaavan kaunis klassisesta negrospirituaaliin liikkuva musiikki sekä tietysti raamatun alkuperäistekstin lähes anarkistinen voima, jonka metaforaksi Pasolini käsikirjoittaa Jeesuksen (Enrique Irazoqui) marssin läpi rosoisten ja autioiden seutujen. Matteuksen evankeliumissa voi myös nähdä koskettavan omakuvan Jeesuksen tavoin skandaalin omana aikanaan aiheuttaneesta runoilija Pier Paolo Pasolinista.
Alfred Hitchcockin Noiduttu (1945) ei ehkä ole hienovaraisin näkökulma psykoanalyysin monimutkaiseen ja kiisteltyyn maailmaan. Elokuvan loppuhuipennuksen yksinkertaiset studio-olosuhteissa rakennetut trikkikuvat eivät nekään välttämättä vakuuta – ainakaan tietokoneanimaation ja virtuaalitodellisuuden kyllästämää kriittistä nykykatsojaa. Gregory Peckin ja Ingrid Bergmanin tähdittämä Noiduttu on kuitenkin loistava esimerkki Hitchcockin mestarillisesta taidosta rakentaa psykologinen trilleri, jossa esteettinen ilmaisu ei jää sujuvasti etenevän käsikirjoituksen varjoon. Elokuvan muutamat lähes eksperimentaaliset lähikuvat, Salvador Dalin suunnittelema kuuluisa surrealistinen unijakso sekä lumisten laskettelurinteiden sokaiseva valkoisuus kertovat Hitchcockin halusta uudistaa kerrontaa ja rikkoa elokuvaestetiikan rajoja.
Nuoren ja näköalattoman Freddyn (David Douche) elämästä Pohjois-Ranskassa kertova Bruno Dumontin esikoiselokuva La Vie de Jésus (1997) ei jättänyt yleisöään välinpitämättömäksi. Teos ravisteli rosoisuudellaan ja eleettömyydellään, mutta myös visuaalisella voimallaan, jossa arjen runous ja rujous yhdistyvät selittämättömällä tavalla tuoden mieleen Pier Paolo Pasolinin nuorisokuvaukset. La Vie de Jésus palkittiin vuoden 1997 Jean Vigo -palkinnolla. Kyseinen palkinto on myönnetty Ranskassa vuodesta 1951 alkaen ansioituneelle ohjaajalle tämän itsenäisen ajattelun ja ohjauksen laadukkuuden perusteella. La Vie de Jésus sai vuonna 1997 myös Cannesin elokuvajuhlien parhaalle esikoiselokuvalle myönnetyn Kultainen kamera -kunniamaininnan.