Lajien hurma
Genre eli lajityyppi on tulos luokittelusta, jossa otetaan huomioon tyyli, muoto tai sisältö. Lajityypit muotoutuvat markkinoilla, eivätkä ne ole ikiaikaisia, mutta niiden avulla voi verrata elokuvaa toisiin. Potpuri suomalaisen näytelmäelokuvan tunnetuimmista lajityypeistä on samalla hyvä johdatus kotimaisen elokuvan harrastukseen. Teemasarjan elokuvat ja esitysajat
ROMANTIIKKA: Kulkurin valssi (1941) on rakastetuimpia ja katsotuimpia suomalaisia elokuvia kautta aikojen. Tauno Palon vapautta henkivä kulkuri kulkee tien Pietarista mustalaisleirin kautta kartanoon, jonka Ansa Ikosen näyttelemä tytär on joutumassa avioliittoon vain rahan vuoksi. Mutta romantiikka voittaa.
MELODRAAMA: Rakkauden risti (1946) on melodraaman taitajan, Teuvo Tulion ohjaus. Suomalaisen elokuvan ikoneihin lukeutuva Regina Linnanheimo ulottuu elokuvan tavoin kauneuden ja rumuuden äärilaitoihin. Melodraaman liioitellut tunteet, stereotyyppiset hahmot ja henkilöiden väliset konfliktit ovat läsnä – musiikki on sekin tärkeä lajityypin tunnus.
URBAANI KOMEDIA / SEURAPIIRIKOMEDIA: Rikas tyttö (1939) on Valentin Vaalan tyylikkäästi hallitsema seurapiirikomedia, joka perustuu Kersti Bergrothin salanimellä kirjoittamaan romaaniin. Pääosassa ollut Sirkka Sari kuoli tapaturmaisesti elokuvan valmistumisjuhlissa. Olavi Virta laulaa ensi kerran valkokankaalla ja komedienne Lea Joutseno saa kasteen komediallisessa roolissa.
TUKKILAISELOKUVA / SAIMAA-ELOKUVA: On lautalla pienoinen kahvila (1952) on esimerkki sekä perinteisestä tukkilaiselokuvasta että Suomen Filmiteollisuuden 1950-luvun alun ns. rallilinjasta, jossa näytelmäelokuva rakennetaan tunnetun iskelmän varaan. Thure Bahne sai elokuvaohjaajan puikot ensi kerran. Menestyksen takasi Kipparikvartetti, joka laulaa, mutta ei näy.
POHJALAISELOKUVA / HÄJYT JA PUUKKOJUNKKARIT: Härmästä poikia kymmenen (1950) tuo näkyviin kansanballadista ja -perinteestä tutut Isontalon Antin, Rannanjärven, Anssin Jukan ja "Kauhavan ruman vallesmannin". Körttiläisten ja häjyjen väkivaltaisia ristiriitoja taustoittaa Ahti Sonnisen perinnettä hyödyttävä musiikki. Kysyä sopii, ovatko ohjaaja Ilmari Unho ja kirjailija Artturi Leinonen katsoneet sillä silmällä lännenelokuvia draamaa luodessaan.
SOTILASFARSSI: Sankarialokas (1955) palautti Fenno-Filmin joka kesäiseksi yltyneeseen sotilasfarssi-innostukseen "monnin" tilalle "alokkaan". Nopean ja idearikkaan Aarne Tarkaksen tuote ottaa paljon aineksia parin vuosikymmenen ajan tehdyistä sotilasfarsseista, mutta onnistuu silti aika ajoin herkistämään nauruhermot. Ennen ensi-iltaa kuolleen Tapio Ilomäen musiikissa lainataan samoin paljon aiempaa. Leo Jokelan ura lähti nousuun romanipoika Leo Lindblomin hahmosta.
SOTAELOKUVA: Tuntematon sotilas (1955) on suomalaisen elokuvahistorian tunnetuin elokuva. Monille sotaa kokemattomille se on yhä ainoa lähde sodan historiaan. Sotilaiden ryhmäksi muotoutuvat jermut edustavat koko kansaa ja sen heimoja yksilöllisine sananparsineen ja sutkauksineen, mikä onkin tarpeen, sillä vastustaja on lopulta ylivoimainen ja pieni Suomi jää sodassa kakkoseksi.
KAUHU / FANTASIA: Valkoinen peura (1952) oli suomalaisen elokuvan ensimmäinen menestys maailmalla sodan jälkeen. Lapin eksotiikka kietoo sisäänsä kauhuteeman: ihmisen ja eläimen keskinäisen muuntautumisen. Kokeneen Erik Blombergin esikoispitkä ohjaajana keräsi mainetta ja kunniaa kansainvälisiltä elokuvafestivaaleilta. Metamorfoosi-idea tuli pääosaa esittävältä Mirjami Kuosmaselta.
RIKOSELOKUVA: Komisario Palmun erehdys (1960) on Matti Kassilan rikoskomedia, rakastetuin sarjasta. Waltarin käsikirjoituksen lisäksi suosion takasivat Joel Rinteen kuolematon komisario, etsivää vallattomasti näyttelevän Leo Jokelan ja Matti Raninin luoma moderni poliisivirkamies. Tarinassa selvitellään boheemin seurapiirin elämää häirinnyttä kuolemantapausta Helsingissä.
NUORISOELOKUVA: Täältä tullaan, elämä! (1980) on Tapio Suomisen ohjaus, joka toi nuorisoelokuvan urbaaniksi muuttuneeseen moderniin Suomeen. Instituutioiden, kaupunkirakenteen murroksen ja tavallisen nuoren elämä joutuvat sovittamattomaan ristiriitaan, jossa järki ja tunteet käyvät jatkuvaa kamppailua.
KOMEDIA / FARSSI: Pähkähullu Suomi (1967) oli ilmestymisvuotensa kolmesta elokuvasta ainoa komedia. Jukka Virtasen ohjaama, Ere Kokkosen ja Pertti "Spede" Pasasen käsikirjoittama nopeatempoinen hulluttelu kiertää Suomen ja esittelee suomalaisia kestojulkkiksia omana itsenään. Kameranjäljessä on viitteitä eurooppalaiseen uuteen aaltoon.
RILLUMAREI: Hei, rillumarei! (1954) on Armand Lohikosken ohjaus, mutta "rillumarei" on lajityyppinä Suomen Filmiteollisuuden tuotannonjohtaja T. J. Särkän rahasampo, jonka viimeiseksi näytteeksi Reino Helismaan käsikirjoittama elokuva jäi. Lajityypin historian voi kuitata lyhyesti: Yleisö tykkäsi, kriitikot eivät – ja niin kävi, ettei Suomen kulttuuri kaatunut Esa Pakarisen temppuiluun tai haitarinsoittoon.
Jari Sedergren