Docpoint: Aho & Soldan
Teemasarjan elokuvat ja esitysajat
DocPoint-yhteistyönä Orionissa esitellään takuuvarma annos suomalaisen dokumenttielokuvan vahvinta perinnettä. Juhani Ahon poikien, insinööri Heikki Ahon (1895-1961) ja valokuvaaja Björn Soldanin (1902-1953), liikeidea perustui Zeissin tuliaiseen, nopeasti valottuvaan pankromaattiseen filmiin. Saksasta saatiin myös professori Wilhelm Ostwaldin mukaan nimetty värioppi. Yhtiö otti nimekseen vuodesta 1932 iskevästi Aho & Soldan.
Vuonna 1924 alkanut toiminta tuotti aluksi lyhyt- ja mainoselokuvia sekä kameraoptiikkaa kokeilevia luontoelokuvia. Laatujohtajaksi Aho & Soldan kasvoi teollisuuselokuvien tekijänä. Yhtiön kolmas pitkä dokumentti oli Suomen puu- ja paperiteollisuus.
Tyyli muotoutui kun rytmi ja liike tiivistyi Tempon montaasiin ja Suomi kutsuu -matkailuelokuvan versioihin. Aho & Soldan oli 1930-luvun johtava teollisuus- ja matkailuelokuvien valmistaja Suomessa.
Näiden ohella yhtiö toteutti veronalennukseen oikeuttavia hankkeita vapaamuotoisten lyhytelokuvien lisäksi uutisfilmauksen, tilauselokuvan ja kansatieteellisen elokuvan lajityypeissä.
Aho & Soldan osallistui monin tavoin sotaponnistuksiin. Aho leikkasi talvisodan kuvamateriaalin kansainväliseen levitykseen. Soldanista tuli jatkosodassa tärkeä, moneen paikkaan ehtinyt uutiskuvaaja ja 1943 alkaneen Finlandia-katsauksen henkinen isä.
Soldanin muutettua sodan jälkeen Lontooseen isä-Heikin tukena oli Claire Aho, jonka panos värielokuvan varhaisvaiheessa oli merkittävä esimerkiksi Helsingin olympialaisten yhteydessä 1952.
Ilkka Kippola & Jari Sedergren
Docpoint (Bio Rex) Kinokonsertti Aho & Soldan. Tempo - A Film-Rhapsody of Manufacture / Vauhtia 1-2 (1933) 23'. Kun elohopea laskee (1933) 6'. Malmin lentokentän vihkiäiset (1936) 8'. Aulanko – Hämeenlinna (1932) 12'. Savutupien mailta (1936) 8'. Suomen puu- ja paperiteollisuus (1930) 45' * 35 mm * yht. 102'
Aho & Soldan 1: Lajien kirjo. Outokumpu (1933) 17'. Raudan jalostusta Suomessa I-VI (1934) 49'. Atlas (1931) 14'. Kaakko-Junnon parannustaikoja (1935) 8'. I.S.K. 40 v. riemujuhlanäyttely Pieksämäellä (1938) 12'. Partiointia pakkasessa (1938) 8' * digibeta & 35 mm * yht. 108'
Aho & Soldan 2: Claire Aho. Elokuvaaja kesälomalla (1936) ote 5'. Claire ja elokuvakamera (Heikki Ahon kuvaamaa aineistoa 1950) 3'. Laulu meren kaupungista (1950) 10'. Suomi – värien maa (1951) otteita 15'. Muistojen kisakesä 1952 (1956) väriotteita 10'. Leirikirje (1962) 15'. Jean Sibelius kodissaan (1962) 12' * digibeta ja Betacam SP * yht. 70'
Aho & Soldan 3: Kansakunta. Suomi kutsuu (1940) 20'. Finland försvarar Nordens frihet (1940) 11'. Tasavallan presidentti puhuu 26.6.1941 (1941) 6'. Sireenien kukkiessa 1941 (1941) 11'. "Elämä alkaa taas Karjalassa" Puolustusvoimain katsaus 42 (1942) 19'. Lappi rakentaa 1-3 (1946) 35'. Kaikkien aikojen vappu (1946) 8' * 35 mm & digibeta * yht. 110'
Ohjelmat ovat koonneet Ilkka Kippola, Erkko Lyytinen, Jari Sedergren ja Jarmo Nyman.
- Orionin kevät 2012
- Esityskalenteri
- Mediakasvatus
- Aluesarjat
- Kino Tulio
- Vuokraa Orion
- Verkkokauppa
- Esitysarkisto
- Kevät 2011
- Teema-arkisto
- Kesä 2010
- Kevät 2010
- Elokuvan historia
- Kauhutähtiparaati
- Lajien hurma
- Näkökulmia ranskalaiseen elokuvaan
- Kinokonsertissa Just One Kiss
- Lapsille: 1000 ja yksi yötä
- Docpoint: Robert Flaherty
- Docpoint: Aho & Soldan
- Black History Month
- Seksuaalisuus valkokankaalla
- Venetsian karnevaalit
- Lapsille: Pixar
- Michael Winterbottom
- Tekijän toiveet: Lukas Moodysson
- Ranskalainen animaatio
- Jean-Pierre & Luc Dardenne
- Dokumentin ytimessä
- Leo Tolstoi
- Nicolas Winding Refn
- Lapsisotilaat
- Balkan: Dusan Makavejev
- 'Huvin vuoks' – Kuvataidetta valkokankaalla 24.4.
- Syksy 2011
- Kesä 2011
- Syksy 2009
- Syksy 2010
- Kino Tulio - menneet esityssarjat
- Kuukauden nettivieras
- Yhteystiedot
Esityskalenteri
Seuraavaksi Orionissa
Lue lisää elokuvista ja osta liput.
| lauantai 11.02.2012 | 16:45 | JULMA MAA | 18:35 | BERLIININ TAIVAAN ALLA | 20:55 | URGH! A MUSIC WAR |
| sunnuntai 12.02.2012 | 16:00 | KAHLEKUNINGAS | 18:00 | KINOKONSERTTI: PELLEAS ET MELISANDE | 20:00 | MILJOONA |
Kaikki näytökset löydät näytösluettelosta
