Balkan: Dusan Makavejev

Dušan Makavejev (*1932) on entisen Jugoslavian tunnetuin ja myös hämmentävin elokuvaohjaaja. Hänen elokuvantajunsa marinoitui Belgradin elokuva-arkiston näytöksissä, jossa Buñuel, Jean Vigo ja venäläiset montaasimestarit  tekivät syvän vaikutuksen. Makavejevia innoittivat myös uudet amerikkalaiset tekijät Bruce Connorista Russ Meyeriin ja Cassavetesiin. Psykologian opinnot ovat puolestaan jättäneet pysyvän psykoanalyyttisen jäljen hänen elokuviinsa.

Makavejev on mustan huumorin ja hersyvien assosiaatioiden mestari, joka ottaa elokuvissaan kaiken irti neuvostoliittolaisten montaasiteoreetikkojen pohdinnoista. Makavejevin varhaiset elokuvat ovat kollaasielokuvia, joissa näytelmälliset ja dokumentaariset jaksot ja ainekset risteävät.

Kun poliittiset uudistajat vaativat sosialismille inhimillisiä kasvoja Makavejev pyrki ulottamaan vapautumisen myös kehon ja viettien alueelle. Makavejevista tuli Itä-Euroopan uuden aallon eli novi filmin keskeinen auteur. Hänen estottomissa elokuvissaan poliittinen ja eroottinen kuvasto yhdistyvät hillittömäksi visuaaliseksi ilotulitukseksi.

Esikoispitkän Ihminen ei ole lintu (1965) innoittajana oli Borin kaivoskaupunki. Luokkajako mainareihin ja koulutettuihin osaajiin järkytti Makavejevia, joka halusi tuoda näkyviin aidot työläiset. Boriin saapuvan tuotannon saneeraaja Janin vastapainona on sankarityöläisen irvikuva, räyhäkäs Barbulović. Hypnotisoija Roko johdattaa ihmisiä tiedostamaan harhan ja todellisuuden eroja. Ihmiset voivat luulla olevansa rakastuneita, sosialistisia työnsankareita ja lintuja, kuten Roko osoittaa näytöksissään.

Sydämenasia (1966) on Belgradiin sijoittuva rakkauselokuva, jossa kaunis puhelinvaihteenhoitaja ja rotanpyydystäjä tapaavat toisensa, rakastuvat ja riitautuvat. Makavejev on kertonut kuulleensa traagisesti päättyneen tarinan paikalliselta poliisilta. Elokuva kuvattiin ilman tuotantolupaa silmäätekevien huomion kiinnittyessä Belgradissa kuvattavaan Hollywood-elokuvaan.

Voi viattomuutta -elokuvan (1968) lähtökohtana on ensimmäinen serbialainen äänielokuva vuodelta 1942. Sen ohjasi ja tuotti belgradilainen voimamies ja näyttelijä Dragoljub Aleksić, joka oli myös melodraamansa pääroolissa. Makavejevin elokuvassa on kohtauksia Aleksićin elokuvasta, toisen maailmansodan aikaista serbialaista dokumenttimateriaalia ja natsihenkistä propagandaelokuvaa sekä värifilmille kuvattua materiaalia, jossa Makavejev haastattelee ikääntynyttä Aleksićia ja muita originaalielokuvan tekijöitä.

W.R.: organismin mysteerit (1971) on Makavejevin Jugoslavian kauden kuuluisa päätyö ja hänen kollaasielokuviensa huipentuma. WR viittaa sekä psykologi Wilhelm Reichiin että maailman vallankumoukseen, joka makavejevilaisittain alkaa henkilökohtaisesta seksuaalisesta vapautumisesta. W.R:ssa Makavejev tallentaa 1960-luvun lopun radikaalihuumaa USA:ssa sekä kuvaa jugoslavialaista vapautumisyritystä vallankumouksellisen Milenan tarinassa. Jugoslavian viranomaisille Makavejevin kinonyrkin isku oli liikaa. W.R. joutui pannaan ja ohjaaja muutti Ranskaan.

Kansainvälisenä yhteistuotantona syntynyt Sweet Movie (1974) on, jos mahdollista, vielä hillittömämpi kuin W.R. Elokuva rakentuu kahden kaunottaren ympärille. Miss Maailmaksi valitaan kaunein neitsyt, joka saa palkinnokseen Mr Dollarin. Neitokaisen harmiksi tämä kuitenkin suhtautuu häneen torjuen. Anna Planeta, vallankumouksen prostituoitu, puolestaan seilaa uudella Potemkinilla, jonka keulaa koristaa valtaisa Karl Marxin pää.

Montenegro eli helmiä ja herjoja -elokuvaan (1981) Makavejev sai lopulta rahoituksen Ruotsista. Amerikkalainen Susan on naimisissa ruotsalaisen miehen kanssa, mutta ontto elämä ahdistaa ja hän kaikkoaa Tukholman yöhön etsien vapautusta jugoslaavisiirtolaisten yhteisöstä.

Coca-Cola Kid -elokuvassa (1985) virvoitusjuomayhtiön edustaja löytää Australiasta hämmästyksekseen kylän, josta jaloa juomaa ei saa. Syylliseksi paljastuu paikkakunnan virvoitusjuomatehtailija, jonka juomat maittavat asukeille.

Amerikkalaisen Cannon tuotantoyhtiön avulla Makavejev pääsi vihdoin jälleen kuvaamaan Jugoslaviaan. Vapaasti Émile Zolan novelliin perustuva Yhden rakkaudenyön tähden (1998) sijoittuu epämääräiseen keskieurooppalaiseen maahan 1920. Waldheimin kylä odottaa keisarin vierailua, kuten myös sinne matkaavat salamurhaajat.

Puoluejohtaja Erich Honecker arveli tammikuussa 1989 Berliinin muurin kestävän vielä jopa 100 vuotta. Lausunto korpesi Makavejevia niin, että hän alkoi tehdä aiheesta käsikirjoitusta. Muuri murtui marraskuussa ja elokuvasta muotoutui lopulta Gorilla Bathes at Noon (1993), tarina venäläisestä sotilaasta, joka on unohtunut Itä-Berliiniin muurin murtumisen jälkeen.

Pasi Nyyssönen