Orionin kesä kestää elokuulle
Orionin kesäkaudella muistetaan Eric Rohmeria ja juhlitaan 20-vuotiasta Cinema Mondoa. Klassikoita nähdään sarjoissa 50 vuotta sitten ja Kesän tähdet.
Suuri ranskalainen elokuvamies Eric Rohmer (1920-2010) toimi Cahiers du Cinéman kultaisten vuosien päätoimittajana ja sai lopullisen läpimurtonsa ohjaajana vasta lähes 50-vuotiaana.
Elokuvahistorioitsija Rohmer tunsi taiteenalansa läpikotaisin ja kirjoitti yhdessä Claude Chabrolin kanssa ensimmäisen vakavan Alfred Hitchcock -monografian. Omiin elokuviinsa hän omaksui kirkkaan ajattoman tyylin, ja hänen tuotannostaan kasvoi tunteiden, suhteiden ja ranskalaisten miljöiden hienostunut kronikka puolen vuosisadan ajalta.
Rohmer-muistosarjamme tarjoaa 14 elokuvan valikoiman Leijonan merkistä Syystarinaan. Vuonna 1977 Rohmer julkaisi väitöskirjansa tilan jäsentämisestä F.W. Murnaun elokuvassa Faust. Esitämme Rohmerin lempiohjaajan elokuvista myös Nosferatun, Viimeisen miehen, Auringonnousun ja Tabun.
Krzysztof Kieslowskista tuli 1970-luvulla puolalaisen "moraalisen huolestuneisuuden koulukunnan" keskeinen ohjaaja. Maailman huomioon tulivat Dekalogi-televisiosarjasta elokuvateatterilevitykseen sovitetut elokuvat Lyhyt elokuva tappamisesta ja Lyhyt elokuva rakkaudesta. Muurin murruttua Kieslowskista tuli eurooppalaisen elokuvan johtava taiteilija varsinkin Kolme väriä -trilogiallaan.
Cinema Mondo on tarjonnut ohjelmistossaan 20 vuoden ajan modernia särmää ja esitellyt ensimmäisenä Suomessa monia aikamme keskeisiä ohjaajia. Juhlasarjassamme ovat mukana Wong Kar-Wai (Chungking Express), Julio Medem (Tierra), Todd Solondz (Onni), Peter Jackson (Taivaalliset olennot), Hayao Miyazaki (Porco Rosso)... Unohtamatta klassikko-ohjaajia Michael Powell (Peeping Tom) ja Roy Andersson (Eräs rakkaustarina).
50 vuotta sitten -sarjamme jatkuu, ja vuorossa oleva vuosi 1960 kuuluukin elokuvan historian hienoimpiin. Michelangelo Antonionia kiinnosti tunteiden kopernikaaninen vallankumous (Seikkailu). Alfred Hitchcock rikkoi klassisen Hollywoodin samastumisen perinteen (Psyko). Jean Cocteau ohjasi Orfeuksen testamentin. Suuri kausi alkoi Joseph Loseylla (Sementtiviidakko) ja Luis Buñuelilla (Neitsytsaari). Hyvässä vedossa olivat myös Akira Kurosawa (Pahat nukkuvat hyvin) ja Ingmar Bergman (Neidonlähde).
Suomalaisen teatterin, television ja elokuvan suurmies Rauni Mollberg ohjasi vain kuusi pitkää elokuvateatterielokuvaa, mutta niiden joukossa on maamme katsotuimpiin kuuluvia teoksia. Maa on syntinen laulu toi Timo K. Mukan maailman alkuvoimaisesti valkokankaalle. Tuntemattoman sotilaan Molle-versio oli määrätietoinen vastakohta Edvin Laineen tutulle tulkinnalle.
Lauri Lehtinen ja Antti Suonio ovat jo 10 vuoden ajan kuratoineet Orionin valkokankaalle erikoissarjoja, joissa elokuvan historiaa tarkastellaan vastakarvaan, totuttuja kaavoja rikkoen. Eurotica-teemaotsikolla esitellään nyt "unelmateollisuuden aluskasvillisuutta", mukana sellaisiakin löytöjä kuin Jess Francon Necronomicon ja Alain Robbe-Grillet'n Leikkiä tulella.
Kesän tähtisarjassamme muistellaan kahta äsken kuollutta hienoa Hollywood-näyttelijää, Jennifer Jonesia (Afrikan aarre) ja Jean Simmonsia (Hamlet) ja esitellään ranskalaisen ja italialaisen elokuvan magneettisimpia naisia. Mukana ovat Alida Valli (Kolmas mies), Sophia Loren (Kaksi naista), Jeanne Moreau (Eeva) ja Juliette Binoche (Kätketty).
Sunnuntain ensimmäisissä näytöksissä pyörii Marx-veljesten komedioita. Kesäsarjamme perustuu ylivoimaisesti suurimmalta osin omiin kokoelmiimme, ja kaikki elokuvat esitetään 35 mm:n filmikopioina.
Tervetuloa Orioniin!
Selaa uusinta ohjelmavihkoa virtuaalisesti!
Esityskalenteri
Seuraavaksi Orionissa
Lue lisää elokuvista ja osta liput.
| tiistai 07.09.2010 | 16:45 | ENONI ON TOISTA MAATA | 19:00 | INTOHIMO JA VÄKIVALTA | 21:15 | MADAME IRMAN PARVEKE |
| keskiviikko 08.09.2010 | 17:00 | CHAPLININ POIKA | 19:00 | VARJOJA PARATIISISSA | 21:00 | QUERELLE |
Kaikki näytökset löydät näytösluettelosta
