Walt Disney 2

Teemasarjan elokuvat ja esitysajat

AristokatitKeväällä 2009 esitimme mahtavan sarjan Walt Disneyn (1901–1966) itsensä tuottamia animaatioita. Sarja jatkuu yhtiön myöhemmällä tuotannolla.

Aristokatit (1970) oli Disney-yhtiön ensimmäinen ilman Waltia valmistunut pitkä animaatio. Pariisissa ahne hovimestari kidnappaa hienostuneen kissaperheen päästäkseen käsiksi perintöön, mutta apuun tulee ovela katukissa Thomas O'Malley.

Eve Titusin kirjaan pohjautuva Basil Hiiri – mestarietsivä (1986) kertoo salapoliisi Sherlock Holmesia muistuttavasta Basil-hiirestä. Basil saa tehtäväkseen etsiä kaapatun lelumestarin, jonka avulla ilkeä Ratigan aikoo rakentaa kuningattarelle robotin kaksoisolennoksi. Musiikin sävelsi Henry Mancini.

H.C. Andersenin satuun perustuvan Pienen merenneidon (1989) tarinaa oli sievistelty, mutta merenneito Arielin seikkailuja elävöittivät upeat kuvalliset erikoistehosteet. Yhtiön ensimmäinen klassinen satuelokuva 30 vuoteen aloitti "Disney-renessanssin". Seuraavien 10 vuoden ajan yhtiö vahvisti olevansa maailman ykkönen animaation alalla.

Kaunotar ja hirviö (1991, ranskalaisen Madame Leprince de Beaumontin tarinasta) todisti uuden Disney-tyylin syntyvän klassisen käsityöanimaation ja tietokonetekniikan yhdistyessä. Myös tarinan tulkinta oli uudenlainen. Belle on aktiivinen sankaritar, joka pelastaa Hirviön kirouksesta. Menestys oli ennätysmäinen, ja elokuva aloitti käänteen animaation historiassa.

LeijonakuningasAladdinin (1992) tarina oli peräisin itämaisista Tuhannen ja yhden yön taruista, ja kuvamaailmassa oli persialaisia ja arabialaisia vaikutteita. Aladdin, Jasmine, ilkeä Jafar ja suupaltti Pullon henki olivat kuitenkin luonteeltaan nykyaikaisia hahmoja. Tämäkin elokuva rikkoi suosioennätyksiä.

Leijonakuninkaan
(1994) tarina oli yhtiön omaa tekoa. Leijonanpentu Simba joutuu maanpakoon katalan sedän murhattua hänen isänsä. Lorvailevan "hakuna matata" -vaiheen jälkeen Simban tehtäväksi tulee pelastaa valtakunta. Elton John ja Tim Rice tekivät laulut elokuvaan, joka on yhä kaikkien aikojen suosituin animaatio.

Pocahontas
(1995) oli ensimmäinen historialliseen todellisuuteen perustuva pitkä Disney-animaatio. Tosin tarina intiaaniprinsessa Pocahontasista ja englantilaisesta kapteeni John Smithista oli vapaasti tulkittu. Neito jää lopuksi omaan maahansa, "koska minua tarvitaan täällä". Visualisoinnissa kiehtoivat kuvamaailman tummuus ja aidot Powhatan-kosketukset.

Notre Damen kellonsoittajaVictor Hugon romaaniin perustuvassa Notre Damen kellonsoittajassa (1996) oli synkin aihe, mitä Disney-yhtiö on valinnut pitkään animaatioonsa. Renessanssiaikaan, 1400-luvun Pariisiin, sijoittuva tarina kertoo kyttyräselkäisestä kellonsoittajasta Quasimodosta ja kauniista, vainotusta romanineito Esmeraldasta.

Herkules (1997) perustui antiikin Kreikan taruihin. Vauva-Herkules varastetaan Olympuksen vuorelta, ja kasvaessaan aikuiseksi hänen täytyy todistaa olevansa oikea sankari, jotta hän voisi palata takaisin jumalten maailmaan. Leikkimielisessä animaatiossa viis veisataan tarujen alkuperäisestä sisällöstä.

Disney-studio ei polkenut paikoillaan aihevalintojen suhteen. Disney-renessanssin loppusuoralla valmistui Mulan (1998) vanhan kiinalaisen tarun pohjalta. Rohkea tyttö pukeutuu pojaksi puolustaakseen perheensä mainetta keisarillisessa armeijassa. Kuvamaailmaa uudistivat aidot kiinalaiset vaikutteet.

AA