Tsaarinajan elokuvia kinokonserttina

Kinokonsertti avaa Venäläisen elokuvan historiaa luotaavan teemasarjan. Näytöksen musiikista vastaavat viulisti Mauri Saarikoski ja pianisti Marko Puro. Samalla saa ensiesityksensä KAVA:n restaurointi Wladyslaw Starewiczin klassikkoelokuvasta Heinäsirkka ja muurahainen (1913).

Tsaarinajan elokuvaa esittelevässä erikoisnäytöksessä nähdään kaksi aikakauden suurimman ohjaajan Jevgeni Bauerin elokuvaa: sosiaalinen melodraama Suurkaupungin lapsi (1914) ja symbolistinen Turgenev-tulkinta Kuoleman jälkeen (1915). Alkukuvana nähdään varhaisen animaatiovelhon Wladyslaw Starewiczin Heinäsirkka ja muurahainen (1913).

Puolalaissyntyinen Wladyslaw Starewicz on animaation uranuurtaja ja mestari. Hän on stop motion –animaation ensimmäisiä virtuooseja, joka teki myös satuanimaatioita, joissa legendan mukaan käytti täytettyjä hyönteisiä. Näihin kuuluu klassikko Heinäsirkka ja muurahainen (1913), joka perustuu tunnettuun satuun. Sadusta teki 20 vuotta myöhemmin oman pelkästään lapsille suunnatun versionsa myös mm. Walt Disney Hassut sinfoniat –sarjassa.

Starewiczin elokuvan alkuperäistä materiaalia on säilynyt Suomessa. Arkistonhoitaja Juha Kindberg (KAVA) on restauroinut värisävytetyn kopion, joka esitetään tilaisuudessa ensi kertaa.

Jevgeni Bauer oli venäläisen elokuvan mestari ennen vallankumousta. Elokuvassa Suurkaupungin lapsi (1914) Bauerin – "dekadenssin pioneerin" ja "visuaalisen estetisismin mestarin", kuvallinen kekseliäisyys on rohkeimmillaan (Paolo Cherchi Usai). Huomattavia ovat esimerkiksi pitkä kameranliike ravintolassa kohti eksoottista tanssijatarta (Lina Bauer) sekä monitasoiset fantasiajaksot. Päähenkilö on ompelijatar Manetshka, joka varakkaan suojelijan kautta muuttuu seurapiirikaunotar Maryksi saattaen samalla miehen perikatoon. Mies ampuu itsensä naisen portaille, ja Mary ystävineen kävelee kylmästi hänen ylitseen. "Sanotaan, että vainajan kohtaaminen tuo onnea. Maximiin."

Elokuvassa Kuoleman jälkeen (1914) Andrei Bagrovin välinpitämätön asenne häneen rakastuneeseen Zoja Kadminaan johtaa tämän kuolemaan. Tutkiessaan jälkikäteen Zojan elämää päiväkirjan ja episkoopin avulla mies itse riutuu hengiltä. Hahmotusta, joka palaa pakkomielteisesti samaan arvoitukselliseen kuvaan – lyhyeen kohtaamiseen lumisessa puistossa – Peter von Bagh vertaa Alain Resnais’n teoksiin. Teknisesti Bauer ja Zavelev ylittävät itsensä. Juri Tsivian huomauttaa, että kolme minuuttia kestävä kamera-ajo, jossa päähenkilö juoksee, on Max Ophulsin teosten veroinen. Karalli esiintyy aaveena lähes koko elokuvan ajan.

Tsaarinajan elokuva – venäläinen kinokonsertti
1.10. klo 17.00 & 4.10. klo 18.00

Wladyslaw Starewicz: Heinäsirkka ja muurahainen (Strekoza i muravei, 1913)
säestys viulisti Mauri Saarikoski ja pianisti Marko Puro

Jevgeni Bauer: Suurkaupungin lapsi (Ditja bolshogo goroda)
Venäjä 1914. TY: A. Hanzhonkov & Co. O+LA: Jevgeni Bauer. KU: Boris Zavelev. N: Elena Smirnova (Manetshka/Mary), Nina Kozljaninova (Manka, sankaritar lapsena), Mihail Salarov (Viktor Kravtsov).

Jevgeni Bauer: Kuoleman jälkeen (Posle smerti)
Venäjä 1915. TY: A. Hanzhonkov & Co. O+KS: Jevgeni Bauer – Ivan Turgenevin kertomuksesta Klara Militsh (1882). KU: Boris Zavelev. N: Vitold Polonski (Andrei Bagrov), Olga Rahmanova (Kapitolina Markovna), Vera Karalli (Zoja Kadmina). 

Venäläisen elokuvan historia 1.10.-29.11. elokuvateatteri Orionissa, Eerikinkatu 15, Hki.
Liput 5 €/4 €/2 € - myös verkkokaupasta.