Uutta ranskalaista
Teemasarjan elokuvat ja esitysajat
Ranska on elokuvamaana Euroopan elinvoimaisin sekä tuotantonsa laajuuden että yleisen elokuvakulttuurinsa puolesta. Maassa on yli 5000 elokuvateatteria, lukematon määrä suuria ja pieniä festivaaleja, vanha ja vankka elokuva-arkistotoiminta Pariisissa ja Toulousessa sekä lukuisia virkeitä paikallisarkistoja merkittävissä maakuntakaupungeissa.
Koulujen elokuvakasvatuksella on samaten Ranskassa jo pitkät juuret. Orionin syyssarjassa nähdään pieni otos viime vuosien monipuolisesta tuotannosta, niin vanhojen konkareiden kuin uusien tulokkaidenkin töistä.
Sarjan aloituselokuvan, Martin Provostin Séraphinen (2008) päähenkilö on naivistinen taiteilija Séraphine de Senlis (1864–1948), jonka mystinen suhde luontoon ja olemassaoloon puhkesi värikylläisiksi maalauksiksi. Tämä tarina vaatimattomasta keski-ikäisestä siivoojasta, jonka tunnettu taiteenkeräilijä Wilhelm Uhde yllättäen löysi vuonna 1913, sai keväällä 2009 peräti seitsemän ranskalaista César-palkintoa.
Pierre Jolivet'n Zim and Co. (2005) on mainioiden nuorten näyttelijöiden esittämä komedia, joka menee suoraan kirjavan ja ristiriitaisen nykyelämän keskelle Ranskan pahamaineisiin lähiöihin ja näyttää ilman tuskaa ja ryppyotsaisuutta, että sielläkin eletään ja selviydytään.
Nuoren Emmanuel Mouret'n höyhenenkeveänä musiikkina soiva Changement d'adresse (2006) on ranskalaista perinnettä parhaimmillaan, nyky-Pariisiin sovitettuna. Näyttelijät – ohjaaja Mouret itse romanttisena sankarina – toimivat hienosti yhteen tässä vaihtelevien tunteiden ja hienovaraisen komiikan kuviossa.
Pascale Ferranin Lady Chatterley (2006) perustuu D.H. Lawrencen romaanin toiseen versioon. Sensuaalinen, vehreään luontoon sulautuva rakkaustarina tuntuu suomalaisesta tutulta – ja samalla niin epätavalliselta tänä kylmän tirkistelyn aikakautena. "Epäsäätyisten" tunteiden herääminen ja kehittyminen on kuvattu kypsästi ja koskettavasti. Elokuva oli kevään 2007 suuri César-palkintojen voittaja.
André Téchinén elokuva Les Témoins (2007) vie 1980-luvulle, jolloin vielä tuntematon aids äkisti tunkeutuu ihmissuhteisiin ja myllertää henkiinjääneiden elämän. Téchiné on jälleen hieno henkilöohjaaja, jonka verta ja lihaa olevia henkilöhahmoja mm. Emmanuelle Béart ja Michel Blanc esittävät.
Roman de gare (2007) on jo 1960-luvulla aloittaneen menestysohjaajan Claude Lelouchin viime aikojen parhaita töitä, leikkisä trilleri jossa on tunteita ja fantasiaa. Pääosassa, menestyskirjailijana, hehkuu karismaattinen Fanny Ardant.
Claude Millerin Un secret (2007) vie muistin kätköihin ja vaiettuihin perhetarinoihin, jotka voivat sanella lapsen koko elämän. Elokuvan pohjana on tunnetun psykoanalyytikon Philippe Grimbertin romaani ja taustana Ranskan miehitysvuodet ja juutalaisperheiden raskaat kokemukset.
Christophe Honorén Chansons d'amour (2007) heijastelee ohjaajan kiintymystä Jacques Demyyn ja Ranskan uuteen aaltoon. Rakkauden tarinoihin ja kymmenennen kaupunginosan arkisen Pariisin kuvaukseen pujottuu 13 laulua. Yhtenä laulajana ja pääosan esittäjänä on ranskalaisen elokuvan nuori lahjakkuus Louis Garrel.
Iranilaissyntyisen Marjane Satrapin ja ranskalaisen Vincent Paronnaud'n animaatioelokuva Persepolis (2007) voitti Cannesin elokuvajuhlien juryn palkinnon. Elokuvassa yhdistyy lapsen ja nuoren naisen yksityinen kokemus tiettyyn Iranin historian vaiheeseen. Kahden kulttuurin luomasta animaatiosta syntyy koskettavaa esteettistä militantismia.
Philippe Fauconin Dans la vie (2008) asettaa vastakkain kaksi naista, jotka elämä tuntuu täysin erottavan: hoitajaa tarvitsevan juutalaisen Estherin ja hoitajaksi ryhtyvän islaminuskoisen Haliman. Erilaisen arjen ja syvien epäluulojen taustalla pauhaa vielä televisio omine uutisineen, mutta ikääntyneiden naisten kesken syntyy hienovarainen ystävyys ja ymmärrys.
Algerialaista syntyperää olevan Rabah Ameur-Zaimechen Dernier maquis (2008) on hänen siirtolaistrilogiansa kolmas osa, jossa lähiössä toimivan tehtaan pomo yrittää pitää maahanmuuttajatyöläiset aisoissa avaamalla heille moskeijan ja valitsemalla heille mieleisensä imaamin. Ameur-Zaimeche yhdistää jälleen terävästi lähes dokumentaarista realismia ja omaa runollisen visuaalista maailmaansa.
Philippe Garrelin La Frontière de l'aube (2008) on kouraiseva, mustavalkoisena kuvattu hullun rakkauden kuvaus, jonka taustana on Théophile Gautier'n novelli ja jonka yliluonnollinen aines tuo mieleen myös Jean Cocteaun. Louis Garrel valokuvaajana on kahden naisen, kahden erilaisen tunteen ristitulessa.
Satu Laaksonen
Yhteistyössä: TV5MONDE
Erityiskiitos: Centre Culturel Français