Uke-Cinema

Päivänpaisteisia pässinpäitäViikonloppuna 22.–23.8. elokuvateatteri Orion muuttuu Helsinki International Ukulele Festivalin näyttämöksi, järjestäjänä Finnish Ukulele Network r.y. tulisielunaan Juha Väänänen.

Ohjelmistoon kuuluu tietenkin Ohukaisen ja Paksukaisen Päivänpaisteisia pässinpäitä eli Kesäleskiä Havaijilla (Sons of the Desert, 1933). Kotiinpalaavien velikultien hilpeä "Honolulu Baby" -ukulele-esitys ei vakuuta vaimoja, jotka tietävät, että laiva, jolla miesten oli määrä matkustaa, on uponnut.

Nähtäväksi saadaan myös Billy Wilderin Piukat paikat (1959), jossa Sweet Suen tyttöyhtyeen solistina ja ukulelensoittajana on Sugar Kane (Marilyn Monroe). Kieltolakikomediassa Sugar pelkää kärähtävänsä juopottelusta ja tulevansa heitetyksi junasta. "Ja siinä minä sitten istuisin ukuleleni päällä".

Harold Lloydin parhaisiin elokuviin kuuluva mykkäkomedia Keltanokka (1925) kertoo lukiolaisesta, joka haluaa hinnalla millä hyvänsä olla suosittu. Juhlajakso kiinniliimattuine smokkeineen ja huikea jalkapallojakso ovat komedian tähtihetkiä. Näytöksessä on ukulelesäestys.

Mukana ovat myös ilmaisina dvd-näytöksinä dokumenttielokuvat Rock that Uke (2003) ja The Jumping Flea (US 2005). Ukulele-festivaalin ohjelmisto osoitteessa www.ukulele.fi.

AA

Harold Lloydin Keltanokka ukulelebändin säestyksellä 22.8. klo 19 – FUN-Ensemble & Bastardos Sympaticos