Tekijän toiveet: Jukka-Pekka Valkeapää

Orionissa käynnistyy to 22.10. uusi sarja, jossa elokuvantekijä kerää toivelistan itselleen tärkeistä elokuvista. Sarja alkaa vuoden elokuvaohjaajana palkitun Jukka-Pekka Valkeapään toiveilla. Tekijän oma elokuva Muukalainen nähdään Jussit-sarjassa, jossa esitellään alkuvuoden kotimaiset ensi-illat.

Teemasarjan elokuvat ja esitysajat

Olen valinnut esityssarjaan elokuvia, jotka ovat olleet itselleni syvällisesti liikuttavia, innostavia, ilahduttavia tai jopa järkyttäviä katsomiskokemuksia. Elokuvia, jotka ovat jättäneet pysyvän jäljen.

Osan näistä kuvista olen ensimmäistä kertaa nähnyt valkokankaalta elokuva-arkiston Orionissa, elokuvateatterissa joka on ollut minulle, elokuvantekijälle ja leffahullulle, niin elokuvakoulu kuin palvontapaikka.

Suuri gangsterisota
(1984) on spagettiwesterneistään tunnetun suuren ohjaajan Sergio Leonen joutsenlaulu. Rikotun muistin sirpaleista koostuva elokuva on kertomus brooklynilaispoikien rikollisesta elämänmatkasta, ystävyydestä ja petoksesta.

Suuri gansterisotaKuolemaantuomittu on karannut
(1956) on mielestäni Clouzot’n Pelon palkan ohella kaikkien aikojen hienoimpia jännityselokuvia. Robert Bressonin tarkka kerronta pitää katsojan lujassa otteessa, siitä seikasta huolimatta, että elokuvan nimi jollekulle loppuratkaisun paljastaisikin.

Silmät ilman kasvoja (1959) loppuu hämmästyttävään kuvaan. Sitä ennen se on kuitenkin ehtinyt hämmästyttää huikeilla näyillään jo useamman kerran. Tarinassa tiedemies yrittää korvata tyttärensä onnettomuudessa tuhoutuneita kasvoja uusilla. Ahtaita lajityyppimäärittelyjä kaihtava mielikuvituksellinen elokuva liikkuu kauhutarinoiden ja sadun maailmoissa.

Ohjaaja Georges Franjun lyhytelokuva Eläinten veri (1949) dokumentoi Pariisin teurastamoiden arkea vain muutamia vuosia toisen maailmansodan jälkeen. Elokuvan hirveät kuolemannäyt muuttuvat loppua kohden epätodelliseksi painajaiseksi.

Silmät ilman kasvojaBo Widerberg oli Ingmar Bergmanin ja Jan Troellin ohella viimeisiä ruotsalaisen elokuvan mestareita. Ådalen 31 (1969) on Widerbergin räjähtävä kuvaus työväen liikehdinnästä ruotsalaisessa pikkukaupungissa vuonna 1931.

Jacques Demyn ohjaama ja Michel Legrandin säveltämä musikaali Cherbourgin sateenvarjot (1964) on värikkääseen karamellipaperiin kääritty totuudellinen rakkaustarina. Elokuvan viimeinen kohtaus särkee sydämen.

Kesytön (1969) kuuluu ohjaajansa François Truffautin kauneimpiin elokuviin. Siinä Truffaut’n itsensä näyttelemä tiedemies yrittää saada villinä luonnossa kasvanutta lasta takaisin sivistyneen ihmisen muottiin.

Jukka-Pekka Valkeapää