Josef von Sternberg

Josef von Sternberg on jäänyt elokuvahistoriaan ohjaajana, joka muistetaan ennen kaikkea Marlene Dietrichin löytäjänä ja hoviohjaajana. Itävaltalainen Sternberg ja saksalainen Dietrich tekivät yhdessä seitsemän elokuvaäänen ja vähitellen kiristyvän elokuvasensuurin haasteisiin luovasti vastaavaa elokuvaa.

Teemasarjan elokuvat ja esitysajat

Niiden varjoon jää kuitenkin  paljon: Sternbergin harvoin nähdyt varhaiset ohjaukset, jotka edustavat amerikkalaisen mykkäelokuvan huippua, hänen kirjallisuusklassikkosovituksensa ja unholaan painuneet 1950-luvun elokuvat. Köyhtyneeseen juutalaisperheeseen Wienissä 1894 Jonas Sternberginä – Josefin ja von-etuliitteen hän loi itse –  syntyneen ohjaajan kuolemasta tulee joulukuussa kuluneeksi 40 vuotta.

Sternbergin Dietrich-ohjaukset on kanonisoitu varhaisen äänielokuvan aateliin, mutta vähäisemmälle huomiolle ovat jääneet hänen mykkäkauden elokuvansa. Salvation Hunters (1925) kuvaa tyylitellen kodittomien nuorten taistelua eteenpäin elämässään. Moraalisesti puhtaiden köyhien ja korruptoituneiden rikkaiden koskettava vastakkainasettelu kiinnitti Chaplinin huomion, joka otti elokuvan United Artists'in levitykseen ja kiinnitti naispääosan esittäjän Georgia Halen vastanäyttelijäkseen Kultakuumeeseen.

Independent-debyytti avasi ovet Paramount-studiolle, joka ei kuitenkaan uskonut Alamaailmaan (1927) ja käsikirjoittaja Ben Hecht vaati nimeään pois elokuvasta. Ensi-iltapula pakotti kuitenkin laittamaan sen levitykseen ja verevä gangsterielokuva veti oitis yleisöä. Sternberg saattoi ylpeillä olevansa ensimmäinen ohjaaja, jonka elokuvaa esitettiin läpi yön. Hechtkin leppyi saatuaan käsikirjoitus-Oscarin. Gangsteri-aihetta Sternberg käsitteli myös ensimmäisessä äänielokuvassaan Thunderbolt (1929).

Sternbergin elokuvien päähenkilöt ovat usein välitiloissa ja eksoottisissa ympäristöissä.  Elämäkerrassaan Sternberg kirjoittaa pitkästi Viimeinen määräys -elokuvasta (1928), jonka siirtolaisteema oli hänellä selkäytimessä. Siinä saksalaistähti Emil Jannings näyttelee Hollywoodiin päätynyttä entistä tsaarin kenraalia, joka on kadottanut identiteettinsä. Uuden ja vanhan mantereen väliä taajaan lapsesta lähtien seilanneen Sternbergin juurettomuuden kokemukset heijastuvat myös elokuvien toistuviin vesimotiiveihin ja satama-aiheisiin, joista – Salvation Huntersin ohella – ilmeisin on ohjaajan parhaaksi mykkäelokuvaksi usein nostettu Yö satamassa (1929). Se sijoittuu siirtolaisille tuttuun seutuun, New Yorkin satama-alueelle ja sen omalakiseen maailmaan.

Vaikka Sternberg kertoo läksyttäneensä Emil Janningsia pahanpäiväisesti Viimeisen määräyksen kuvausten jälkeen tämä kuitenkin kutsui hänet ohjaamaan ensimmäistä äänielokuvaansa Berliiniin. Sinisessä Enkelissä (1930) kabareen vamppi sekoittaa ikimuistoisesti ikääntyneen opettajaparan pään. Elokuva teki Marlene Dietrichistä tähden, joka skandaalinkäryisesti seurasi ohjaajaansa Hollywoodiin.

Marokossa (1931) Dietrich on lumoava kabareenainen, joka rakastuu komeaan muukalaislegioonalaiseen. Kohtaus, jossa Gary Cooper ja prostituoitu viestivät sanattomasti on hyvä esimerkki siitä, kuinka taidokkaat ohjaajat pystyivät vielä tuolloin kiertämään dialogikäsikirjoituksiin perustuvaa sensuuria.

Myös Shanghain pikajuna (1932) vei Dietrichin eksoottiseen ympäristöön ja aihe oli taas sensuuriherkkää: Dietrich on Shanghai Lily, Kiinan kuuluisin valkoinen prostituoitu. Espanjaan sijoittuvassa Paholainen on nainen -elokuvassa (1935) kohtalokas Dietrich puolestaan leikittelee kahden häneen rakastuneen miehen kustannuksella.

Vaalea Venus -melodraaman (1932) taustalla väreilee 1930-luvun syvä lama. Miehen sairauden vuoksi perheen talous romahtaa ja vaimo joutuu palaamaan entiseen työhönsä, yökerhoon. Intohimojen keisarinnassa (1934) elokuvalliseen barokkiin taipuvainen Sternberg on hillittömimmillään. Venäjän hovi näyttäytyy pompöösissä loistossaan ja Dietrich näyttelee itsevaltaiseksi Katariina Suureksi kovettuvaa naista.

Sternberg teki myös elokuvasovituksia kirjallisuuden raskaasta sarjasta. Sergei Eisensteinin yritys sovittaa Theodor Dreiserin romaani valkokankaalle kariutui. Projekti siirtyi Sternbergille, joka sivuutti Amerikkalaisessa murhenäytelmässä (1931) yhteiskunnallisen analyysin niin rajusti, että kirjailija haastoi studion oikeuteen. Harvoin nähtyä Rikosta ja rangaistusta (1935) on pidetty Dostojevskin kompleksisinta hahmoa Raskolnikovia näyttelevän Peter Lorren bravuurina. Elokuva oli Lorren Hollywood-debyytti.

Uhkapeliä Shanghaissa -elokuvalla (1941) Sternberg palasi tuttuun ympäristöön, Kaukoidän sykkivässä satamakaupungissa dekadenssi hiipii iholle. John Coltonin 1920-luvun näytelmässä keskeinen tapahtumapaikka oli bordelli, joka muuntui elokuvassa kasinoksi. Kiristynyt sensuuri vaati elokuvaan kymmeniä muitakin muutoksia.

1950-luvulla Sternberg ohjasi rahoitusvaikeuksien vuoksi enää harvakseltaan. Japanissa kuvattua The Saga of Anatahan -elokuvaa (1953) Sternberg kuvaa parhaimmakseen ja huonoimmin menestyneeksi. Tositarinaan perustuvassa elokuvassa Tyynen meren saarelle haaksirikkoutuneet japanilaiset merimiehet kamppailevat verisesti vuosia saaren ainoan naisen rakkaudesta.

Pasi Nyyssönen

Kiitos: UCLA Film & Television Archive