Suomi Venäjänä elokuvissa eli lammas suden vaatteissa

Monista syistä johtuen Suomi on saanut esittää Venäjää tai Neuvostoliittoa useissa elokuvissa. Suomen elokuva-arkiston kirjastossa on koottu paljon kyselty lista tällaisista elokuvista. Voit tutustua listaan tässä:

08/15, zweiter Teil / 08/15, II osa (1957)
Ohjaaja: Paul May. Teatteriensi-ilta: 28.10.1955 Joukola, Kaleva, Ritz.
Länsisaksalainen Divina-yhtiö kuvasi talvella 1955 Jämijärvellä ulkokuvat sotaelokuvaansa 08/15, II osa.

08/15, osa 2Jämijärvellä filmattiin ukrainalaismaisemaa. Jämijärveläiset olivat rakentaneet saamiensa piirustusten mukaan suuren monitaloisen ukrainalaiskylän Jämiharjun rinteelle. Paikalle oli rakennettu aitoja hirsi- ja savirakennuksia, joissa oli lumen peittämät olkikatot.

Kylään liittyi hautausmaa, jossa oli 3.000 ristiä. Suomalaisena paikallisjärjestäjänä ja yhteistyökumppanina toimi Suomessa kuvatuissa jaksoissa Suomi-Filmi Oy:n tuotantoryhmä Holger Harrivirran johdolla. (Elokuva-arkiston leikekansio nro. 4053)

Doctor Zhivago / Tohtori Zivago (1965)
ohjaaja: David Lean
Teatteriensi-ilta: 02.12.1966, Bristol
Elokuvassa näkyvät Kolilta, Punkaharjulta ja Pyhäselältä kuvatut siperialaiset maisemat. (kansio nro. 18500)

Miljardin dollarin aivot Espoon Tarvaspäässä

Billion dollar brain / Miljardin dollarin aivot (1967)
ohjaaja: Ken Russell
tuottaja: Harry Saltzman
Teatteriensi-ilta: 23.08.1968, Adams, Rex (kansio nro. 11611)

The Kremlin letter / Kremlin kirje (1969)
ohjaus: John Huston. Teatteriensi-ilta: 10.04.1970, Boston. Elokuva perustuu Noel Behnin samannimiseen romaaniin. Talvinen Helsinki esittää Moskovaa. Elokuvassa näyttäytyvät Senaatintori, Katajanokka, sekä Vanhan kirkon puisto. Elokuvan Helsingin osuus kuvattiin helmi-maaliskuussa 1969, noin yhden kuukauden aikana. Rooleissa mm. Patrick O'Neal, Bibi Andersson, Max von Sydow, George Sanders, John Huston ja Orson Welles. Suomalaisista näyttelijöistä voi elokuvasta bongailla mm. Saara Raninin, Pehr-Olof Sirénin, Rune Sandlundin ja Roger Nikkasen. Åke Lindman toimi kuvauksissa ohjaajan apulaisena. (kansion nro. 12826)

Don Siegel ohjaa kiväärimiehiä Uspenskin katedraalin kupeessaTelefon / Puhelin (1977)
ohjaus: Don Siegel
Teatteriensi-ilta: 24.03.1978 Helsinki, Rex
Elokuva perustuu Walter Wagerin romaaniin.
Helsinki yrittää huijata katsojia naamioitumalla Moskovaksi ja Leningradiksi. Elokuvassa häilähtelee kuvia Katajanokan kaduilta, Uspenskin katedraalista, Kruunuhaasta, Helsingin säätytalosta KGB:n päämajana ja Suomenlinnasta. Pääosaa näyttelee Charles Bronson. Valkokankaalla vilahtavat myös Åke Lindman neuvostomiliisinä, Ansa Ikonen roiston äitinä ja Ville-Veikko Salminen palvelijana. Helsingin osuus koko elokuvasta on kymmenisen minuuttia. (Kansion nro 16819)

Reds / Punaiset (1981)
ohjaus: Warren Beatty
Teatteriensi-ilta: 09.04.1982, Bristol 1
(myös tuottanut ja käsikirjoittanut yhdessä Trevor Griffithsin kanssa)

Warren Beatty agitoi Pasilan konepajallaHelsinki tekee parhaansa esittäessään Pietaria. Senaatintori esitetään vallankumouksen näyttämönä. Pasilan konepajalla Reed nousee lakkoilevien työläisten eteen vakuuttamaan amerikkalaisten tovereiden solidaarisuutta. Leningrad -jaksot on kuvattu Helsingin keskustassa, Tuomiokirkon, Yliopiston ja Valtioneuvoston tuntumassa, C.L.Engelin miljöössä. Avustamassa olivat Åke Lindman (production consultant) ja Lauri Törhönen (second assistant director). (kansion nro. 19398)

Gorky park / Gorkin puisto (1983).
Ohjaaja: Michael Apted. Teatteriensi-ilta: 17.02.1984, Bristol 1

Helsinki esittää Moskovaa. Kuvattu mm. Kaisaniemen puistoa ja ratapihoja. Yhtenä apulaisohjaajana toimii Lauri Törhönen, jolla on myös pieni rooli elokuvassa elokuvaohjaajana. Pääosissa esiintyvät mm. William Hurt ja Lee Marvin. Suomalaisista naamoista valkokankaalla vilahtelee Törhösen lisäksi Jukka Hirvikangas, Marjatta Nissinen, Heikki leppänen, Elsa Salamaa, Lasse Lindberg ja Jussi Parviainen. (kansio nro. 7285)

Gorkin puistoa filmattiin myös Laakson sairaalan (Hki) takana

The Jigsaw man / Kaksoisagentti (1984). Ohjaaja: Terence Young. Elokuva videolevityksessä. Televisioesitys: 13.10.1990, MTV3

Helsinki on Moskovannäköinen neuvostokaupunki. Tarkemmat tiedot puuttuvat. Pääosassa Michael Caine ja Laurence Olivier. (kansion nro. 24871)

White nights / Taylor Hackfordin Valkeat yöt / Valkeat yöt (1985). ohjaus: Taylor Hackford. Teatteriensi-ilta: 31.01.1986 Maxim 1

Loikkaridraaman kliimaksi Katajanokan Kasinon edustallaHelsinki esittää Leningradia ja Moskovaa. Kohtauksia on kuvattu mm. Korkeavuorenkadulla ja Kauppatorilla. Porin Reposaari näyttelee parhaansa mukaan siperialaista maisemaa. Pääosissa Isabella Rosselini, Gregory Hines ja balettitanssija Mihail Baryshnikov. (kansion nro. 15O51)

The Fourth Protocol / Neljäs sopimus (1987) Ohjaus: John Mackenzie. Teatteriensi-ilta: 20.11.1987, Rex. Elokuva perustuu Frederick Forsythin romaaniin.

Michael Cainen ja Pierce Brosnanin tähdittämä brittiläinen agenttijännäri. Kuvauksia tehty mm. Lehtojärvellä, Pohtimolammella, Ounasvaaralla, Lapin urheiluopistolla, Kittilän tiellä Melttauksen kylässä, Kemissä Paattion koululla (NKP:n pääsihteerin Moskovan huvila) ja Norvajärven ala-asteella (Moskovan ulkopuolella sijaitseva KGB:n koulutuskeskus).

Pierce Brosnan kävi RovaniemelläElokuvan lopulliseen versioon päätyi n. 15 minuuttia Suomessa kuvattua materiaalia. Elokuvassa esiintyy kolmisenkymmentä rovaniemeläistä avustajaa, joista suurin osa näyttelee venäläisiä sotilaita. Ääniraidalla kuullaan Sibeliuksen musiikkia. (kansion nro. 20533)

Stalingrad / Stalingrad (1993)
Teatteriensi-ilta: 13.05.1994, Nordia 1
ohjaus: Joseph Vilsmaier

Elokuvan panssaritaistelukohtauksia kuvattiin Kemijärvellä maaliskuussa 1993. Kemijoen jäällä kuvatun rangaistusleirin miinanraivaus- ja panssaritaistelujakson lisäksi Ketolan sorakuopat esittivät venäläistä aroa sodan jaloissa kärsivine siviileineen. Kuvauksia tehtiin myös Kajaanissa. Lisäksi elokuvan junakohtauksia kuvattiin Kontiomäessä. Kuvauksia tehtiin myös Tsekkoslovakiassa. (kansion nro. 22976)

The Jackal / Sakaali (1997)
Teatteriensi-ilta: 23.01.1998, Forum 1, Studio 1.
ohjaus: Michael Caton-Jones

Kapteeninkadulta moskovalaista näkymää. Kom-teatteri esittää moskovalaista yökerhoa. Helsinki, Porvoo ja Seutula esiintyvät omana itsenään. (kansion nro. 247249)

Muita:

The Shoes of the Fisherman / Kalastajan kengät (1968)
ohjaus: Michael Anderson
Teatteriensi-ilta: 01.08.1969, Gloria
pääosassa: Anthony Quinn

Suomen Lapissa kuvatussa lyhyessä kohtauksessa vilahtaa Åke Lindman ja jäänmurtaja Tarmo. Kansiosta (nro 12624) ei löydy mainintaa Suomen-kuvauksista.

Kotka laskeutui myös Rovaniemen ratapihalleThe Eagle Has Landed / Kotka on laskeutunut (1976). Ohjaaja: John Sturges
Teatteriensi-ilta: 25.12.1976, Helsinki, Rex

Alkujaksot on kuvattu Rovaniemellä, joka esittää yhtä Varsovan sivuasemista. Pääosissa Michael Caine, Donald Sutherland, Robert Duvall ja Donald Pleasance. (Kansion nro. 15743)

Listan laatinut Suomen elokuva-arkiston kirjasto.