Béla Tarrin elokuvia
Unkarilainen ohjaajamaestro Béla Tarr voitti Berliinin elokuvafestivaalin kakkospalkinnon hopeisen Karhun elokuvallaan A torinói ló eli Torinon hevonen, ja kansainvälinen kriitikkojen liitto piti elokuvaa kilpailusarjan parhaana. Orionissa esitetään 5.–19.3. Tarrin pääteokset, mm. yli seitsentuntinen Sátántangó.
Vihdoinkin! Béla Tarrin vangitsevat elokuvat ovat lopultakin Orionissa.
Unkarilaisen maestron elokuvat – erityisesti Sátántangón hurja kesto
7 tuntia 15 minuuttia – ovat herättäneet maailmalla hämmästystä ja
ihastusta. Muun muassa Susan Sontag totesi katsovansa Sátántangón
ilolla kerran vuodessa elämänsä loppuun asti.
Kárhozat / Damnation (1989) oli käännekohta Tarrin uralla. Aiempien
elokuvien dokumentaarisesti kuvatut draamatarinat korvautuvat
omintakeisella tyylillä, elokuvat muuttuvat mustavalkoisiksi ja otoksien
pituus kasvaa (Tarr on pitänyt Kodakin filmirullan 11 minuutin maksimipituutta sensuurina…). Tarrin aisapareiksi asettuivat kirjailija Lázló Krasznahorkai, säveltäjä Mihály Vig, leikkaaja Àgnes Hranitzky ja kuvaaja Gábor Medvigy. Kárhozatin nuhjuisen kaivoskaupungin miljööseen – kulkukoirien rakastamat autiot ja märät kadut, Titanik-baari ja kalseat asunnot - sijoittuva kolmiodraama on häkellyttävä tyylinäyte, joka ainutlaatuinen elokuvallinen maailma vangitsee katsojansa.
Kárhozatin saama huomio mahdollisti jo aiemmin käsikirjoitetun
Sátántangón / Satan's Tangon (1994), Tarrin magnum opuksen, tekemisen. Siinä pieni maaseutuyhteisö rappeutuu hajoamisen partaalle kylään saapuvien huijareiden tarjoamien houkutusten viettelemänä. Tarr
on kuvannut Sátántangon 12-osaista rakennetta tangomaiseksi jossa
otetaan kuusi askelta eteen ja kuusi taakse.
Samankaltaisessa epämääräisessä ajassa ja tilassa tapahtuu myös Werckmeister harmóniák / Werckmeister Harmonies (2000). Kiertävä sirkus ja sen vetonaulat, valtava täytetty valas ja Prinssiksi nimetty riidankylväjähahmo, saavat pienen kaupungin kiehumaan.
A Londoni férfi / The Man from London (2007) oli Tarrin ensimmäinen
kansainvälinen tuotanto. Korsikalla kuvattu elokuva perustuu yllättäen
Georges Simenonin dekkariin miehestä, joka saa käsiinsä mehevän
ryöstösaaliin. Tässäkin elokuvassa toivo paremmasta muuttaa päähenkilöä ja hänen moraaliaan.
Pasi Nyyssönen
”Aika kuvassa: Béla Tarrin elokuvat” -seminaari su 6.3. kello 13.30–15.45 Orionissa (järj. Kulttuuriosuuskunta Kronoptikon)
Seminaarin ohjelma:
13.30 Taiteentutkija & päätoimittaja Martti-Tapio Kuuskoski: Tarr ja elokuvallinen aika
14.00 Professori Jarmo Valkola: Kerronnan kieli ja visuaalinen estetiikka Béla Tarrin elokuvissa
15.00 Paneelikeskustelu: Tarr – kulttiohjaaja? Keskusteluun osallistuvat edellä mainittujen tutkijoiden lisäksi myös kriitikko Eero Tammi, runoilija ja kriitikko Ville Luoma-aho sekä kirjailija ja kirjallisuudentutkija Laura Lindstedt.
Seminaariin on vapaa pääsy.
- Orionin kesäohjelma
- Juhlaviikot 2012
- Esityskalenteri
- Haetaan koululuokkia!
- Mediakasvatus
- Aluesarjat
- Kino Tulio
- Vuokraa Orion
- Pääsyliput
- Verkkokauppa
- Esitysarkisto
- Kevät 2011
- Béla Tarr
- Lasten klassikot
- Orionin pääsyliput
- Selaa virtuaalivihkoa!
- Stanley Kubrick
- Alain Resnais
- Pirjo Honkasalo
- Elokuvan historia
- Giallo, krimi, policier
- DocPoint: Eino Mäkinen
- DocPoint: Jean Painlevé
- Pohjoismainen elokuva
- Musica Nova
- Dokumentin ytimessä
- Monty Python
- Parhaat elokuvat
- Robert Guédiguian
- Science Fiction
- Wong Kar-wai
- Nicolas Roeg
- Claude Chabrol
- Alain Corneau
- Toive-elokuvia
- Audrey Hepburn
- Kevät 2012
- Teema-arkisto
- Kesä 2010
- Kevät 2010
- Syksy 2011
- Kesä 2011
- Syksy 2009
- Syksy 2010
- Kino Tulio - menneet esityssarjat
- Kevät 2011
- Kuukauden nettivieras
- Yhteystiedot
Seuraavaksi Orionissa
Lue lisää elokuvista ja osta liput.
| torstai 17.05.2012 | 16:00 | NAAPURINI TOTORO | 18:00 | BLACK SWAN | 20:00 | ELÄÄ ELÄMÄÄNSÄ |
| perjantai 18.05.2012 | 17:00 | TRUE HEART SUSIE | 19:00 | TYTTÖ PARIISISTA | 21:00 | TERRAKOTTASOTURI |
Kaikki näytökset löydät näytösluettelosta
