Teuvo Tulio
Teuvo Tulio eli Theodor Antonius Tugai: 23.8.1912 - 8.6.2000
Biografia
Teuvo Tulio oli Nyrki Tapiovaaran ja Erik Blombergin ohella merkittävin suurten tuotantoyhtiöiden ulkopuolella toiminut suomalainen elokuvantekijä. Hän aloitti uransa vuonna 1929 näyttelijänä elokuvassa Mustat silmät. Esikoisohjaus Taistelu Heikkilän talosta valmistui vuonna 1936. Sitä seurasivat muun muassa Sillanpää-filmatisointi Nuorena nukkunut (1937) sekä ensimmäinen itsenäisenä tuottajana ohjattu Laulu tulipunaisesta kukasta (1938). Toimittuaan TK-kuvaajana jatkosodassa Tulio jatkoi tuottaja-ohjaajana keskittyen melodraamoihin kuten Rakkauden risti (1946) ja Intohimon vallassa (1947). 1930-luvun kirjallisuusfilmatisoinnit saavuttivat sekä yleisön että kriitikoiden suosion, mutta 1970-luvun alkuun kestäneen uran myöhemmille vaiheille ei enää riittänyt ymmärrystä. Jälkipolvet ovat kuitenkin löytäneet Tulion uudelleen ja häntä pidetäänkin kotimaisen elokuvan merkittävimpänä melodraaman mestarina.
Teuvo Tulio aloitti elokuvauransa virallisella nimellään Theodor Tugai yhteistyössä ohjaaja Valentin Vaalan (1909 - 1976) kanssa. Yhteistyö käsittää neljä elokuvaa, joissa kaikki työ tehtiin pitkälti yhdessä. Ensimmäiset kaksi elokuvaa liikkuivat suomalaisittain uudessa miljöössä, romanien parissa. Mustien silmien katsotaan olleen eräänlainen kokeilu. Seuraava työ Mustalaishurmaaja (1929) oli tyylitelty versio ensimmäisestä romaniaiheesta ja onnistui paremmin sekä taiteellisesti että kaupallisesti. Tulion ja Vaalan elokuvien tapahtumaympäristöt ja juonen rakenteet edustivat uutta suomalaisessa elokuvassa. Tugain esittämät ambivalentit sankarihahmot liikkuivat sulavasti sekä keskieurooppalaisissa salongeissa (Laveata tietä, 1931 ja Sininen varjo, 1933) että ritualistisiksi kuvatuissa mustalaisympäristöissä.
Vaalan ja Tulion innostuneisuudesta löydettiin elokuvallisia yhteyksiä ajan kirjallisuusaatteeseen, Tulenkantajiin. Aatteen kärkihahmo Olavi Paavolainen kirjoitti suomalaisen tähteyden uudesta ilmiöstä. Tugai oli uudenlainen sankarihahmo suomalaisessa elokuvassa, jossa oli totuttu Pohjalaisten Jussin tapaisiin vaiteliaisiin jääriin. Theodor Tugai eksoottisen komeine ulkomuotoineen viittasi pikemmin Hollywoodin sankarirakastajiin Rudolph Valentinoon ja Ramon Novarroon. Lehdistössä nimitys Tugaista "Suomen Valentinona" säilyi pitkälle 1930-luvulle.
Lopetettuaan yhteistyönsä Valentin Vaalan kanssa Tulio osallistui yhteysmiehenä ja järjestäjänä Lapissa kuvattuun ruotsalais-tanskalaiseen yhteistyöelokuvaan Sortuneita (Fredlös, 1935). Eksoottisen ulkomuotonsa ansiosta hän sai myös näytellä lappalaissankaria. Tästä yhteistyöstä Tulio sai ehkä itsekin myöhemmin idean markkinoida elokuviaan rinnakkaiskielisin versioin ulkomaille, mikä oli hyvin harvinaista suomalaisille elokuvatuottajille. Näitä Tulion elokuvia olivat muun muassa Silja (Nuorena nukkunut), Kärlekens kors (Rakkauden risti), Oroligt blod (Levoton veri, 1946), Olof - forsfararen (Intohimon vallassa) ja Forsfararnas kvinna (Hornankoski, 1949), Kvinnorna på Forsgården (Mustasukkaisuus, 1953). Elokuviensa ulkomaille lähetetyt versiot Tulio signeerasi virallisella nimellään Theodor Tugai.
Ensimmäisestä ohjauksesta alkaen Tulion työt uudistivat suomalaista elokuvaa, jonka maalaismelodraama oli perinteisesti hyvin teatterisyntyistä ja -vaikutteista. Vaikka Tulion maalaismelodraamat (Taistelu Heikkilän talosta, Nuorena nukkunut, Kiusaus (1938), Laulu tulipunaisesta kukasta, Unelma karjamajalla (1940), Intohimon vallassa) rakentuivat juonellisesti klassisiksi luokiteltavista teksteistä, niiden käsittelytapa oli uudenlainen. Ne säilyttivät eurooppalaisesta romanttisesta draamasta peräisin olevan jännitteen, joka syntyy luokkarajoja koettelevasta rakkaussuhteesta.
Tulion elokuvat edustivat kuvauksellista huippua lukuisine täydellisyyttä hipovine lähikuvineen ja kamera-ajoineen. Kuvat viipyilivät maisemassa etsien tunnelman täyteyttä. Arkisten asioiden symbolinen käsittely ja merkitysten lataus olivat uutta suomalaisen elokuvan katsojille. Tulion kuvakieli herätti toisissa ällistynyttä ihailua, toiset taas pitivät kuvan symbolisia rinnastuksia teknisenä kikkailuna.
Suomalaiselle sensuurille Tulion sensuelli kuvakieli oli monesti liikaa. Tulion elokuvat toimivat aikoinaan suoran seksuaalisuuden esittämisen pioneeritöinä. Nuorena nukkunut nostatti heinälatokohtauksineen yhden 1930-luvun kiihkeimmistä julkisista elokuvakeskusteluista, mikä johti siihen, että tuottaja lyhensi elokuvaa vapaaehtosesti neuvoteltuaan filmitarkastamon kanssa. Monet Tulion myöhemmistä elokuvista lyhentyivätkin sitten jo tarkastamon ensikäsittelyssä.
Aistillisten rakkauskohtausten lisäksi maalaismelodraamojen olennaisimpana Tulio-erikoisuutena voidaan pitää suorastaan panteistista suhtautumista suomalaiseen luontoon. Koskikuvaukset ovat ennennäkemättömän upeita elokuvissa Laulu tulipunaisesta kukasta ja Unelma karjamajalla. Kamera luo pitkiä panorointeja kosken syövereihin kuvaten taidokkaasti myös ympäröivää maisemaa. Maalaismelodraamojen luonto sykkii elämää ja herkkyyttä paljastaen montaasirinnastuksilla päähenkilöiden hehkuviin kasvoihin luonnon ja ihmisen perimmäisen yhteenkuuluvuuden.
Tulion ensimmäinen kaupunkielokuva Vihtori ja Klaara (1939) on hänen ainoa komediansa. Elokuvan farssimaisessa karrikoinnissa on kuitenkin vahvasti melodramaattisia piirteitä. Teos eroaa groteskissa perhehelvetin kauhutunnelmassaan ajan muista suomalaisista elokuvakomedioista tuoden mieleen lähinnä Tulion omat avioliittokuvaukset Levoton veri ja Mustasukkaisuus (1953).
Teuvo Tulion elokuvat seurasivat aikaansa ottamalla kantaa suomalaisen komedian aihepiiriin 1930-luvulla (Vihtori ja Klaara), toisaalta niillä oli suhde sodanjälkeiseen ongelmaelokuvien kenttään. Tulion elokuvissa kaupunki ja maaseutu edustavat toistensa vastakohtia, hyvän ja pahan eri puolia. Maalta kaupunkiin paenneille naisille kaupungista tulee maalla opittujen arvojen romutuspaikka. Maaseutumelodraaman langenneen piikatytön paralleeliksi nousee tehtaantyttö tai saaristolaisnainen, joka päätyy prostituoiduksi (Sellaisena kuin sinä minut halusit (1944), Rakkauden risti) tai juopoksi (Olet mennyt minun vereeni, 1956). Tulion elokuvien ilotytöt poikkeavat surkeudessaan esimerkiksi Suomen Filmiteollisuuden elokuvien luomien elitististen, ylläpidettyjen naisten kuvasta. Tulion vuosien 1947 - 1972 tuotantoa leimaa paluu entiseen: kauden elokuvia Hornankoski, Rikollinen nainen (1952), Mustasukkaisuus ja Sensuela (1972) hallitsevat Tuliolle tyypilliset tilanteet, kuten tanssit (usein ladossa), koskenlaskukohtaukset ja tappelut. Varsinkin 1950-luvun tuotannossa voidaan havaita asioiden ja teemojen syklistä toistoa, usein muunnellussa muodossa.
1960-luvun alussa Tulio osallistui ajalle tyypilliseen seksivallankumoukseen. Hän toi elokuvassaan Se alkoi omenasta (1962) valkokankaalle miestenlehdissä poseeranneen Tabe Slioorin. Taben "tositapahtumiin pohjautuvat" lemmenleikit kiellettiin aluksi hyvien tapojen vastaisena. Tulion viimeinen elokuva, värikylläinen Sensuela (1972) esitteli Lapin maisemien ohella 1970-luvun uutta, muovin täyttämää kulutusyhteiskuntaa. Elokuvan häkellyttävä eroottinen kuvasto tuomittiin pornografisena.
Tulio sai 1980-luvulla arvostusta mm. uusilta elokuvantekijöiltä, jotka nimesivät hänet Elokuvaohjaajien liiton kunniajäseneksi. Myös uusi populaarikulttuuri on hyödyntänyt Tulion järisyttävien melodraamojen tuotantoa. Niiden maailmasta ja omintakeisesta kuvastosta kertoo muun muassa Organ-yhtyeen esittämä laulu Regina Linnanheimon silmät (vrt. Kim Carnesin samanaikaisesta Hollywood-melodraamatähdestä tekemä laulu Bette Davis´ Eyes).
Juha Seitajärvi
Filmografia
- MUSTAT SILMÄT (1929).
Ohjaus: Valentin Vaala
- MUSTALAISHURMAAJA (1929).
Ohjaus: Valentin Vaala
- RAVINTOLAYLEISÖÄ KAMERAN SILMÄN LÄVITSE (1930). Mainoselokuva
- ERÄMAAN TURVISSA (1931).
Ohjaus: Friedrich von Maydell & Kalle Kaarna
- LAVEATA TIETÄ (1931).
Ohjaus: Valentin Vaala
- SININEN VARJO (1933).
Ohjaus: Valentin Vaala
- FREDLÖS (1935).
Suomenkielinen nimi: SORTUNEITA
Ohjaus: Georg Schneevoigt
OHJAAJANA:
- TAISTELU HEIKKILÄN TALOSTA (1936)
- NUORENA NUKKUNUT (1937)
Ruotsinkielinen versio: SILJA - KIUSAUS (1938)
- LAULU TULIPUNAISESTA KUKASTA (1938)
- VIHTORI JA KLAARA (1939)


Mustalaishurmaaja (1929)

Sininen varjo (1933)
- UNELMA KARJAMAJALLA (1940)
- SELLAISENA KUIN SINÄ MINUT HALUSIT (1944)
Ruotsinkielinen versio: VÄGEN UTFÖR
- RAKKAUDEN RISTI (1946)
Ruotsinkielinen versio: KÄRLEKENS KORS
- LEVOTON VERI (1946)
Ruotsinkielinen versio: OROLIGT BLOD
- INTOHIMON VALLASSA (1947)
Ruotsinkielinen versio: OLOF - FORSFARAREN
- FORSFARARNAS KVINNA (1949)
tunnetaan myös nimellä FORSFARARNA
aiheen suomenkielisen version ohjasi Roland af Hällström nimellä HORNANKOSKI (1949)
- RIKOLLINEN NAINEN (1952)
- MUSTASUKKAISUUS (1953)
Ruotsinkielinen versio: KVINNORNA PÅ FORSGÅRDEN
- OLET MENNYT MINUN VEREENI (1956)
- SE ALKOI OMENASTA (1962)
- SENSUELA (1972)
- UNELMA KARJAMAJALLA (1940)
- Elokuvaperinne
- Arkiston aarteet
- Suomalaisen elokuvan historiaa
- In memoriam
- Kotimaiset henkilöt
- Åke Lindman
- Armand Lohikoski
- Eino Ruutsalo
- Ensio Suominen
- Erkko Kivikoski
- Esko Nevalainen
- Esko Nikkari
- Irma Seikkula
- Jack Witikka
- Jukka Sipilä
- Kara Helena
- Leif Wager
- Markku Peltola
- Martti katajisto
- Matti Oravisto
- Matti Pellonpää
- Matti Piuhola
- Olavi Tuomi
- Pekka Parikka
- Rauni Mollberg
- Risto Orko
- Spede Pasanen
- Tauno Palo
- Teuvo Tulio
- Veikko Laihanen
- Ville-Veikko Salminen
- Ywe jalander
- Mauri Front
- Felix Forsman
- Ulkomaiset henkilöt
- Kotimaiset henkilöt
- Suomi Venäjänä elokuvissa
- Linkkilistat
- Helsingin seudun elokuvateatterit
- Glamour-kysely
- Lyhyitä dokumenttielokuvia Kalliosta museossa pe 18.11.
- Vanhoja näyttelyitä
Seuraavaksi Orionissa
Lue lisää elokuvista ja osta liput.
| torstai 17.05.2012 | 16:00 | NAAPURINI TOTORO | 18:00 | BLACK SWAN | 20:00 | ELÄÄ ELÄMÄÄNSÄ |
| perjantai 18.05.2012 | 17:00 | TRUE HEART SUSIE | 19:00 | TYTTÖ PARIISISTA | 21:00 | TERRAKOTTASOTURI |
Kaikki näytökset löydät näytösluettelosta
