Aki Kaurismäki -tilaisuus Orionissa 13.11.

Risto Jarva -seura ry järjestää ohjaaja Aki Kaurismäen retrospektiiviin liittyen tilaisuuden Orionissa la 13.11. Eero Tammi ja Lauri Timonen luennoivat auteurin elokuvista otsikolla Nikanderin nenänpää klo 13 alkaen. Elokuvakulttuurin moniottelijat kertovat toistaiseksi lopullisen totuuden Aki Kaurismäen elokuvista. Mukana elokuvanäytteitä ja yllätysohjelmaa. Lauri Timonen on kirjoittanut kirjan Aki Kaurismäen elokuvat (Otava, 2006). Kaurismäen retrospektiivi jatkuu Orionissa tammikuulle saakka – tällä viikolla ohjelmistossa Boheemielämää (1992) 11.11. klo 21 ja 13.11. klo 21,

"Taide on pimeydestä ojennettu käsi", sanoi Franz Kafka. Aki Kaurismäen kädenpuristuksen ovat tunnistaneet elokuvan ystävät ympäri maailmaa, Tokiosta Buenos Airesiin. Kaurismäki kuuluu niihin taiteilijoihin, joiden nimestä on tehty adjektiivi. "Aki Kaurismäen maailma" syntyi Suomessa, mutta se on löytynyt myös Lontoosta, Pariisista...

Kaurismäen näkemyksen perustana on yhteiskunnallinen omatunto. Aikana, jolloin tilastoilla mitattu elintaso on noussut huikeasti, Aki näkee työttömyyden, asunnottomuuden ja yksinäisyyden.

Kaurismäen ilmaisun pelkistys on sukua Bressonille ja Melvillelle lakonisen visuaalisuutensa, riisutun näyttelijäntyönsä ja iskevän leikkauksensa puolesta. Hänet erottaa heistä omaperäinen huumorintaju, joka on sukua Buñuelille ja Chaplinille.

Kaurismäen elokuvissa on myös godardilainen metaelokuvallinen tietoisuus taiteen lopusta. Alkuperäinen kompleksisuus peittyy Akin tuotannon jatkuessa pelkistyksen taakse. Viisaana tuottajana Kaurismäki on säilyttänyt itsenäisyytensä omassa Sputnik-yhtiössään kumppaneinaan vankat ammattilaiset kuten kuvaaja Timo Salminen.

Rock-dokumentti Saimaa-ilmiö (1981) valmistui yhteisohjauksena Mika Kaurismäen kanssa. Juopuneeseen purteen lastattiin Suomi-rockin uuden aallon kärki: Juice Leskinen Slam, Eppu Normaali ja Hassisen Kone.

Kun Aki oli filmaavinaan klassikoita, tulos oli pikemminkin kyseenalaistus. Nyky-Helsinkiin päivitetty Rikos ja rangaistus (1983), jossa Raskolnikov on Rahikainen (Markku Toikka), käänsi Dostojevskin aiheet nurin.

Underground-elokuvassa Calamari Union (1985) 17 miestä, joista jokaisen nimi on Frank, päättää viimeinkin paeta ankeasta Kalliosta kohti myyttistä Eiraa. Tarkoitus oli tehdä elokuva, josta on mahdoton pitää, mutta tuloksena oli kulttielokuva.

Kaurismäen "häviäjien trilogian" avasi Varjoja paratiisissa (1986), juppiaikakauden vastakuvaksi syntynyt romanssi, jossa roskakuski (Matti Pellonpää) kohtaa valintamyymälän kassan (Kati Outinen).

Hamlet liikemaailmassa (1987) oli uusi ivaileva "klassikkofilmatisointi". Kun Kaurismäki päivitti Shakespearen tragedian helsinkiläisen teollisuussuvun valtataisteluun, tulos oli mustanpuhuva farssi kasinotaloudesta, pääosissa Pirkka-Pekka Petelius ja Kati Outinen.

Häviäjien trilogian toisena elokuvana valmistui rakennemuutoksen tarina, "suomalaisen todellisuuden muistolle" omistettu Ariel (1988), jossa työtön kaivosmies (Turo Pajala) tutustuu pääkaupungin viidakon lakeihin ja kohtaa yksinhuoltajaäidin (Susanna Haavisto).

Aki Kaurismäellä oli keskeinen rooli Sleepy Sleepers -yhtyeen muodonmuutoksessa Leningrad Cowboysiksi. Hän ohjasi heitä musiikkilyhytelokuvissa Rock'y VI (1986), Thru The Wire (1987), L.A. Woman (1987), Those Were The Days (1992) ja These Boots (1992). Setti kuuluu musiikkivideon kulta-ajan valioihin maailmanlaajuisesti.

Leningrad Cowboys Go America (1989) toi "maailman huonoimman rock-bändin" tötterötukkineen ja piikkikenkineen Siperian jäätävältä tundralta Amerikkaan, "koska niillehän kelpaa mikä tahansa".

Tulitikkutehtaan tyttö (1989) huipensi häviäjien trilogian ja pelkisti Akin tyylin lakonisimmilleen. Kaikkien sortama tyttö (Kati Outinen) muuttuu koston enkeliksi mustassa sadussa, joka viittaa H.C. Anderseniin, Anni Swaniin (Iris Rukka) ja Angelikaan (motto).

I Hired a Contract Killer (1990) kuvattiin Lontoossa. Ranskan uuden aallon tähti Jean-Pierre Léaud esitti irtisanottua miestä, joka ehtii hankkia kärsimystensä lopettajaksi palkkamurhaajan, kunnes rakkaus saa hänet muuttamaan mielensä...

Pariisissa valmistui Henri Murgerin romaanin epäfilmatisointi Boheemielämää (1992). Nälkätaiteilijoita Rodolfoa, Marcelia, Schaunardia, Mimiä ja Musettea esittivät Matti Pellonpää, André Wilms, Kari Väänänen, Evelyne Didi ja Christine Murillo.

Kun Aki filmasi taas Suomessa, tulos oli 1960-luvun Suomeen sijoittuva Pidä huivista kiinni, Tatjana (1994). Kaksi neuvostonaista (Kati Outinen, Kirsi Tykkyläinen) kohtaa kaksi suomalaismiestä (Matti Pellonpää, Mato Valtonen), joita kiinnostaa vain kahvi ja kossu.

Mieleenpainuvimpia rautaesiripun kaatumisen innoittamia performansseja koko maailmassa oli Leningrad Cowboysin ja Puna-armeijan kuoron yhteiskonsertti Helsingin Senaatintorilla. Kaurismäki dokumentoi sen elokuvaansa Total Balalaika Show (1994)

Matti Pellonpään jäähyväiselokuvaksi jäi Leningrad Cowboys Meet Moses (1994). Vallat valloittanut bändi, jolla ei ole enää kotimaata, harhailee nyt EU-landiassa.

Kaurismäen "Suomi-trilogian" aloitti työttömyyttä käsittelevä Kauas pilvet karkaavat (1996), saneerattuina päähenkilöinä Kari Väänänen ja Kati Outinen. Värimaailma oli tyyliteltyä, ja optimistinen tragedia eteni ravintolan perustamiseen. 

Kun mustavalkoinen Juha (1999) valmistui vuosisadan viimeisenä mykkäelokuvana, siinä ei ollut silti vähempää dialogia kuin joissakin muissa Kaurismäen elokuvissa. Juhani Ahon romaanin epäfilmatisointi oli samalla absurdistinen kunnianosoitus Teuvo Tuliolle.

Suomi-trilogian toinen elokuva, asunnottomuutta kuvaava Mies vailla menneisyyttä (2002), nosti Kaurismäen kansainvälisen arvostuksensa huipulle Cannesissa ja Oscar-ehdokkaana. Pelkistyksen taide oli chaplinmaista, ja värimaailma toi mieleen Kurosawan.

Laitakaupungin valot (2006), Suomi-trilogian yksinäisyyttä käsittelevä päätösteos, taas oli kuin tummansininen delta blues. Rikollisten huijaaman yövartijan (Janne Hyytiäinen) tarina oli film noiria pelkistetyimmillään, ja surun sävel soi paljaampana kuin koskaan.

AA

Alkukuvina myös Melrose: Rich Little Bitch (1987) 6 min, Koirilla ei ole helvettiä (2002) 10 min ja Bico (2004) 5 min.
Kiitos: Aki Kaurismäki, Sputnik ja Pirkanmaan Elokuvakeskus.
Vireillä Risto Jarva -seuran kanssa: 13.11. kunnianosoitus Aki Kaurismäelle. Lisätietoja kotisivuillamme!